Sus'runoilee

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

– Kyllä me Suomessa olemme edelleen pääosin rationaalisia ja fiksuja ihmisiä (VL3+muuta)

 ,eikä rokotevastaisuus ole vielä näkynyt konkreettisesti, Knuuti sanoo.


Professori Juha Knuuti on seurannut suomalaista rokotekeskustelua huolestuneena.

Valitsin Viikon Lauseen jo tiistaina, asia on tärkeä että sitä pitää vähän paukuttaa kovakalloisimmille. Mitä enemmän puolesta juttuja, sen enemmän hyväksyntää toimenpiteelle. Laumasuoja on saatava, sillä siisti!


Tämä se on kaikkein typerintä!! 
Voi hyvä Luoja, 
anna mun kaikki kestää ja sietää!
Muusikkona huvittaa että tuo
on äänensärkijän kytkentäkaavio!;D


Kaikki edellinen tästä I-S:n nettijutusta tiistailta 19.1 Nostan tuon otsikon lauseen esiin luottavaisena, että juuri näin on. Me suomalaiset ollaan yleensä tolkun kansaa (missä tv-sarjassa oli Tolkku-tuotteita?), kuunnellaan ja totellaan viranomaisia kun ne nyt on meidän veljiä, siskoja, isiä, äitejä, pienen kansan etu. 

Joten ei tehdä tästä rokotusasiasta mitään erilaisempaa kuin on ollut aiemmin. Muistan jo ala-asteella syöneeni rokotteita sokeripaloissa, lapsihiiret intoili jotta useampikin mahtuu? ;DD


Lisäksi Mustikkapasta-blogin pitäjän, Anna Ferranten kirjoitukset asiasta ovat aivan loistavia rautalankasta vääntöjä asiasta joten en ala itse sitä vääntämään.


Nyt tarvitaan vähän Human Touchia..

Olen innostunut korusta jonka ostin itselleni synt.lahjaksi. Tahtoo lisää kiviä, kävin jo tänään vaklaamassa saman kaupan ikkunaa ja valitsen uuden kiven, sekin on sininen. Tarvitsen neljälle tulelleni  hillitsemään, sen yhden vesipisaran voimaksi, vähän taikakiven voimaa. Että tulee tarpeeksi iso pisara jotta saa liekit alas jos lähtee käpälästä. Se liekinheitin. ;D


Laitoin sinisen filtterin mutta
ei tuo nyt oikealta näytä.
On kirkkaan sininen, 
kimaltelee maltillisesti.

Harjunportaiden Ekocenterissä on kirjat ilmaisia tammikuun loppuun!!! Mikä ilouutinen bibliofiilille. Heti otin kuusi kirjaa, yksi on poissa kuvasta kun laitan sen eteenpäin... *viheltelee* ...ken kirjapaketin saa....  ?!   ...heh... . Huomenna käyn uudestaan ja vielä ensi viikolla. Jos jonkun 20 opusta saisi kotiin hilattua niin olisi lukemista kevääksi, kesällekin jää, kun en nykyään enää ihan niin hulluna lue. Vrt 17-vuotiaan paukuttelin neljässä kuukaudessa Kalle Päätalon Ii-joki -sarjan ilmestyneet 20 teosta, noin 14 000 sivua ;O 

Vuotta myöhemmin sain luettua sata sivua viikossa ja ihmetelin että mikä swiidu näissä oikein kiinnosti, lintu lähtee lentoon kahdenkymmenen sivun verran.. . Vaan sainpahan hyvän historian tunnin, Päätalo ei niinkään kertonut kuviteltuja tarinoita vaan kuvasi omaa elämäänsä, alusta loppuun ja siitä rakentui tarina miehestä, sodasta, rakentamisesta, maasta...Suomesta!


Herkkuja - Paasilinna, Ludlum, 
Lehtinen... .


Elämä on juhla!


Sus'



"Lapsi syntyi vihdoinkin,
 tuo täyttymysten heijastin,
 Elämä on juhla."
-S.Putro



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)