Sus'runoilee

torstai 21. toukokuuta 2020

Ulkoilemaan

Tuli eilen ravattua kymmenisen kilsaa, oli kerrassaan hieno ilma ja mieli kirkkaana painelin hymy naamassa pitkin poikin. Kävin tosin erään kaverin luona pikaiseen moikkaamassa vaan pakenin sieltä kun yksiössä oli niin paljon populaa että iski korona-ahdistus. Ei ollut kukaan kipeä mut silti tuli mieleen että nyt ei ole hyvä ihmistiheys jos jollain on oireettomana.


Keltinmäen raitti.



Koronan huomasi, raitti oli tyhjä immeisistä, normisti tuohon aikaan pitäisi tuossa kuvassa olla viitisen aikuista ja kymmenisen mukulaa, nyt ei ketään. Tuo Keltinmäki on täynnänsä yksiöllisiä kerrostaloja joten siellä asuu paljon nuorisoa, opiskelijoita ja syrjäytyneitä ja seassa tavan populaa, hieman keskiarvoa enemmän kuitenkin häiriöosastoa. Ja kävellessäni tuota nimenomaista pätkää kuului tuttua älämölöä kun muutamissa paikoissa harrastettiin nesteytettyä toimintaa. Ennen koronaa se sama älämölö olisi kuulunut pitkin poikin metsiä jotka suomalaiseen tapaan alkavat heti talon nurkalta. Nyt mölö kaikui talojen välissä.

En antanut älämölön häiritä ulkoiluani ja onnessani steppailin pitkin kaupungin katuja ja nautiskelin auringon paisteesta ja sain raitisilmamyrkytyksen joka kaatoi minut viattoman onnelliseen uneen, Vetäisin kuntoilullisen päivän päätteeksi sellaiset rapiat kymmenen tuntia unta palloon ja tänään on ollut niin pirteä ja hyvä fiilis. Eli siis ulkoilemaan!!



Kadonneiden käsineiden kerhon uusin tulokas!


Löytyi ihan toimiva, vain pidike puuttuu
vaan kyllä sen saa asennettua johonkin.
Outoa silti löytää liiketunnistinvalaisin
yleisen puiston roskiksen juurelta.
Otin talteen kun kuitenkin maksaa
 motonetissä 18 ekee.


Uusi kirjoitushaaste on luotu, julkistaminen sunnuntaina aamusta. Toivottavasti kiinnostaa ja osallistumisintoa riittää. Paljasta haasteen nimen jännityksen nostattamiseksi - T.A.K.U.
Ulkoilemisiin, reippaina käymme....



Sus'






4 kommenttia:

  1. Täällä näkyy kyllä liikettä kylillä ja kaupungissa. Ja kaupoissa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä täälläkin ajoittain, es. eilen oli K ja S-kauppoijen pihat ihan turvoksissa. Vaan kyllä silti huomaa että tilaa yleensä riittää=)

      Poista
  2. Tulin juuri lenkiltä, autioita ovat täälläkin kylän raitit, ei edes älämölöä kuten ei täällä ok-alueella muutenkaan. Takusta tulee mieleen vaan se Tikun kaveri. Mielenkiinnolla odotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikusta nappasin Takun, sama mielleyhtymä oli itselläkin kun kekkasin tuon=)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)