Sus'runoilee

torstai 9. huhtikuuta 2020

Nouseeko katu vai kaadunko minä?

Jaahas, se on Sus' kun taas netissä ulvoo=)

Koronavirus sai aikaan sen että oli ostetava atk, pää alkoi hajoilemaan kun ei ole juurikaan tekemistä ja kun ei voi tehdä edes niitä vähäisiä sosiaalisia vierailuja. Noh, kaverilla sattui olemaan ylimääräinen kone ja tehtiin kaupat.



Otsikko on Samuli Putron biisistä. Areenasta löytyy hieno Minun musiikkini -sarja jossa kirjailija Juha Itkonen haastattelee muusikoita, aiheena biisien tekeminen, kirjoittaminen. Tuo linkki vie siis Samuli Putro -jaksoon. Jäi tuo lause pyörimään, piti kirjoittaa ylös ja laittaa seinälle. Putrolla on paljon tuollaisia, hieman hämmentäviä huomioita ja toteamuksia. Se on hyvä välillä miettiä asioita erilaisista näkökulmista ja niille jotka siellä ihmettelevät että eihän katu nyt silleen voi nousta niin katsokaapa Inception -elokuva;D Eli kyllä voi, ja hyvinkin jyrkästi, hihiii.


Sushuetseja on tullut tehtyä, niitä löytyy nyt pölynimurilaatikollinen eli jokunen sata...Askartelu on kivaa ja rentouttavaa. Ajoittain tulee jopa oikein hienojakin, ovat nuo toistaiseksi kelvanneet kun olen vienyt frendeille:




Ilman koronaa olisin kyllä jatkanut ilman atk-ta, hyvin saa ajan kulumaan ilman nettiäkin joskin onhan tämä vuoden tauon jälkeen toisaalta ihan kivaakin! Ja pankki- ynnä muut sellaiset asiat saa hoidettua kätevästi nojatuolista käsin. Musaa on tullut kuunneltua, sitä oli ikävä. On sellainen 500 cd-tä koneella ja tietty spotify on vingutanut kaikkea uutta eli Vesalaa, Mariskaa jne. Sannin Trippi -levy tuli ostetua, on se vaan vieläkin ihunainen nainen, joskin alkaa vähän kyllästyttää biisinaiheiden yksioikoisuus, kaikki on parisuhdepaskaa tai -hauskaa, -kiimaa jne.
Mut siltikin se perusefekti toimii, tulen hyvälle tuulelle kun kuuntelen häntä, SANNI vaan on hyvä!!




Tämä Pommi on törkeä hauska, ihanaa riimittelyä ja huisin hyvä fiilis---"Voisin runkkaa, mut se on tylsää...Pampampam!!

Musiikkia on muutenkin tullut harrastetua, sain viimein kitaran Porvoosta Jyväskylään, vuosi tuli jahkailtua kun siinä ei ollut laukkua mukana, lopulta faija toi sen matkalla pohjanmaalle. Nyt on lapsella uusi kitara, Harley Benton, mikit ja kaikki!! Varsinkin olen tyytyväinen siihen että kitarassa on viritysmittari sisäänrakennettuna. Jihuu!
Sain myös viimein aikaiseksi teetättää telineet kepeille, nyt ovat siististi seinällä, ei vahingossa mene rikki jonkun istuessa päälle kun olivat tuoleilla.




Vuokraisäntä harrastaa puutöitä, eipä tuolla kauan nokka tuhissut kun nämä teki. Lupasin tuoda jotain mukavaa kun seuraavan kerran käyn etelä-Helsingissä, milloinkahan se on? Jos nyt heinäkuuhun mennessä olisi tämä virus jo häipymään päin. Nyt irrallinen heitto - Tykkään kovin meidän uudesta pääministeristä, on hoitanut tätä katastrofia varmaotteisesti ja ärähtelee välillä juuri sopivasti. kunhan nyt ei alkaisi Saulin kanssa vääntää... . Mut siis sata kertaa parempi vaihtoehto kuin Rinne, tuo pökkelöitynyt muumio seiskyt-luvulta, oikea homehtunut äsaakoo-jyrä, menneen maailman muistomerkki. Kummallista että tulee tuollaisia mieleen, eihän hän ole kuin muutaman vuoden mua vanhempi ja silti onnistuu luomaan itsestään aivan järkyttävän vanhoillisen kuvan.


Vuokraisäntä laittoi myös kuntoon vanhan lipaston ja tuotiin se pesään. olin sellaista huhuillut ja löytyi siis ihan vierestä. Mulla käy hyvä tuuri tällaisten asioiden kanssa, alakerran mies on aina ens. listalla kun tarvitsen jotain ja toistaiseksi on kaikki pyytyämäni löytynyt häneltä/hänen kauttaan, oikein oiva ihminen. Lipadto on vanhaa tyyliä, ei mikään Ikea-hässäkkä.




Tuntui että koko huoneen fiilis muuttui kun tuo pölähti muurin viereen, oikein vaikuttava huonekalu. Nyt saan eri paikoissa säilyttämäni vaateet yhteen paikkaan. Ja päälle saa aseteltua kaikkea koristesälää, me so happy now, hauhau!!

Siinä tärkeimmät, väistelkää koronaa ja viihtykää kotona, kyllä se oravanpyörä taas alkaa juoksuttamaan kun tämä kriisi on saatu hoidetua.. .



Sus'


p.s. Tähän bonuksena Pöllölle pöllöaiheinen kuva:



6 kommenttia:

  1. Monenlaista olet puuhaillut.
    Koronatonta Pääsiäistä Suden pesään!

    VastaaPoista
  2. Hu-huu eli ou jee, Sus' on saatu taas jengiin mukaan. Jos en inhoaisi sanaa, niin sanoisinpa jopa, että huikeaa!
    Lipasto on upea - jos meillä olisi tilaa, kehottaisin nukkumaan koiran (vai suden?) unta, ettei se katoaisi ;) Sopisi hyvin mun lankakaapin kaveriksi...

    Pöllökuvasta kiittäen toivotan ajattelijan tervetulleeksi takaisin plokimaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus' kiittää ja kumartelee kun Pörähtänyt Hullu siipiään levittelee! (huikea sananmuunnos!!)

      Kynnet irti mun lipastosta! Lipas kiinnittyy helposti, naksahtaa vaan....varo!! ;DD (kevyt ukaasi!)

      Pöllölle pääsiäishali, AM saa hoitaa munapuolen;DDDDD

      Poista
  3. Kiitos Possulainen=) Kuules, olen hukannut osoitteesi ja olisi Possu-postia joten jos e-mailiin elvistellen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Pitkää pinnaa ja taistelukestävyyttä uudellevanhalle blogistanian asukille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä paljon ole erakoituvan elo muuttunut=)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)