Sus'runoilee

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Mistä tietää että asiat on hyvin?

Siitä kun palaa käpy pikkuasioista, on ikään kuin varaa laittaa energiaa jonkun pienen mutta ärsyttävän asian korjaamiseen. Nythän on nimittäin niin että Sujen pesän postilaatikkoon tuppaa mainosta, aina ajoittain. Aikani virittelin teippi-, pahvi- ja tussi-ilmoituksia vaan lopulta nöyrryin ja hankin sellaisen muovisen läpyskän jossa siis lukee: Ei mainoksia.

Ajattelin että no nyt loppuu jonninjoutavan propagandan tulo ja paperin tuhlaus. Mutta kuinkas kävikään? Tuli ilmi että alueella toimii joku jakelufirma jossa on töissä lukutaidottomia henkilöitä. Vahvistin sanomaa kirjoittamalla laatikon kanteen mustalla tussilla toistamiseen saman ei mainoksia ja toivoin parasta. Ja kuten arvata saattaa, olisi pitänyt pelätä pahinta sillä jo vain taas on joku jonninjoutava mainosläpyskä tungettuna laatikkoon. Perkele että käy mielenterveyden päälle...murr.


Ei voi olla huomaamatta?!



Eli on siis asiat kohdillaan ja mies hyvässä iskussa kun moinen saa käymään kierroksilla. Laitoin firmaan s-postia jossa sanallisesti ruoskin ja herjaan toimintaa. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta! Vaan toinen ;D, keväällä laitoin palautetta eräälle ikkunafirmalle, nyt se lähti Mint -nimiselle remonttifirmalle. Antaa hieman huonon kuvan yrityksen toiminnasta kun jakelija ei osaa lukea. Eihän tämä Mint-firma varmaankaan itse näitä jakele vaan on joku muu firma mutta silti, Mintin piikkiin!!!

Eräs perussuomalainen tunki kunnallisvaalien aikaan Perse-lehteä laatikkoon, satuin tulemaan juuri ulos. Sanoin miehelle että  - Hei, etkö osaa lukea? Ei mainoksia! Alkoi juputtamaan että ei tämä ole mainos, tämä on täyttä asiaa... Olisi jatkanut mutta paloi käpy huolella ja huusin naama punaisena:
Vittu se on kunnallisvaalimainos vaikka lehti onkin, et laita sitä minun postilaatikkoon, ymmärrätkö? Vielä oli urpolla pokkaa alkaa jotain itkemään kunnes kuskinsa sanoi jotain ja lähtivät. Ihme veivaamista näinkin yksinkertaisen asian kanssa.

Kas noin, nyt on tämä asia tuuletettu päästä pois häiritsemästä ja voin keskittyä esteettiseen nautintoon. Naapurilla on oikein hieno kasvi pihassa, mikä lie, näyttää vähän neilikalta, en tiedä. Kuka tietää?


Klikkaa isommaksi ja kerro
 nimi, sivistä Su'tta


Asiasta Aku Ankkaan: nyt on kyllä sanottava että jo on ankkalinnalaisilla omituiset herkut vai mitä sanotte kukkakaalijäätelöstä? ;O


Myöskin kerma teessä arveluttaa..


Sellaista, elämä on taisteluja täys' ja taisteluni mainoksia vastaan jatkuu!! Hyvää ja kaunista koko rahalla keskiviikkoon,



Sus'


I dont need that shit!!


P.s. Lizzie Armanto olympialaisten skeittauksessa, parkin finaali klo 06.30, saattaapi tulla mitsku.. 
Onnea ja menestystä!!! Sormet ja varpaat ristissä, kello soimassa, must see!

Way to go!!!

(voi pahus, ei päässy Lissu finaaliin, jäi karsinnassa
sijalle 14. mutta siitä huolimatta, tai juuri siksi,
Hyvä Lissu!!!)


6 kommenttia:

  1. Paperimainokset ovat ihan hiljaa laatikossa, eli eivät ärsytä. Sen sijaan puhelinmyyjät ärsyttävät, kun ne eivät ymmärrä sanoja ei, en tilaa, eikiinnosta. Taitaa olla kultapallo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsin eroon kun aloitin näin: laita tulemaan kaikki mahdollinen mutta tiedättehän että mun luottotiedot eivät ole kunnossa? :F Loppui oikeasti, ei ole pirissyt puhelin sen takia neljään vuoteen.

      Poista
  2. Kyllä pitäisi ymmärtää jos jossain lukee..ei mainoksia..Mainokset on vissii saatava hukattua että saa korvauksen. Onhan noita muitakin keinoja.

    VastaaPoista
  3. Mulla lukee postilaatikossa ei mainoksia eikä ilmaisjakelulehtiä ymv. Eli se sun mainosten kieltoilmoitus ei riitä vaan saat ilmaisjakelulehtiä ja -lehtisiä edelleen, valitettavasti En tiedä, mikä sitten on totuus mutta tein lisäyksen omaani eli keillon myös noista ilmaisjakelulehdistäja se on auttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun haluan ilmaisjakelulehhden eli suur-jkl:n, nuo muut on olleet ihan vain mainoksia. Paitsi Perselehti mutta silti.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)