Sus'runoilee

lauantai 22. toukokuuta 2021

Seminaarinmäellä II - Wivi Lönn, arkkitehti

 Kuljeskelin kotikonnuilla, keskustasta puistojen ja muutaman mutkan kautta kotiin. Räpsyttelin Nokia 216seni kameraa, laatu on. Kuvakulmatkin vähän, on kuitenkin. Saa lainata, kopioida, omia jos kelpaa;D


                    

Karttapiste, klikkaa kartta auki.

Wivi Lönnin kotitalomuseo

Seminaarinmäen tämän osan arkkitehti, yläosa mennee aika pitkälti Alvar Aallon piikkiin. Kohtuu siistejä arkkitehtejä ihan kotikulmilla. Siinä osaselitys arkkitehtuurin ihailulleni, matkaillessa suurinta hupia ja nautintoa on vain kävellä pitkin poikin silmät selällään, hyvissä fiiliksissä ja katsella taloja. Siltoja, kanavia, torneja. Linnoja..mietä lie missäkin. Jyväskylässä siistiä huvila-asutusta ja yliopistorakennuksia. Aalto-faneille lähiympäristössä paljon kohteita, mm. Säynätsalon kunnantalo.





Kotipihan koiraveistos, anteeksi tärähtäneisyys,
kuvaajan sekä otoksen.
=)

Kadun toinen puoli (kyltistä).

Jyväskylän-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wivi Lönn toimistossaan noin vuonna 1918.[29]
Lönn suunnitteli Jyväskylän Seminaarinmäelle lähes kokonaisen kaupunginosan. Jyväskylän juomatehtaalle hän piirsi punatiilisen tehdasrakennuksen ja kivestä ja puusta rakennetun asuin- ja konttorirakennuksen[30].

Lönn muutti vuonna 1911 Tampereelta Jyväskylään Seminaarinmäelle itselleen suunnittelemaansa huvilaan. Lönnillä oli ilmeisesti useita syitä muuttaa Jyväskylään. Hän on itse maininnut muun muassa paenneensa Tampereelta kiirettä ja puhelinta.[31] Lönnin työmäärä Tampereella oli niin valtava, että varsinaisiin suunnittelutöihin hän oli pystynyt keskittymään lähinnä viikonloppuisin ja öisin.[32] Hänen veljensä Ville ja Emil asuivat myös jo ennestään kaupungissa.[31] Lisäksi on väitetty, että Lönn olisi kyllästynyt Tampereella mieskollegoiden esittämään kritiikkiin.[33]

Lönnin Jyväskylän-toimisto oli pienempi kuin Tampereella. Hänellä oli sielläkin apunaan vähintään yksi rakennusmestari ja osan aikaa insinöörikin. Lönn oli jo ennen muuttoaan suunnitellut Jyväskylään joitakin rakennuksia. Ensimmäinen niistä oli vuonna 1904 valmistunut Kuokkalan kartano.[34] Veljelleen Villelle Lönn suunnitteli 1908 Juomatehtaan isännöitsijän talon, toimitusjohtaja I. W. Pesoniuksen talon vuonna 1910 ja kauppias E. F. Nousiaisen talon vuonna 1911. Lönn suunnitteli vuonna 1912 neljä huvilaa. Kaksi niistä oli Jyväskylän seminaarin lehtorille Kaarle Oksalalle, yksi tohtori Martti Airilalle ja yksi Emil-veljelle. Lisäksi Lönn piirsi 1913 kaupunginkamreerin Anton Heinosen talon ja vuonna 1914 maanmittausinsinööri J. F. Karpion talon. Nämä kaikki sijoittuivat Seminaarinmäelle, ja Lönn saattoikin sanoa suunnitelleensa ”melkein kokonaisen kaupunginosan”.[35]

Asuintalojen lisäksi Lönn suunnitteli Jyväskylään muitakin rakennuksia. Kaupunki oli tilannut jo vuonna 1912 uuden kansakoulun rakennuksen. Pelastusarmeijan uuden rakennuksen ja uimalaitoksen Lönn suunnitteli vuonna 1914 ja postitalon lisärakennuksen vuonna 1915. Lönn jatkoi Jyväskylässä myös koulurakennusten suunnittelua. Naantalin kasvatusopillinen käsityö- ja talouskoulu rakennettiin 1911, Jyväskylän kansakoulu 1912, Rauman yhteislyseo 1912, Lappeenrannan kansakoulu 1912–1913, Kristiinan Suomalainen yhteiskoulu 1913/1915. Vuonna 1914 Lönn piirsi valmiiksi Rovaniemen yhteiskoulun, Säynätsalon kansakoulun ja Jämsän kansanopiston suunnitelmat. Keski-Pohjanmaan kansanopiston ja Nuolialan koulun suunnitelmat valmistuivat vuonna 1917.[35]

Jyväskylässä Lönn ystävystyi pari vuotta nuoremman Hanna Parviaisen kanssa, jonka isä Johan Parviainen oli perustanut 1897 sahan Säynätsaloon.[2] Lönnin ja Parviaisen ystävyyssuhde oli läheinen, ja he muun muassa matkustelivat paljon yhdessä ympäri Eurooppaa. Heillä oli huoneisto Pariisissa.

