Sus'runoilee

lauantai 28. marraskuuta 2020

Saturday Classics 281120 Sir...

 ...Elwoodin hiljaiset värit, tottakai=)

Ja veikkaan että aika moni teistä sen tiesi, ysärin mittaan yliopisto-opiskelijoiden kulttiorkesterista ihan festarilavoille asti kasvanut bändi, joskin pienet ja savuisat rockklubit edelleenkin on parempi ympäristö heidän taiteelleen. Joka myös keskioulutjatsiksikin on määritelty.


SEHV - Sellaista se on

Jo ensimmäisen levyn ensimmäisellä biisillä Juha Lehti (laulu, säv/san) tunnustaa musiikillisen esikuvansa:


"Taas iskee ilta, iskee levottomuus, Tom Waits laulaa Invitation to the blues"


Vaikutteita on toki nappailtu muualtakin ja lopputuloksena on omaperäistä, mollivoittoista jatsinoloista hissuttelua joka ajoittain paisutellaan isoksikin. Orkesterin miehistö hallitsee useita soittimia joilla saadaan väriä ja tunnelmaa, vaihtelua. Nuorena, kärsivänä ja riutuvana runoilija-muusikkona jolla oli kovin vahvat mielipiteet mm. kaupungeista (Jyväskylä on maailman paras kaupunki, tästä etelään on seuraavaksi maailman toiseksi paras eli Tampere ja sitten seuraava hyvä city onkin Kööpenhamina=) eli Stadia inhosin huolella, se oli vain Tukholman nukkumälähiö ja sekin oli mun kirjoissa tylsä kaupunki. Oi nuoruus, varmuus ja voitto on minun;DDD


Jumala rankaisee (tähän oma kaupunkisi, kelpaa siihen 
pienempikin paikka eli vaikka Toijala;D) 
tänä yönä, raaka, raskas sade katuja
lakaisee...Jumala ajaa kivirattaillaan..
(älyttömän hieno mielikuva)


Noh, joka tapauksessa, eka levyltä löytyvä Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä on hyvä esimerkki paisuttelusta ja kuinka varmaotteista orkesterin toiminta on jo eka levystä lähtien. Olin asenteesta johtuen kovin onnellinen kun stadia rangaistiin ja nykyään kuva on laajentunut koskemaan kaikkia kaupunkeja, biisi tiivistää hyvin sen tunnelma joka kaupungissa vallitsee kun syksyiset sateet piiskaavat katuja, märkä asvaltti kiiltää... iiiikk!! Ihanaa-naa-na-na-naaa!! Itselle kolahti tämä -91 ilmestynyt levy seuraavien -92-93 vuosien aikana ja Yö tekee meistä varkaat jolta löytyvä Neiti Kevät oli jo pikkuhitti, seuraavan Kymmenen tikkua laudalla -levyn Viimeisellä rannalla räjäytti potin.

Neljäs levy, Puoli viisi aamulla, on viimeinen mitä vielä kuuntelin, sen jälkeen bändi hukkui muiden joukkoihin, oma elämä heilui suuntaan jos toiseenkin ja suosikkimusa ja muut sen sellaiset asiat jäivät sivuun kun kaikenlaista tapahtui.


Kaksi ekaa biisiä, Hämärän taa ja Marssiaskeleet ovat tämän levyn vaikuttavimmat hlökohtaisesti.


Hämärän taa.....

Kaikenkaikkiaan Sehv on ollut tietyssä vaiheessa suuri lohtu ja vaikuttaja, Juha Lehdon lyriikka puri silloin ja lujaa, osa toimii vieläkin. Yleistunnelma levyillä on se josta tykkään, meno on rentoa ja ajoittain korvat nappaavat jonkun lauseen ja sitä toteaa jopa ääneen: olipas hienosti sanottu=)



ja sitten se hittibiisi jonka kaikki tietää=)

Sus'


Lopuksi se mielestäni loistavampihitti, 
neiti Kevät. 
Muistan olleeni jopa hieman kateellinen
Lehdelle kun tuollaisen helmen väsäsi;)


perjantai 27. marraskuuta 2020

Rakkaudesta

 Viikon 48 krapusanat ovat taianomainen, paperi, hiipiä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susun blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki Susu petalin blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

(Taian kanssa)<---suluissa otsikko ja silti vähän yli, antakee anteeks, ei jaksa viilata enää viidettä kertaa..=)

Kosketukseni sai naisen voihkaisemaan. Katsoin syvälle silmiin, hipaisten uudestaan. Hänen selkänsä kaartui mielihyvästä:

- Voi miten ihanasti kosketat, .... tuli hiljaa korvani juuresta.

Nainen kiepsahti päälleni, kumartuen suuteleman odottavia  huuliani, nostaen käteni rinnoilleen. Aloin hyväillä, kosketellen nänninsä koviksi, kuljetin kättä pitkin kuumaa ihoa. Tunsin kuinka hän ohjasi minut kosteuteensa ja yhtäaikaa voihkaisimme hiljaa yöhön. Suljin silmät ja nainen vei minut korkeuksiin kunnes ammuin itseni alas ja vedin hänet viereeni. Kiepsahdin kyljelleni ja sormetin hänen orgasmiin, suudellen kuumaa ihoa:

 - Tuleeeeeeeeeeehhhhh...., voihkien hiljaa tyynyynsä.

Hiivin hiljaa huoneesta, jättäen paperin yöpöydälle: - Rakas...pian!!

Niin kauan kuin  Taian omaiset elivät, olimme tuomitut hiipimään yössä... .


(Kuinka vihaisinkaan tilannetta jos olisi totta, esim. uskovaiset, muuten fundementaaliset, rikkaat snobit, itsensä muita paremmiksi tuntevat...  heitä on niin helppo töniä verbaalisesti, tosin kostonhimoiset kuittaa, karma taas niille jne.)



............................

(Tarina rakkauden ja elonvoiman

kasvusta, tiellä kuolemattomuuteen)


Nyt ja jälkeen sen


Hirmuinen tuuli puhalsi minut nurin, kumoon,

vaan kiinnijääneenä sinuun, sinun lumoon,

jatkoin verissä, päin vaikka sattui, huimasi.


Sinä soimaten, tyhmyyttäni manaten,

kuitenkin halasit, kaulaan kuiskaten:

-Tulit luokseni, vaikka sairas, ja satoi, myrskysi...


-Koska rakastan, jatkoin sanojaan, katsoen syvään, lisäten: 

- Koska haluan, vaikka läpi helvetin, sydänmeni käskee niin..


Rakkautesi  minuun kietoutui, parantaen,

ja kiinnikasvaneena sinuun, haluten...

