Sus'runoilee

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Saturday Clasics 060321

 Dokumentti on siitä erikoinen Juicen levy että hän soittaa myös kaikki soittimet, joskin tuottaja Mika Sundqvist kertoo lisäilleensä joitamia kitaroita ja bassoa joihinkin raitoihin. Kun sanotaan että soololevy niin tämä siis todellakin on soolotuotantoa silla jopa kannen piirros on Mestarin käsialaa!!


Siis kaikki soittimet? Kyllä!

Ei ollut siis muusikkonakaan mikään huono vaikka osasi kyllä valita orkesteriinsa parhaat päältä. Juice Leskinen Grand Slam on yksi parhaimmista suomalaisista bändeistä ikinä!! Sävellys-, sovitus- ja silkkaa soitinneroutta sisältävä ryhmä sai aikaan mm. Yölento -albumin. Vaan mikäs on rakennella kun tuodaan valmistaa materiaalia jota voi alkaa tuottamaan, sovittamaan ja isolle orkesterille, Juicellahan oli kaksi kitaristia ja kaksi kosketinsoittajaa, oman kitarointinsa lisäksi joten kyllä on kunnon musavallin sai syntymään.

Levyn kryptisimpiä, runoilmaisussaan pisimmälle vietyä tekstiä edustaa Hannu, rakastan mielikuvia joita syntyy kuunnellessa:


"Oliko hauskaa, oliko kivaa, onko
riemumme nyt taannehtivaa?"

Levyltä löytyy ehkä parhaimpia Juicen tekstejä, tilityksiä, tutkailuja. Soolo siinäkin mielessä täydellinen, että mies tutkii itseään, sieluaan, harhailee ja huomio itseään, suhdetta muihin.


Loppua kohden levyn biisit alkavat olla ns. persujuicea, ja tämä ei ole dissaava ilmaus, enempi sellaisia biisejä jotka sitten jäivät tulevien slamien soittolistaan, kuten seuraava:


Tässä JLGS-n liveversio..


Twistin ylivoimaa on yksi levyn hiteistä vaan päätän tämä levyn kehumisen viimeiseen biisiin, Kansanedustajien joulu, terävä on kynänsä kansanedustajia kohtaan, ihan syystä ajoitain;D


"Vaan joulu, joulu on jo meillä, jossain
hämärässä joululahjus vilahtaa.."

Alan arvostaa Juicea yhä enemmän ja enemmän. Kun tulee ikää ja perspektiiviä niin tuotannossaan on paljon tutkailtavaa ja ihasteltavaa, sanallisia leikkejä, verbaalinokkeluutta ja syvää sisältöä. Kuten sanottu - Mestari!

Lisää klassikoita!

Sus'


12 kommenttia:

  1. Todellakin mestari ja tämä levy on ikoninen.
    Juice The Man!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikonien ikoni, idolini ja sanamestarini. totaalisesti;)

      Poista
  2. Juice on ikoninen. Takavuosina kuuntelin paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin, kuuntelen, tulen kuuntelemaan. Juice kulkee matkasa, joskus lohduttaa, yleensä antaa piupaut koko stressille;D

      Poista
  3. No ei nyt oikein ole Juice-mood päällä, mutta mainiota musiikkia mies teki. Löytyy sieltä suosikkejakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mood mikä mood, paitsi Moody Blues. Onpas taas puujalan metsästystä;D

      "Kaikesta löytyi hellyyttä aamun ruohon! Oliko hauskaa, oliko kivaa, onko riemumme nyt taannehtivaa?"

      Poista
  4. Juice on Mestari (toisin kuin se pöhkö, jota mestariksi sanotaan 😊). Tuo viimeinen olikin mulle vähän uusi, mutta sanat rimmaa edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mestarit lavalla, Mestaruudet jaettiin jo 70-luvulla;D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Erittäin.
      "Varis lentää pellon yli, eikä itke yhtään!"
      Nää on niin loistavia, voi irrottaa asiayhteydestä ja silti kovaa settiä.

      Poista
  6. Juicella on paljon hyviä biisejä mutta itse pidän häntä enemmän verbaalisena nerona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri. Biisit on aika normisointukiertoja käyttäviä, pöllitty Piitlekseiltä ynnä muilta. Suomensi paljon tavaraa, samalla oppi biisit. On joitain sävellyksiä jotka lyö ällikällä vaan niihin on koruillut es Tikanmäki tavaraa, tai Safka. Mika Sundqvist teki myös Juicelle biisien lihavoitustöitä.

      Kunesim kuuntelee tämän levyn kokonaan putkeen, alkaa vähän tökkiä, ei paljoa mutta sen verran että huomaa. silti upea suoritus ja es Hannu on niin loistava biisi.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)