Sus'runoilee

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Tarina II

 Taidankin pitäytyä näissä tarinoissa omassa elämässä, polullaini kun olen törmännyt kaikenlaiseen, monenlaista on sattunut ja tapahtunut. Muistikuviakin on mukava tarkistella ajoittain ettei unhodu hailaitit;D

Seuraava on todellinen shit happens, then karma equalize -hetki, sain elinvoimaa takaisin ja toivo palautui, usko ihmiseenkin osittain ja rakkaus soittamiseen, laulamiseen, esiintymiseen kasvoi korkeuksiin;)

Olin joskus Freddie Mercuryä (QueenWembleyllä katsellesssani tuumannut että tuon minäkin haluan kokea - huutaa jotain ja koko yleisö huutaa takaisin! No en sinne Wembleylle enää kaivannut tuon jälkeen, unelmani toteutui suomalaisen partioyleisön edessä. On muuten toinen toteutunut unelma, se eka jääköön seuraavaan tarinaa...... .


"Kuljen vaan, kulkeissain soitan kitaraa..
Kuljen vaan, ihmisiä alkaa naurataan,
Kakkosluokan vaunussa, tunnelma on rattoisa,
laulattaa...."
all rights reserved by Sus'/
Kaikki oikeudet pidättää väärinkäyttäjät on Sujella!


Joskus haluan olla Wembley – areenalla ja huutaa Jee! ja 80 000 ihmistä huutaa Jee!!


Olin sitä jännittyneempi mitä lähemmäs Kannonkoski ja siellä järjestettävä suurpartioleiri Tervas lähestyi. Elokuinen sunnuntai helli poutasäällä, aurinko rällötti bussia kuumottavasti. Minun oli pitänyt osallistua leirille vaan keväinen auton alle jääminen laittoi minut sen verran huonoon happeen että jäi väliin. Vieläkin liikuin kainalosauvojen avustuksella mutta olin jo siinä kunnossa että pystyisin heittämään luvatun keikan. Vierailupäiväksi oli järjestetty ohjelmaa partioperinteen mukaisesti ja minä olin yksi niistä – akustista kitaraa ja laulua, omia biisejä, muutama klassikko.


Bussimme pysähtyi lähelle hiekkakuoppaa joka toimi amfiteatterin tapaisen katsomona. Lava oli iso, pa-systeemi kuin stadionilla konsanaan, kyllä partiolaiset osaa. Olin viisi vuotta aiemmin ollut Miilulla äänentoistoryhmässä, nyt vähän ketutti kun jäi itse leiri väliin. Joku tuli kysymään tilannetta ja ilmoitti että esiintyisin piakkoin, jo vajaan vartin päästä. En hätääntynyt, itseasiassa parempi näin. Samalla tajusin että keikka radioitaisiin, tosin vain leiriradioon mutta potentiaalisen yleisön kasvaessa yli 13 000 alkoi jo hieman jännityskin syömään miestä.


- Sun vuoro seuraavaksi, sanoi lavahlökuntaan kuuluva ja könkkäsin keppien kanssa lavan reunaan vaan lopun matkaa kävelin, hammasta purren. Istuin minulle varatuu tuoliin ja sain kitaran piuhaan, mikin eteen: - Blaablaablaa…. , en oikeasti muista mitä hölötin vaan hermostus purkautui osittain maijavilkkumaa-tyyppiseen, ei päätä-häntää -spiikkaukseen. Ekan biisin jälkeen, olisiko ollut joku What shall we do with the drunken sailor, yleisö taputti ja intoili, olin hyvässä vedossa, joskin vielä hieman, ylivireessä. Oma biisi Aattona huomisen vastaanotettiin hyvin, sain koko etuosan jengin mukaan. Vedin seuraavaksi jonkun ison klassikon, Juicea tai jotain, ja nyt kaikki paikallaolijat, noin 2 000 partiolaista, lauloi jo mukana. Sen muistan että kun vedin perusrokkibiisin, suomentamani Mystery trainin, Kuljen vaan!, lakkasin laulamasta kompaten rytmiä, huudatin yleisöä!


- Heiheiheiheiiii!! Yleisö vastaa.

- Lähteekö ääntä, ei kuulu? Heiheihoiiiii!

Yleisö vastaa lujempaa ja niin edelleen.


Nuo hetket paloivat ikuisiksi ajoiksi mieleeni, tuo oli minun Wembley -hetkeni! Yleisö huusi ja partiolaisia nyt on helppo innostaa, helpompi kuin kännistä festariyleisöä;D Sain vielä seisovat aplodit, olin voittanut kaikkien sydänmen raivokkaalla, tunteenpaloa ja riemua sisältävällä esiintymiselläni. Poistuessani lavalta ja alas päästyäni Vaajaan Valppaiden tutut lippukuntalaiset tulivat hehkuamaan, mm. ihastukseni oli yhtä hymyä...ei meistä koskaan mitään tullut mutta ihastuksen tunteen muistan vieläkin. Vähänkös olin tyytyväinen sillä laulu ja soittotaitoinen vaikka olinkin, niin suurin kykyni on aina ollut naulata yleisö, ottaa se kämmenelle ja pistää tuntemaan jotain…… .


Seuraavat kaksi kuukautta olin yhtä hymyä, en ensimmäiseen kuukauteen edes saanut hymyä pois naamalta=) Niin paljon kuin olin ollut miinuksella fyysisesti ja henkisesti, tuo yksi ainoa keikka pyyhki fiilikset plussalle, ollen siihen tilanteeseen parasta lääkettä.


Elämä antaa, elämä ottaa, kunhan ei jää tuleen makaamaan ja karma kuittaa paskempia tapahtumia;)








Sus'


P.s. Sattuipa sopivasti, Suomen historia -testi, sain peräti 13/15, monivalintana menee muutoin olisi tullut paaaaaljon huonompi. Vaan miksi niitä eksakteja päivämääriä enää tarvitsee muistiin tunkea kun on Kääkle ja puhelimet, pc:t jne.

5 kommenttia:

  1. Elämän tähtihetkiä kannattaa kirjata muistiin ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
    Joskus on niin hieno fiilis että todellakin hymy pysyy ja pysyy 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kestohymy ja positiivinen fiilis. Kontrasti kevään auto-onnettomuuden jäljiltä vielä nostatti tunnetta. Karma kuittaa;)

      Poista
  2. Näin ieluni silmin sun Wembleysi ja sen tunnelman! Ja seisovat aploditkin. Hieno kokemus, kertakaikkiaan.
    Olet täysin oikeassa siinä, että ei tänä päivänä enää tarvitsisi mitään vuosilukuja painaa mieliin, kun on Hra Kuukle. Pähkinäsaarenrauha 1314 vai olikos se 1315...enivei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se Åålannin såta oli kauhia..niin googol on iso luku ja Kääkle tietää kaikesta kaiken;)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)