Alle peiton,  syliydyimme, osui ja upposi!


Sinä voihkien, himoasi kuiskien,

otit kaiken, annoit enemmän!

Rakkautemme fyysisyys, liekit nuo roihuten!

Loppuun halut, himot tuhkaksi, polttaen...


Aika armelias, meidät unohti

kuolemakaan muistanut korjata..

pois, ja tarpeeksi saimme, 

Elonvoimaa!

Sulautuaksemme samaksi,

 sieluksi, mieleksi, hengeksi..

Ikuisesti rakastaen.

ilman Kuolemaa!


Anna evoluutio, aikaa tarpeeksi, ja tuuppaa tielleni oikeanlainen nainen, niin ruumiimme, yht'aikaa jättäen, lennämme avaruuteen, henkenä liukuen. 

Valonnopeus on huimaa vaan hengen nopeus on ajatuksen nopeus eli 

- Mikäs se tuolla siintää? ihmettelen.. -Lienee tähti punainen, siitä kimpoamme lailla bilispallon, pitkälle tuntemattomaan.... 

toteat tyynesti, minä samaa mieltä ja hups! Betelgeuse meidät heittää laitaan avaruuden, sinne missä ihmiskatse koskaan ole vieraillut, nähnyt teleskoopeillaan (edes niillä isoimmilla). 

Tiedän, uskon, toivon, rakastan ja kasvan, tarpeeksi isoksi (jos löytäisin päästäni mustan aukon, saattaisi se oikaista, luulen) kuolemalla tarpeeksi monasti, yx uskomus sanoo kahdestitoista täytyy jotta Nirvanoituu.

Minun mielestäni Nirvana* eli Taivas eli Paratiisi ei ole paikka vaan taso jolta voi lähteä oikeasti tutkimaan sitä final frontieriä. Ensin on vain mentävä itseen ja tutkittava se, minkä muodostaa sadat miljardit aivosolut, ja annettava hengen kasvaa. Jos ei muuta niin joka kerta kun kuolee niin se pääoma kasvaa  kunnes sitä on tarpeeksi, ostaakseen itsensä pois kierrosta, fyysisestä, hengeksi. Luulen että naisen kanssa helpompaa (tai siis kumppanin) tai ehkä tarvitaan kunnon polyamoria ennen kuin tarpeeksi forcea jota sitten use

-Luke, use the Force!! ei tarkoita toisen tönimistä katseella vaan sen voiman käyttöä hengen olemukseen pääsemiseksi. Se töniminen tosin on kivaa jos on valkoinen ja hyvä ja tönittävä musta ja paha (jin/jang).



 Sitten alkaa matkailu ja sitten voi jo olla aiheellista alkaa odottaa Elämän tarkoituksen selviämistä. Minä en sillä siis vaivaa päätäni, selviää kun selviää. Olen nähnyt tästä jonkun verran taa (ihmisen alkuun eli muutama sata tuhatta vuotta ja minulle on näytetty se irtoaminen, hengen muodoksi muutuminen (ehkä 1 000 sukupolvea vielä, ei voi tietää koska niin kuin muistikorttien kapasiteetti kaksinkertaistuu joka vuosi, on hengen voiman kasvu exponentiaalista.


Palatakseni asiaan, rakkautta tarvitaan tuossa ed. kuvatussa projektissa, siitä krapu ja siitä runo, huutoja pimeään, kaiut jos tavoittaisi sen oikean.....edes jossain elämässä.

Filosofinen ote päättyy tähän, seuraavat pari kk taas voinkin kirjoitella hassuja, luovia, hlökohtaisia, tylsiä, pieniä ja ihan omia postauksia;D


Sus'



Sielun Veljet - *Otsikko tähän*


P.s. Eräs ihminen väitti minua laiskaksi ja saamattomaksi, ensin sen hyväksyin vaan kuinka olisin voinut laiskuudella päätyä yllä olevan kaltaisiin faktoihin, totuuksiin, tai mahdollisiin todellisuuksiin tässä mahdottomien todellisuuksien täyttämässä elämässä? 

Juu, ja en voi kirjoittaa kaavaa asiasta, tämä ei ole fysiikkaa/matematiikkaa (joskin tämä sisältää matematiikkaa, mm. alkuluvut**. 

Vaan en ole matemaatikko, olen kokonaisrakenteen näkijä, mekaanikko, käytänteiden löytäjä, virkamies vailla hohtoa. Joskin verrattuna 6 999 000 000 muuhun ihmiseen aika saatanan kova jätkä! Paitsi ettei sillä ole mitään käyttöä niiden muiden kanssa joskin on tehnyt joskus mieli, ja olen käyttänytkin, sitä tönimiseen. Iso lasku, suhteeton pyssy, silti suutuin kerran, kunnolla, manasin ihmiselle joka loukkasi, teki väärin, kohteli fyysisesti pahoin ja henkisesti kaltoin, niin paljon pahaa että puoli vuotta hänellä meni kaikki pieleen. Asunto ja työt lähti alta, vaimo meni, mainekin isosti ja ...kun kohtasin vuoden päästä, pyysi anteeksi vaikken kysynyt enkä ollut nähnyt. Joka päivä viisi minuuttia: - senkin kusipää, teit väärin, kärsi, kaikkea pahaa ja enemmän, toivon haluan, sijoitan karmapisteet, Voi Elämän kevät että söi omaa energiaa, viha on kuluttavaa. Mutta teki hyvää, silloin olin pienempi ihminen. Ja mistä tiesin että se paha tuuri johtui minusta? En tietänytkään, kuulin vasta jälkeen päin vastoinkäymisistään joskaan ne eivät yllättäneet;)  Nyt tiedän että se johtui minusta.. .




* Nirvanaa ei pilannut se itsaripelle bändillään, tai itsarillaan, niin kuin Aatu pilasi hyvän symbolin. Hakaristi on AHn varastama ja se on palautunut jo aikaa sitten intiaan mistä se on kotoisin, tarkoittaen loppua. Senhän takia se hitlerin vinoversio oli niin voimallinen, laittaa nyt loppu eli kuolema liikkeelle, hullu äpärä, tosin vei kyllä sitten omankin porukan aika pitkälti.       


** .es. viisi on elementtiä - maa, ilma, vesi, tuli ja metalli (kiinalaiset on oikeassa), kolme voimaa, miinus, plus ja neutraali eli nollavoima (kummallisia hiukkasia kun ei ole varausta), kaksi puoliskoa hengessä, yhden näistä muodostaen! Seiska on hyvän täydellisyys, yksitoista toistaa itsen, antaen ison voiman, kolmetosita pahan voiman täydellisyys. Siksi pahan voiitaminen hyvällä vaatii enemmän kuin olemassaolon, aktiivisen kolmion ja liikkeen kolmion. Neliö on taso, kahdeksan on onnen maa, yhdeksän kolme kolmiota, kymppi laskemiseen. Sen jälkeen tuleekin vain edellisten isompia joukkoja, sekä alkulukuja joista en tiedä mihin niitä tarvitaan, en kuitenkaan ole matemaatikko.    




