Intoutumisen riemu ja lento

Repulainen kerran totesi kun intoilin Sus'huetseistani että on se hyvä kun jaksaa innostua noin omista töistään. Tuumailin mielessäni että se on itseasiassa juurikin niin. Onhan se kiva innostua jonkun muun tekemisistä, haltioitua jonkun muun taiteesta vaan kun itse luo ja kokee onnistumisen tunteen niin riemulla ei tunnu olevan rajaa ja hetken aikaa se miksi minä olen täällä maapallolla ja elän ihmiselämää -kysymys lakkaa kaihertamasta ja sen sijaan laskeutuu sisään taivainen onni ja autuus, tietoisuus oman olemassaolon merkityksellisyydestä.

Joku siellä epäilee jotta voiko noin paljon ladata askarteluun ja vastaan että voi. Ja helposti. Eihän se että materiaalit on halpoja, homma pelkkää saksimista ja lopputulosta ei myydä sadoilla tuhansilla dollareilla Sothebyssä, mitenkään vähennä sen teoksen luomisen ja sen onnistuessa, intoutumisen tunnetta. Tokkopa Picassolla tai Dalilla työn valmistuessa kiilsi maine ja dollarinkuvat silmissään, lienevät olleet riemuissaan siinä missä minäkin, tutkailleet valmistunutta työtä ja tuumineet että tulipas hyvä, lähdenpä juomaan lasillisen vinettoa, polttamaan pari sikaaria, naurattamaan tyttösiä sekä kehua retostelemaan taiteilijatovereille Pariisin kahviloissa että nyt lähti aivan lapasesta maalit ja lopputulos järkyttää porvareita!!

Keskenräinen, tausta puuttuu

 mutta tuntuu hyvältä=)

Sus'huetsit tuskin tulevat porvaristoa järkyttämään, korkeintaan joku kommentoi että onkos tämä nyt sitä apurahataidetta. Vaan se tunnetilan aiheuttama kemiallinen hyökyaalto aivoissa, dopamiinimyrsky, lienee samanlainen, oli sitten kyseessä lapsi joka kasaa legoista jotain hienoa ja saa ehkäpä kehujakin tai Dali itsetuntopäissään tehtyään Wilhelm Tellin arvoituksen (kohtuu leveä peppu;D). Onhan se kiva että joku muu arvostaa ja kehuu, tai teoksesta tapellaan ja hinta kohoaa vaan silti pidän teoksen antia taiteilijalle itselleen tuolla hetkellä täydellisenä, kahden kauppa, ulkopuoliset ovat merkityksettömiä.

Yleensä sitä paitsi jos itse pitää niin kyllä pitää joku muukin. Se taas mikä on pidetyin, yllättää aina itse taiteilijan, harvoin sanoo tekijä että tämä on paras ja samaa mieltä ovat fanit. Usein teokset joita taiteilija itse pitää vähämerkityksellisenä, saattaa fanien keskuudessa nousta arvoon arvaamattomaan.
Vaan tämä liittyy kuitenkin enempi siihen mitä tapahtuu jälkeenpäin. Minun funktio tehdä näitä kortteja, askarrella, on siinä tekemisessä itsessään. rentouttavaa ja tarkoituksellista luovuuden purkamista, sen ei kannata antaa pullottua niin kuin ei vihankaan, asioiden yleensä. Purkautumattomana saattaa olla hyvin vaarallinen olotila, turhautunut luovuus joka hakee ulospääsyä...le catastropf!!

Tästä mihin päätyi siis Viivan triumfi, tuli hyvä trikollaasi (triptyykin tuntematon serkkupoika=) Tausta toimii yleensä kehyksenä vaan nyt työt ulottuvat boksin ulkopuolelle. Tästä ilmaisusta olen innoissani tällä hetkellä. Tekee mieli kokeilla kaikenlaista mahdollista taustojen ja kehysten näkökulmasta, muuttaa niiden perimmäistä olemusta olla ympärillä, reunoilla, niiden taipumusta rajata. Hyvin jännää....=)

Intoutumisen positiivinen vaikutus on valtava, myöskin koronan tapaan tarttuva. Joskus joku tekee jotain, vähän, pienesti, näyttää jollekulle, tämä julkistaa idean ja BANG! Kohta kaikki aikuiset värittivät puuväreillä ostamiaan tehtäväkirjoja. Innoissaan!!


Mikä sinut saa innostumaan?


Sus'

Hän innostui kissasta, kurr...;D