Sus'runoilee

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Kun Pelle Hullut unelmansa takaisin sai

 Pelle Miljoonan työttömyys- ja apatiaklassikkobiisien lisäksi mieheltä on kolahtanut yksi biisi yli muiden, nimittäin Hullut unelmat. Vaikutuin aikoinaan kitaristi Puka Oinosen työskentelystä ja samalla biisien sanoissa oli jotain joka kolahti. Itsehän elin vielä niitä hulluja unelmia vaan jotenkin sitä kai jo tiesi että tulee myös aika jolloin näitä aikoja kaipaa, jännää perspektiivisyyttä nuoressä ihmisessä, Sujenpenikassa...



Pelle Miljoona et Rockers - Hullut unelmat



Unelmien takaisinsaantiajatus nousi mieleeni hyvin vahvana kun luin Soundi-fi:n jutun Pöllön uudesta biisistä&videosta - Johnny Guitar. Etiäiseni oli oikeassa sillä nykyiset soittokaverit ovat teinivuosien aikaisia kavereita kotikylästä eli Haminasta. Nastaa! (<--ihan pakko!;D)

Siinäpä mukavaa aikamatkailua omaan teini-ikään ja soittotouhujen muisteloihin, pitäisikö itsekin soittaa muutamalle muusikolle kahdeksankymmentä-luvulle, ja pistää jamit pystyyn? Kuulostaisi paremmalta, luulen, nyt kun on oppinut soittamaan ja laulamaan, silloin intoa piisasi ja se riitti, taidoilla niin ollut väliä, ROCKENROOOOOOOOOOLL!!



Jo alun hymystä, ennen kuin soitto soi, 
näkee että nyt on Petri Tiili ihan täpöllä fiiliksissä



Toivottavasti me kaikki saamme jossain vaiheessa, ainakin yhden tai kaksi, hullua unelmaa takaisin. Eläkkeellä niitä on aikaa toteuttaa, kunhan vain muistaisi mistä unelmoi..heh.. .

  Sielunsilittelyä on unelmoida arjen keskellä (vaikkapa omasta saaresta palmuineen). 

(Ah, nyt luulen keksineeni jotain verbaalisesti kivaa ja ehkä? ainutlaatuista, sielunsilittely on hieno termi, eikö? Tarkoittaa siis jotain tekemistä josta seuraa viatonta, syvää hyvää oloa, tuntemuksia oikeudesta, kohtuudesta ja oikeamielisyydestä, esimerkkitapauksessa silittelyyn pääsee lapsuuden viattomuuden kautta, tahrattomia haaveita)



Hulluja unelmointeja,


Sus'



Mimmi lähettää kaikilla Sujen blogi-
kavereiden koiruuksille, lainoille tahi omille,
kesäläähätysterkut: 
-Hau-läählääh-hauhau..Vuh.
(viimeinen Vuh! tarkoittaa: 
-Älä selitä, silitä.)




4 kommenttia:

  1. Minne voi tulla kuunteleen niitä jameja? Lounaispuistoon vai Ohrantähkään...? Unelmia pitää olla tässä elämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä Korpilahden tähän tempaisit?;DD Kosken-Mattiin(vaajakoski), tai siis sen alapuolella oli treenikämppä, nuoritalon tiloissa.

      Samaa mieltä, unelmointi keventää arjen rutiineja.

      Poista
  2. Kiitos Hulluista unelmista. Tykkään. Olipa biisi joka sieluani silitti mukavasti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;)
      Kiitos ja ole hyvä. Kokeiles Mariskan Liekki -biisiä, saattaisit tykätä.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)