Kauheata olisi vaipua karmakoomaan,
Syyt ja seuraukset katoaisi, olisi vain 
elossa, hengittäisi, söisi, paskoisi, kuolisi.

                                       

Vastatykistömaalinosoitustutkakalusto-järjestelmäinsinööri-erikoisupseeri

 Suomen armeija hakee töihin tuollaisella nimihirviöllä insinööriä, Kotus ihmeissään. Itsellä on ollut kerran kohtuu pitkä titteli, siis jos olisin halunnut sillä selvittää mitä ja missä teen: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin keskussairaalan keskusvaraston varastomiehen kesälomasijainen;DD

Löytyykö keneltä pitkää titteliä?


Luettuani Hitlerin tabut -kirjan, törmäsin huuto.netissä saksalaiseen Pervitin-mainokseen 1930-luvulta, heräteostos, saletti keskustelun aihe:


Myytiin 1930 - 41 ilman reseptiä!?
"Pyykelle ja verenkierrolle"
Saletisti kiertää veri;DD

Ei ihme että saksalaiset olivat niin täpinöissään koko vuosikymmenen, myyntimäärät olivat ihan älyttömiä ja erittäin iso osa kansaa käytti (Pervitin on siis metamfetamiinia). Saksan sodanjohto ja itse Hitler käytti sitä päivittäin vuodesta -42 lähtien. Aatu sotki vielä oksikodonin (erittäin voimakas kipulääke, morfiinijohdannaninen, heroiinin tasoinen huume joka koukuttaa todella nopeasti) kuvioihin, lopetti alkuvuodesta 1945 eli ne sekavuustilat, vapinat ym. olivat todennäköisesti vierotusoireita, ei Parkinsonia tms tautia, kuten on aiemmin epäilty. 

Erittäin mielenkintoinen opus, antaa vähän erilaisen näkökulman asioihin ja selvensi ainakin minulle muutamia asioita jotka on aiemmin laskettu kuuluvan saksalaiseen "luonteeseen". Paskat, piripäissään tekivät kaikkea mahdollista pahaa ja paskaa, se kun vaimentaa tehokkaasti tunteita, mm. pystyy olemaan täysin antiempaattinen.


Olen kyttäillyt kirppiksillä käydessäni tekokukkia sillä mutsin peruina on joltain matkalta tuotu sarvi johon sopii sellaiset, viimein löysin:




Tässä yhdistyy aika monta asiaa: joulukukka, mutsin perintöesine ja se että mutsi oli kukkakauppias eli vaikka se teidän silmään näyttää tavan tavaralta, minulle sillä on tunnetason merkityksiä enemmän kuin riittävästi. kevyet mullat mutsille (13.3.2012 poistui joukostamme).

Tein 10 pv:n tauon jälkeen muutaman Sus'huetsin, tuli äkisti seinä vastaan, mitta täyteen. Voisi jopa sanoa että kyllästyin kesken leikkaamisen=) Saas nähdä tuleeko näihin enää palattua, ensi kesänä kyllä tempaisen tehdyt jonnekin kokonaistaideteokseksi. Paljon hupia näistä on kyllä saanut, ja mielenrauhaa, erittäin meditatiivista toihua. Suosittelen askartelua noin yleensä, kaikilla on sen verran vikaa päässä että terapiatekeminen tekee hyvää;)



Oik.ylh. on kohtuu taiteellinen.

Vielä lopuksi mainio osoitus delegointitaidoista - Mauri-katti on ulkoistanut turkin pesun lehmälle, onhan sillä isompi kieli;D Hauska video.


Viikonloppu taas edessä, ottakaa iisisti, kotoilkaa rauhassa,



Sus'

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Kuukausista julmin

 


Kolmas Nainen - Kuukausista julmin


Pauli Hanhiniemi laulaa Me ollaan ne -levyllä jotta kuukausista julmin on huhtikuu. Mistä moinen sanonta oikein tulee, miksi huhtikuulle on sälytetty tämä Stalinia tai japanilaista militääriasennetta kolkyt-luvulla, kuvaava adjektiivi?


Onko se kevään ensirääkäisy, eli auringon esiinmarssi, ollut jonkun talviunisen pahin painajainen? =)


Outoja ovat nämä sanonnat ajoitain, usein paikkaansa pitävän kliseisiä, joskus tällaisia että mistä se tämäkin on tullut. Jos esimerkiksi pitää paikkansa se että jos ei onnea rakkaudessa niin sitten (raha) peleissä, niin eipä ole minulla tänään mitään mahkuja saada, sillä:


Jihuu!!

Pieksin kuningattaren reilusti!! Tässä yatzyn versiossa saa ylimääräisistä yatzeista (5 samaa) sadan pisteen bonuksen, yläkerrasta 35 bonusta jos saa 63 tai enemmän, muutoin samat säännöt kuin yleensä. Sain kolme yatzya samaan peliin!! siksi noin paljon pisteitä. Olen tätä peliä pelannut about kolmisen vuotta, ehdoton enkka!!

Ja kun seuraava ja viimeinen vastus oli kuningas (300 pistettä)  niin arvatkaa vaan tuliko niitä yatzeja? Kuningatartakin edellisessä tuli kaksi, kuningasta vastaan luovutin kuuden pelin jälkeen kun en saanut millään sitä 300 rikki, plääh. Rajut nousut ja hillitön lasku vajaan tunnin sisään riepoteli fiiliksiä aika reippaasti. 

Pelaamisen riemua ja tuskaa on tullut tunnettua tässä viimeisen 7 kk:n sisällä kohtuu paljon, kun olen vapaaehtoisesti pitäytynyt karanteenissa. Olen tavannut säänöllisesti ehkä vajaata kymmentä ihmistä, vaan ei vielä ole purrut psyykettä. Päinvastoin, mitä enemmän lukee ja kuulee huonoja uutisia, lähinnä niitä joissa kerrotaan täydellisestä välinpitämättömyydestä joka johtaa tartuntojen määrän rajuun nousuun, olen vain vahvistunut päätöksessäni olla saamatta tätä tautia!! 


Ihan isseksein...