[36]

Kyseinen laina: Wikipedian WVL-sívut 

Kun kävelee tuosta kyltin kohdalta ylöspäin ja vasemmalle niin seuraavat talot kuuluvat alueeseen: 



                          








                                                              




Jos siis satutte kesällä Jyväskylän kautta/-kylään tulossa niin kannattaa katsoa Sujen sivuja, esittelen paikkoja niin osaatte vähän kulkea, kuin paikalliset. Joskin täällä kv-meininki, kaikilta voi kysyä ja jopa deegut on kivoja (kunhan nyt ei ihan riidan väliin mene, jos niillä päällä;). Joviaaliuspisteita vain vähän vähemmän kuin Tampereella jolla niitä Suomessa eniten.


Kulttuuri- ja urheilukohteita huru mycket!


Kas niin, kotikylän hännännosto suoritettu, jatkakaa!



Aouuuuuuuuuuuuuuuu!!



Sus'



Miljoonasade - Ostarin helmi

Ostarin helmi oli ravintola keskustassa kahdeksan- ja yhdeksänkymmentäluvuilla.
Miljoonasade perustettiin täällä 1985-86


 P.s.  Vanhemmat huumasivat, murhasivat ja paloittelivat pojan, aiemmin tyttärän ja vielä aiemmin vävyn. Siksi että a)poika ei ollut naimisissa-->paheellinen elämä b)tyttären huumeiden ja c)vävy väkivaltaisuuden tähden. Hyviä syitä tappaa uskonnollisen hullun mielessä mutta erittäin huonoja syitä kuolla, ihan minkä vaan kulttuurin silmissä.

Nyt on pahasti uskoasiat sekaisin, tosin Islamilaisuus jos sallii tällaista niin kuin näyttää, niinj otenkin ei yllätä. Kunniamurhat ja muut oudot käytänteet, huh..


Murhasta tuomitaan Iranissa yleensä kuolemanrangaistukseen, mutta omien lasten tappamisesta seuraa ainoastaan enintään 10 vuoden vankeustuomio.

11 kommenttia:

  1. Piilo-Klassikko kuunneltu ja kuultu lisää Jkylän rakennuksia. Kesäreissujen suunnittelussa yks mahis on viettää osa päivää ja yö Jkylässä, joten hyvä tietää. 👍🏻 Mitään kunniaahan ei nois murhissa oo, joten sikäli termi on vähä huono, mutta karmivaa joka tapaukses, hitaasti sivistyy koko ihmiskunta.

    VastaaPoista
  2. Piiko-klassikko;DD

    JKLn keskusta on niin oieni että sen "nähtävyydet" ysekkaa päivän aikan helposti. Jos on auto niin suosittelen käyntiä Laajavuoren päällä, sinne vie ihan tie, ei tarvi räpiä;) Matti Nykäsen mäki on siellä ja ennen kaikkea mieletön näköala. Vaajakoskella joka nykyään kuuluu JKL:n sijaitsee Pandan tehdas, kyllä tuore lakritsi on hyvää!! Kannattaa käydä tehtaanmyymälässä. Olen käynyt niissä molemmissa tehtaissa sisällä, seiskyt-luvulla, se tuoksu on huumaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan akus riittää sähköä, niin pyöräilen kyllä kevyesti istuen sinne huipulle tietä pitkin. 😎 Pikkuveli vaimoineen asui aluksi Jkyläs ja heillä kyläilles käytiin siellä laskettelemaskin, mutta siitä jo niin pitkä että näköalat on hyvä uusia. Pistetään Panda harkintalistalle! 👍🏻

      Poista
    2. Mukavaa että voin olla avuksi. Suomipop konsertti kai järjestetään viime tiedon mukaan, 15. - 17.-7. Haloo Helsinki on kyllä käytävä tsekkaamassa. Lutakon aukea missä ne pidetään, on sen verran laaja alue että kuuntelu onnistuu helposti lippua ostamatta.

      Poista
    3. Me jo oltiin Suomipopissa Jkyläs 7v sitten 😊 https://www.flickr.com/photos/timokoo/sets/72157645361208979/ (konserttikuvia!)
      Tän hetkisen suunnitelman mukaan tulisin sinne suunnille luult elokuussa.

      Poista
    4. Mitähän olen mahtanut tehdä tuona kesänä kun en saa päähäni minkäänlaista muistikuvaa tuosta matosta, luulisi tuon kokoisen räsymaton mieleen jäävän, mitä?:D
      Otahan yhteysttä niin käyt vaikka kahvilla tai jotain...hihii, kuumaa iltapäiväkahviseuraa, iiiikkk!! ...ja pakoon!

      Poista
    5. Joo, oon kyllä jo takaraivos listannut sut Jkylään muistettavaksi. Pitää sitte kattoa, että kun myös Lepis on välillä siä, välillä Lappeenrannas, että näkiskö sitä jossain välis. Ja siä Jkyläs on se mun serkku, johon saattaa kans mennä aikaa vähän. Tai jos osuu sadepäivä, niin luult aika sisäpainotteista tekemistä valitten.

      Poista
    6. Sinun loma, sinun päätös, ei mitenkään pakollista tavata;)

      Poista
    7. Toki..voisin keksiä sulle jotain hyötykäyttöä;D Pistän sut ottamaan kuvia...otatko dronen mukaan, olisi jännää nähdä noin livenä sen käyttö?

      Poista
    8. Suunnitelmis kyllä on ottaa, järvimaisemat on vaihtelua lakeuksien kuvaamiseen. Kamat vaan pitäis saada mahtumaan tohon yhteen 25litr reppuun, joten kun sinne laittaa pyörän laturin, läppärin, dronen, kameran ja niiden kaikkien laturit, niin en tiä jääkö tilaa varavaatteille. No ehkä muutama päivä menee samois... 😄

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)