Toivottavasti nyt ei iske vanha sanonta päin näköä eli ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, tosin ei tässä mitään nuolemista olekaan kun ei nyt siis kannata lähteä rakkautta etsimään...vai kumoutuiko se kun en pärjännyt kuninkaalle? 

Mene ja tiedä, tulis joku ja sanois: -Hiiteen sanonnat mies, nyt vaatteet pois ja hellyyttä kehiin!!



Sus'


P.s. Löysin hyvän blogin, avointa puhetta, hyvin kirjoitettuja juttuja (toimittaja): Mustikkapasta




tiistai 24. marraskuuta 2020

Tundra, Tunde, Tundis..

 Rakkaalla pehmolelukoiralla on monta nimeä vaikka on vasta adoptoitu!! Ihunaa!! Sujella on koira(nkorvikepehmolelueläin)!!


Tundra<3

Kirpparilla eilen menin ihan tarkoituksella lastenosastolle (keskustan Talentti Harjunporras, nimensä mukaisesti lähellä Harjun Neron portaiden alkupäätä) etsimään jotain hauskuutusta itselleni ja siellä hän istui, kasan päällimmäisenä ja haukkui hiljaa, Sujen korvin kuulevin, nappasin syliin ja halasin: sinä olet minun koira! Tundra on puhdasrotuinen Samoileva Jedi-ritarikoira, rotuominaisuuksiin kuuluu mm. Pahan Imperiumin jäsenten tunnistaminen, siksipä niitä käytetään avaruussatamissa jossa myös Tunde palveli, hän pääsi eläkkeelle minun pesääni. 


Kun ei kerran saa tähän elävää ottaa  niin otin sitten koirankorvikepehmolelueläimen. Oikeasti pari kertaa hätkähtänyt kun bongannut sen tuolilta ja menee se murto-osasekunti ennen kuin yhdistää... Tosin ei tuo efekti kestänyt kuin eileisen, kiva silti;D


Mainita pitää, ei niinkään ostoksen erikoisuudesta johtuen vaan harvinaisuudesta: ostin pöytäliinan! Sama ollut siitä asti kun tähän muutin (8½v), ei edes oma vaan talon! Voi siis sanoa ettei kankaat ole mun sisustusjuttu? Kaipailin jotain jouluista vaan otin tämän kun ei ole käyttö yhteen viikonloppuun sidottu:


Siisti, aavistus itämaan 
mystiikkaa noissa ympyröissä..

Ei se paljon tarvitse että muuttuu koko pesän fiilis, mokoma rätti ja pehmolelu. Taas viihtyy hyvin, ennen seuraavaa hankintaa joka on jo tehty! Eli tulee tänään postissa pari julistetta, niistä lisää myöhemmin.

Sisustamalla pikkuisen saa seljätettyä marrasta!


Sus'



Bluespills - Low ride, uudelta levyltä
Holy Moly! 


maanantai 23. marraskuuta 2020

Muziek Ongaku Zene Hudba

 Kohtuullisen monessa kielessa sana musiikki on kirjoitusasultaan samanlainen, Tästä 24 kielen listasta löytyy nuo zene ja hudba, joskin molemmissa kielissä löytyy myös, ilmeisesti lainasanana, musiikki eli tsekiksi muzika, unkariksi muzsika (hihii, musiikillinen possu=). Ongaku näyttää hienommalta kuin onkaan, japaniksihan merkit näyttävät mystisiltä länsimaalaiseen asuun tottuneen silmiin.


Yhtäkaikki, musiikki on!!!   ...maailman kieli, sydänmen kieli, sävel sielun...


Tämä juonnoksi musiikkiaiheiseen postaukseen kun tupsahti musiikkia ja uutisia sen liepeiltä tukku vartissa. 

Ensinnäkin: Mariska on julkaissut joululevyn!!! Wuhuu!! EI siis mitään COVER- vaan uusia, omia biisejä joissa on jouluun liittyvät sanoitukset! Ah ja voi!!! 


Navidadii - arvelluttavia joululauluja -levyn kansi:


Marsu on ihuna!
 Jo vuodesta 2004 Sujen ehdottomia lemppareita 
ja arvostus sama kuin Paula Vesalaa kohtaan,
 molemmat sanataiteen ehdottomia ammattilaisia


Viimein Sujelle Juicen Kuusesssa ollaan -levyn lisäksi toinen kuunneltava joulunajaksi kun kerran pitää viritellä tunnelmaa. Tavan Varpuset jouluaamuna toimii paremmin juhannusbiiseinä, kokeilin pari vuotta sitten ja tänäkin juhannuksena sen kerran kuuntelin läpi;D


Linkki you tubeen Navidadii-biisiin


Miks ei mun faija tehny feliz navidadii
Miks elämän pitää multa niin paljon vaatii
Ja varmaan se mies halus kaikille vaan
Hyvää joulua toivottaa
Miks ei mutsikaan oo tehny sitä biisii
Elämä vois olla i-i-ihanan helppoo
Ja sydämen pohjasta asti mä saan
Sitä mukana taas hoilottaa


Kertosäkeen hauska sanakoukku toimii! Muutoinkin koko levy (spotifyssä) on ihunan kepeän, vakavan, mariskamaisen huumorin omavaa läpi linjan-lätty. Menee ostoon, tämän vuosikymmenen toinen levy minkä ostan, viime kymmenen kokonaissaldo oli viisi...eh--- - (siis täydellä rahalla eli vähän alle kahdella kympillä)


Kannut<3

Toisekseen, Neil Peartin 1974-77 kolmella studio- sekä yhdellä livelevyllä soittamat rummut on myynissä piakkoin. Nyt lottoan ja pyydän universumilta sen verran että saan nuo itselle, kiitos. Tahtootahtootahtoo!!


Lopuksi hieman oudompaa yhdisttelmää eli tältä kuulostaa kun Wham!in keulilla on Bruce Dickinson:



Tuo jotenkin niin häiritsevän.....hmm...hyvä, outo, jännä, mielenkiintoinen..mutta vain pieninä annoksina!! Jatkuvalla syötöllä kun kuuntelee,voi ilmaantua oireita todellisuusrajoittuineisuudesta.


Oikein rentoa ja turvallista alkanutta, muistaka turvavälit ja maskia nassuun populaatiotiheyden noustessa, itse pysyn pesässä tiukasti!!



Sus'



Laitan tähän toisen biisin, Tapaninpäivä,
juicemaista kriittisyyttä, oikein hieno.
Levyn Joulukortteja on todella upean apea teksti,
ei löydy vielä tuubista, parasta antia minulle, kerrassaan
melankolisevan rakastettavan halattava biisi.. 

Lisäys: Täytyy jakaa yksi hauska kun sattui eilen: pelasin Stop-the-Bus -korttipeliä Pelikone.fi -sivustolla, tarkoitus on saada kolme samaa maata tai kolme samaa numeroa, neljä pelaajaa alussa. Kaikilla on aluksi kolme bussilippua ja joka kierroksen viimeinen menettää yhden lipun ja kun liput on loppu niin siihen päättyy peli. 

Pelasin toista kierrosta, olin hävinnyt ensimmäisen. ja kun hävisin toisen niin sekunnin tai kaksi olin niin pettynyt ja harmissani että pääsi suusta: -Aina tulee paha mieli! Koska sanoin sen ääneen niin dramaattisuus muuttui komiikaksi ja repesin nauruun tyyliin olen minäkin varsinainen, kauhea poru yhdestä hävitystä korttipelistä... Mutta hetken, sen sekunnin tai kaksi, oli niin harmistunut olo, täysi tunne;)

Kuvan pelitilanteella ei ole mitään
tekemistä kokemani petymyksen kanssa.


sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Marraskuun selätys #22

 Intouduin lähtemään tässä eräs ilta ulos, kävin Sus'huetsin levityskiertueella=) Satoi ja tuuli, oli pimeää. Niittailin roskiksen kylkeen, tagi-töhryn päälle paloja huulluudestani. Sen verran aiheutti adrenaliinia tämä laiton mutta harmiton teko etä hihittelin kansalaistottelemattomuuden kourissa. Seljätä marraskuu hulluuden vastaiskulla!!




Marrakuu selättyi myös pari päivää myöhemmin kun postilaatikosta löytyi Repun lähettämä sarjakuva-albumipostipaketti, Jihuu! ja Kiitos! Muutama tuplanumero päätyi osaksi ystävän joululahjaa ja loput lukemisen jälkeen hyllyyn. Olen omannut myös Repun asennetta - on kiva katsella täydentyvää kirjahyllyä ja todeta: nyt on kirjoja, minun tapauksessani sarjakuvia. Olen löytänyt omistamisen onnen joka niin pitkään kiersi minua, siksipä ei ole tavaraomaisuutta vieläkään paljoa. Puolet huonekaluistakin on talon, tai alakerrasta, mitäs sitä romulla;D


Minä AA/R-S/jne  -kirjoista olen luopunut,
 muutoin
 on jääneet hyllyyn, jokunen sata.. .



Osassa Lucky Lukeja on Jolly Jumperillä isompi rooli, hirnuu ajoittain hervottomia läppiä, tykkään=)


Albumista Valkoinen ratsastaja

Pink Floyd on julkaissut Delicate Sound of Thunderista loistava remix-version jossa on myös 8 biisiä lisää. Nyt keikka kuulostaa sopivan pituiselta, 140 min ja spotify luukuttaa repeatilla. Kerrassaan positiivinen yllätys!! On merkitty vuodelle 2019 mutta ilmaantui vasta äskettäin, ensin pari biisiä, sitten koko levy, suosittelen!! (johtunee siitä että oli osa pakettia joka tuli viime vuonna, nyt saa myös yksittäin vain tämän liven) Varsinkin PF-fani saa tästä irti rutosti, soundit ja miksaukset on oikeasti paremmat. Ja esim Comfortably numb on liki minuutin pidempi, Gilmouren soolo on siisti!


Tervetuloa Koneeseen!!


Sus' kertoo vitsin: Joskus 1700-luvulla eräs espanjalainen mies oli tutkimusmatkalla Suomessa. Hänestä ei tiedetä muuta kuin kansallisuus ja etunimi joka oli Juan. Hän sitten meni ja hukkui koskeen Savon suunnalla jonka mukaan se myöhemmin nimettiin. Juankoski lausutaan siis oikeasti Huankoski.....

Rauhaisaa sunnuntain seutua,



Sus'



En ollut ennen tätä viikkoa kuullut Mylviksen
versiota Fever'stä, oikein mainio ja E:n kestohymy 
saa väkisellä  hyvälle tuulelle, 
kuuluu myös äänestä että on kivaa;)


lauantai 21. marraskuuta 2020

Saturday Classics 211120

Huhuuu? Onks täällä ketään?? Heeeiiii?? Jihuu?? Halooo...Haloo.....Helsinki!!!!!!


Vieri vesi vieri!!

Kuulin tämän biisin about silloin kun se julkaistiin eli elokuussa 2008. Muistan valtavan intoutumisen ja hehkutuksen=) Kummilapsi ei tykännyt mutta joutui viitisen vuotta myöhemmin myöntämään minun olleen oikeassa kun sanoin tämän orkesterin tulevan ja lujaa. Oli kovasti eri mieltä ja minunlaiseni kun on niin vaikea paikka myöntää että olin oikeassa. 

Hauskaa on että en pitänyt orkesterin ulkonäöstä, kundit oli alussa ihan nössön oloisia, enkä Ellin lauluäänestä. Kaikki yksitäiset asiat oli että plääh mutta jotenkin niistä muodostui sellainen kokonaisuus joka olikin Jihuu!. Jännä juttu=)

Toinen levy, Enenmmän kuin elää, floppasi mutta onneksi levy-yhtiö antoi luottoa sillä seuraavat kolme levyä keräsivät jättipotin, myyden kukin platinaa. Sillä on kuitenkin yksi mielestäni orkesterin parhaista biiseistä eli  Sinisissä valoissa. Biisin aihe on rankka mutta sitä on käsitelty huolella ja sanoitus saa herkistymään. Auto-onnettomuudesta harvoin saa hittiä aikaiseksi vaan mun listoilla tämä biisi on kärkipaikoilla.

Ja niissä sinissä valoissa...


Haloo Helsinki tulee tekemään vielä monta klassikkoa, kerrassaa viksuja rokkareita! Kunnioitusta ja kumarruksia sekä alpoodeja useampi kädellinen=)



Sus'

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Tämä ei voi tapahtua, tämä ei voi olla todellista

 Donald Trumpin vaikutus ei ole hänen teoissaan vaan hänen jääräpäisessä tosiasioiden kieltämisessä. Nuo otsikon sanat ovat tri Jodi Doeringin mukaan useimmiten kuolemaisllaan olevan ihmisen viimeiset sanat (tästä juttuun), Trumpin paska on hokemut fake newsiä niin kauan että ihmiset eivät enää tiedä mihin uskoa ja jotkut uskovat ettei koko virusta ole olemassakaan, vaikka heillä on se ja ovat kuolemassa siihen!!:O 

Niin hyvin trumppi on sekoittanut kuviot. Yksi mikä vituttaa huolella on Twitterin kyvyttömyys, nöyristely ja kumartelu! Kuka tahansa muu jauhaisi vastaa schaissea olisi jo saanut bannit mutta herra pressaa kyllä nuollaan perseestä ja hyvä kun uskalletaan liputtaa virheellisiksi tiedot. Ryhdistäytykää perkele ja heittäkää se sekopää vittuun Twitteristä. Sanavapauden haittapuoli on että sitä käytetään väärin niin taajaan. Vaatii mielenlujuutta noudattaa sääntöjä jotka eivät ole laissa, esim. Suomessa joka-miehen-oikeudet (hei kitisijät, milloin otatte sanonnan maalitauluksi, kyllä täytyy olla joka ihmisen oikeudet, tämä hirvittävä patriarkaalinen vääryys on oikaistava!!!) joita ei ole kirjattu mihinkään mutta kaikki tietää suunnilleen että saa mennä lähes metsään kuin metsään mutta ei saa sytyttää notskia ilman lupaa jne. Romuttuisi heti jos kaikki käytäytyisi kuin mr Trump ja hänen seuraajansa. 

En voi sille mitään että pelkään ja toivon yhtäaikaa amerikan yhdysvaltoihin sisällissotaa, kunnon välienselvittely auttaa aina, tuhon seuraukset saaavat yleensä tyhmimmänkin antamaan periksi. Totuudelle.


Jos se kävelee kuin koira, puhuu kuin koira, 
se on silloin koira. Hauhau!

Viimeisimpänä DT antoi potkut kyberturvallisuudesta vastaavalle johtajalle koska tämä totesi ettei vaalivilppiä tapahtunut. Eli kaikki ihmiset jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan saavat kenkää joten jäljellejäävät ovat vain vallankahvassa roikkujia jees-ihmisiä jotka vain lisäävät tätä sekaannusta. Tulee kestämään pitkään ennen kuin hänen aiheuttamansa tuhot saaddaan korjattua, ei pelkästään U.S. of Assa vaan ympäri maailman. Kunpa joku rohkea amerikkalainen tekisi sen mitä nyt asehulluilta amerikkalaisilta voi odottaa, harmi vain että ne asehullut tuppaa olemaan republikaaneja ja trumpisteja.

Tulemme näkemään seuraavan parin kuukauden aikana kunnon show'n jota saattaisi katsella sivusta muutoin jopa nauttien amerikkalaisten hulluudesta jos niiden tekojen väreet eivät vaikuttaisi koko maailmaan.

Tuo juttu missä lääkäri kertoo potilaidensa viime hetkistä on niin saatanan surullista luettavaa ja murentaa uskoani ihmiskuntaa kohtaan.


Kuinka ollaan päädytty tilanteeseen jossa hullut koirat johtaa maailmaa? Ennen ne olisi viety saunan taa ja ammuttu häiritsemästä arkea, huoh....



Sus'


"Huohottaa hullut koirat, huohottaa aivottomat,
Kiljuvat kuutamossa, karjuvat kapakoissa
Laukkaavat hullut koirat, ei niitä ammu kukaan
ja lasten kaalit sekoo, ne ryntää lauman mukaan!"
Nämä Popedan vanhat biisit on kyllä niin jees!;D


tiistai 17. marraskuuta 2020

Toca Me!

 

Näissä bileissä panostetaan miljööseen,
kaikenlaisia efektejä luodaan. Ei tarvitse olla
kamapäissään ollakseen high, riittää kun katsoo,
kuuntelee, tuntee, tamppaa! Transsiin!!
Lankeaa loveen=)

Fragman Toca me  oli iso konehuttuhitti 2000-luvun alussa, soi tiuhaan niin Ibizalla, Lontoossa, New Yorkissa, koko hela klubitranceyhteisö tanssi, tai kuten termi kuuluu, tamppasi, tämän tahtiin.


Frgama - Toca me, club-mix

Itse kuulin sen ensiksi Dj Tiëston versiona, löytyy levyltä In Search Of Sunrise (ISOS) 2 jossa siitä on englanninkielinen versio. Rakastuin laulajan ääneen ja tarinaan niin että oksat pois. Harvinainen huttu siinä mielessä että on aika paljon vokaaleja eli siis lauluosuuksia.


Touch me

Edellinen oli alustukseksi tälle, olen itse käynyt kymmenkunnassa reivissä, metsässä järjestetyt oli ehkä vaikuttavimmat. Haluaisin joskus Ibizalle, tamppaamaan 3 000 ihmisen kanssa, seassa, siellä nuo yökerhot on hiukan tilavampia...

Kutsun


Jalkani tamppaa lattiaa, tömps tömps tömps tömps

Kahdesti kumpaakin vuorollaan, näin keinuen me tanssitaan!


Kädet leijuu kuvioita, viuh vauh viuh vouh

Joka suuntaan radoillaan, liikettä on, transsiin vaan


Me vajotaan, transsiin vaan,

me tanssitaan, itsemme humalaan…


Me huojutaan, vaan ei kaaduta!

Me tanssitaan, transsiin asti, tanssitaan.


Aamuun asti tanssitaan!

Tule, tule hei mukaan!

Tule , tule tanssimaan!!


Elvis16112020tellen



Myös tämä bisi olisi voinut soida kun kirjoitin tätä, tässä on hauska yksityiskohta itselle: tuo perusriffi tustalla missä ei lauleta mitään, se soi mun päässä: Upouusimäkikatu..toistuen uudestaan ja uudestaan. Rytmi ja rummuntapainen soi siihen malliin että upouusi mäkikatu...mitä se sitten tarkoittaneekaan..heh.


Tiêsto - Silence, Delirium 
feat. Sarah McLachlan


Tämä teksit on muuten tehty työnä, eli päätin tuossa puoli tuntia sitten että nyt laitan flow'n päälle ja kirjoitan jonkun runon jossa on konehutun rytmi, kuuntelin/kuuntelen edelleen trancea, en tosin edellisiä vaan Sander van Doornia, aika moni hyvä tulee hollannista/belgiasta, keski-euroopassa skene on paljon isompi kuin mikään rock/r'n'b jne..

Omasta mielestä tuli ihan käypänen lätkän ventti=)



Sus'






maanantai 16. marraskuuta 2020

Sujen rassit!!

 Elikkäs autot. Tai siis ne autot jotka mulla olisi jos olisi rahnaa, tuohta, käteistä, paalua, hilloo, hynää....

Ensimmäiseksi tulisi käyttöauto, pari. Joku Bemarin tai Mersun iso touring malli pidemmille matkoille ja kauppakassiksi sähkövolski tai joku, ei niin väliä. 

Seuraavaaksi hankkisin auton jonka rakentamiseen menisi aikaa, varsinkin maalaamiseen.


Ford Mustang 1968 fastback

Maalauttaisin sen yönsiniseksi ja siihne tulisi molempiin kylkiin juokseva susi, toisella käpälät ojentuu eteen/taakse, toisella taas ne on mahan alla ristikkäin, kyl te tiiätte? 

Konepeltiin tulisi siitä nousevan remmiahtimen ympärille ulvovat hukat, takakontin luukussa olisi taasen ne pennut. Siitä tulisi Mustangin sijaan Wolfang jossa tuo f olisi kahdennettuna elikkäs Wolf Fang ja fang merkkaa kulmahammasta. Sujelle susibiili, jihuu!! 

Tuon remmiahtimen (ahtaa ilmaa moottorin palotilaan jolloin bensa palaa isommasti eli auto kulkee lujempaa) olen halunnut autoon lisätä sen jälkeen kun näin Mad Maxin (elokuva, po:Mel Gibson), jotenkin niin miehekkään oloinen kun konepellistä törkkää esiin tuollainen metallimöykky. Ai miten niin fallossymboli?

  So what;D


Ford Falcon xb gt coupe 1973
 v8 interceptor


Uskoisin että pelkkään maalaukseen menisi tuollainen 30 tonnia vähintään, auto kuntoon laitettuna saman verran eli kuuskyt donaa jos jollain olisi heittää? Heh, ei vaan. en ottaisi vastaan vaikka joku hullu antaisikin, eihän köyhällä ole varaa pitää autoa. Vaan unelmointi on ilmaista! Ja tekee hyvää välillä haaveilla, kunhan ei ole liian tosissaan ettei ala arki ja todellisuus oikeasti ketuttamaan.

Cruisailuun eli p-ralliin taytyy ehdottomasti hankkia mahdollisimman iso ja näyttävä auto. Näin tällaisen, metallinhohto sinisen, joskus 11 -vuotiaana ja vei sydänmeni, wrum wruuum, V-8n murinaa!! Stereoista asiaankuuluvaa rokkenrollia!!


Chevrolet Impala hard top -60

Ne on nuo siivet ja triplavalot
 mitkä mulle kolahtaa tässä autossa..


Kun jenkkirassit on nyt tallissa, täytyy hankkia vielä ainakin yksi komea Mersu ja sehän tarkoittaa sitä että mennään ajassa taaksepäin. Nykyajan autoja kun ei erota toisistaan ellei näe keulan merkkiä, niin on tuulitunnelit eli päästöjen ja kulutuksen laskeminen, vaikuttaneet autojen muotoiluun. Vanhassa Mersussa on luonnetta!!


M-B 280 ES 3,5 1970

Satunnaisesti ihastun muihinkin autoihin mutta nämä kaksi eli Impala ja Mustang ovat olleet fanituslistalla pisimpään. Samoin Mersu, olen sen vain aina kategorioinut eri luokkaan, ei elvistelykäyttöön vaan diplomatia-, arvokkuus- ja sen sellaiset näkökohdat edellä.

Laitan vielä yhden: Opel Kapitän, olisi ihan vain nimen takia hauska, Kapteeni!! Plus tuolainen lojui mummolassa ruostumassa pellon reunassa ja sillähän tuli "ajeltua" ties missä.., ah, nostalgiat iskee, apuaaaa!!! ;D


Opel Kapitän, vuosimallia ei kuvan tiedoista
 löytynyt mutta veikkaan että jonnekin
 kuuskyt l-uvulle mennään, muotoiluhan
 on kopsattu aika pitkälti jenkkirasseista.


Muksaa viikkoa, väistelkää koronaa ja haaveilkaa (mutta ei auton ratissa!),



Sus'



Aikoinaan mutsilla oli bemareita putki joten 
niitä pystyi hakemaan koeajoon. Jossain välissä tuli
uusi viissatassarja ja hain sellaisen koeajoon.
Laitoin cd:n pesään ja painoin kaasua:

No stop signs, speedlimits, nobody's gonna slow us down
 I'm on the Highway to Hell!!

Kyllä ehtii bemmillä;DD


sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kuvia yksittäin ja sarjassa sunnuntain ratoksi

Kari Korhonen, kaikkien tarinoiden 
käsikirjoitukset&piirrokset


Löysin taas vastustamattoman opuksen - Aku Ankka ja Suomi. Satavuotis -juhlavuonna julkaistu kovakantinen, 104 sivuinen, Kari Korhosen piirtämät ja käsikirjoiottamat jutut. Lisäksi on muutamia ulkomaan elävien piirroksia aiheella mitä tulee mieleen Suomesta?

Tarinoiden lisäksi tulee Suomen historiaa, päätapahtumat esitettynä leikkisästi ja salakavalan opettavasti, juuri niin kuin suomalainen Aku Ankka -lehti vain osaa. Esim Suomi-sanan etymologiaa ei tiedetä, arvaillaan jotta liitttyykö se suohon, ihmistä tai maata tarkoittavaan ulkomaankielen sanaan vai mitenkä se nyt menee. Pähkinäsaaren rauhassa mainitaan Suomi -sana ensimmäistä kertaa virallisessa dokumentissa, v. 1323, Mikael Agricola käytti ekassa ABC -opuksessaan sanaa myös v.1543:

oppe nyt wanha/ia nuori
joilla ompi Sydhen toori,
Jumalan keskyt/ia mielen
iotca taidhat Somen kielen

Kyllä, Some mainittu jo 1500 vuotta ennen pc:tä ;D



Vas.puol: Daan Jippes ja Ulrich Schröder , AA:n kansi 31/2017 ja oikealla Giorgio Cavazzo,  AA:n kansi 16/2017
(Sipulius, hihihhi..=)



Tanssimme suunnat sekaisin!


Lentoonlähtö!


Riemuvoiman purkautuminen.


Shakkinappulat syvissä vesissä.


Aarrekartta.

Kuvasin seuraavat salaman kanssa, hyi kun näkyy kaikki liimatöhryt, liimaaminen on yllättävän haasteellista, huoh...

Nyt iski laiskuus, en jaksa nimetä näitä, ihan liikaa tuli tehtyä, vieläpä osa
ihan..hmm..onnetomia.



Paitsi tuo vasemman puoleinen, aivan hiton siisti! Tuo dinontapainenkin onnistui=)



Vasemmalla: Isketään suonta!!



Tämä kiehtoo, olen käännellyt eikä se
siitä aukene vaan mielenkintoisena pysyy.




Kemopetrol - Child is my Name
Lauran ääni on niin hauras ja voimakas yhtaikaa,
biisi on loistava! 4 levyä tuli, 
ihmettelen kun ei breikannut Euroopassa.

Ääniä naapurista -jutussa hauskoja vetoja:

Joka ilta, kun olen kotona – siis joka ikinen ilta – kuulen kun tämä nainen huutaa miehelleen: ”Miksi sinä et taaskaan halua seksiä? Mikä sinua vaivaa?”

Mies huutaa takaisin: ”No, kun ei paneta.”

;DD

Sujuvaa sunnuntaita,


Sus'


lauantai 14. marraskuuta 2020

Saturday Classics 141120 Kulkukissat

Stray Cats on kolahtanut mulle kahteen eri otteeseen! Ensin silloin 1979-80 kun kuuntelin vuoden rock'a'billyä. ensimmäinen musagenre josta innostuin, muutoinkin tuolloin heräsin musiikillisesti. Geneettinen koodi minussa pakotti soittamaan, isän puolelta sukua aivan älyttömästi muusikoita. Kolme veljeksistä soitti aikoinaan samassa bändissä, sieltä se mutsikin faijan poimi.. iikk!! Nostalgiaromantiikkaa<3

Runaway Boys - Juna vei pojat, foneettiset
käännökset on joskus hauskoja=)


Toiseen otteeseen, kun näin aitiopaikalta bändin Ahvenlampirockissa 1991. Olin erään äänentoistoryhmän mukana ja kun vapaa-aikaa jäi niin lykkäsivät järjestymiesnauhan käsivarteen. Siellä se lava on ihme montussa, lavan reuna on nelisen metriä ylempänä ja katsomo levittäytyy hiekkakuoppamaisesti. itse pällistelin keikan edestä katsottuna oikeassa reunassa, PA-pinon vieressä, lavan reunassa.

Minä olen tuossa kuvassa vaikken näykään,
Sus' aaveilee...heh=)


 Oli hitsin hienoa katsoa kun jätkät veti tukat tötteröllä aivan raivoisan energisen keikan. Samanlaista heittäytymistä olen nähnyt suomalaisen Melrosen keikoilla, aiva hiilitön meno kuin saavat vaihteen silmään. Samalla selvitin vuosia vaivanneen kysymyksen - kuinka ne tukat pysyy kasassa eli tötteröllä lähes koko keikan. Joltain noista kolmesta kysyin (saattoi olla roudarikin tai joku kiertuehlökuntaa, en muista vaikka olin selvinpäin=), olivat relaa osastoa ja innoissaan/onnessaan/ihmeissään Suomesta ja  juhannuksesta: Viiksivahaa!!

Tää ei ole mikään hitti siltä eka levyltä mutta mulle tämä on klassikko, tykkäsin aikoinani ihan kympillä - Ubangi Stomp



Samoilla festareilla bongasin Topi Sorsakosken Juicen bussissa, sain siis tietää että Juicen basisti Tammilehto on veli Topille (en jaksa etsiä etunimiä). 

Aim ö Rokkapilli repeel, kame hertsyy kou!



Sus'


Lopuksi vielä eka levyn yksi hittisingle, vedettynä
tänä vuonna, SIRIUS FM -keikalta. Sedät jaksaa heilua!!


Brian Setzer. kitaristi, on erittäin arvostettu muusikko,
on luonut pitkän ja maineikkaan uran Stray Catsin jälkeen



perjantai 13. marraskuuta 2020

Power Up!!


 Lähellä pesää on keskussairaalan alue missä ollaan kovasti purettu vanhaa ja tehty uutta, itseasiassa kokonaan ihan uusi sairaala!! Syöpäosaston takana on myös jätelava minkä käyn säännöllisesti tarkistamassa Viimeksi löysin nuo teräsastiat, toisesta tuli kynäteline (samanlainen on kirjahyllyssä Rooman Susi ja lapset Romulus ja Remus -minipatsaan jalustana) ja toisesta pöytäroskis jota olin jo kaipaillutkin, edellinen oli liian pieni. Nykyään on niin kivaa kun jäte eritellään, on mukavaa penkoa kun ei ole talousjätettä seassa ja tavara on puhdasta ja siistiä. Paljon olen kantanut romua kotiin ja siellähän ne muuttuu aarteiksi;D. Dyykkaaminen on jees!


Kohtaus kohtaamisessa.

Aamulla olin pakahtua tunteeseen kun luin uutisen italialaisen pikkupojan, 5-vuotiaan huolesta ja hädästä - pääseehän joulupukki jakamaan lahjat koronasta huolimatta? Voih, sydän suli ja onneksi hätiin tuli Italian pääministeri joka kertoi Tommasolle ja muille että joulupukilla on erikoislupa liikkua jouluna ja pukki käyttää maskia. Hänelle olisi kuulema maidon ja pikkuleipien lisäksi jätettävä käsidesiä=) 

Lasten huolet ovat ihan yhtä suuria ja stressaavia kuin aikuisten, tämä on hyvä pitää mielessä näinä kriisiaikoina, ja lapsille kannattaa selittää asiat, vähän yksinkertaisemmin mutta kuitenkin asiallisesti, tietämättömyys kasvaa peloksi. Pisteet pääministerille, tuli siinä sivussa hyvä keino vanhemmille saada lapset käyttämään maskia.. että pukki tulee!! 



'Huetsilainen automobiili!!

Babylon Berlinin kolmas kausi alkoi, olen onnessani. Tämä sarja, samoin kuin Rooma, on niin pieteetillä puvustettu ja miljöötä on rakennettu studioalueelle laajasti minkä seurauksena kuvan jälki näyttää hurjan autenttiselta. Rahaa toki palaa, linkkaamassani jutussa sanotaan yhden jakson maksavan peräti 2,5 miljoonaa euroa!! huh!! 

Mutta rahalla saa ja kun käsikirjoitus toimii ja näyttelijät ovat liekeissä niin lopputulos on kerrassaan upeaa!! Heittämällä parasta tv-draamaa tällä hetkellä. Langalla, Sopranos, nuohan ne aloittivat tämän satsauksen ja pakko sanoa että tässä on tuolla metodilla tehtyjä sarjoja katsellessa saanut silmäkarkkia katseen täydeltä=)


Lättäjalka hukkasi askeleensa!


Suoraviivaista toimintaa: 
Ich Liebe Dich!!
Sturm und drung!!
Jawohl herr käpitän!!

(kannattaako saksalaiselle ihastukselle päästää suusta 
kaikki  osaamansa korkeajännityssaksa?
Ei, sain rukkaset, das Rukkschaset!!
Schaisse!! Schwainehund!!)

Viihtyisää viikonloppua ja väistelkää koronaa,

Sus'


AC/DC:n uusi lätty, Power Up, ulkona - 
Demon fire (sis. korvamatoriffin)