Sus'runoilee

maanantai 16. elokuuta 2021

Tarina V

 Täältä tullaan elämä!! huusimme syöksyessämme...no ei huudettu. Vaan olin yksin ja odotin linkkipysäkillä kyytiä Vaajakoskelta Jyväskylän keskustaan.  Vuosi oli 1982 ja V-koski kuului tiukasti Jyväskylän Maalaiskuntaan, kaupungin kosiskeluista huolimatta. Halssila toimi varoittavan esimerkkinä, se kun oli luovutettu/myyty kaupungille aiemmin ja kaupungin taktiikaksi muodostui alueen antaminen rapistua rötisköiksi. Alkoholistit ja puukot heilui Sorbuksen ja Gambiinan voimalla, Pöytäviina ja tietty Kossu olivat myös vakiojuhla- ja arkijuomia.


Teini-ikäinen 14-vuotias Sujenpentu oli matkalla elokuviin, katsomaan tuon ajan hittikotimaista, komediallisia piirteitä, mustaa toki suomalaisittain, omaavaa teini-ikä -draamaa, traumaattista ajankuvaa. Tuolloin iso osa nuorisosta voi todella pahoin ja dokasi huolella, kasarin alku ja jatkokin oli aikamoista läträämistä ja juhlintaa. Isoja kaupunginosatappeluita, Diinarit vs. Punkit, jne. Ilmassa oli raivoa, turhaumaa ja liikaa aikaa osalla väestöä, ei töitä, ei tulevaisuutta joka purkautui ajoittaisena, ylilyövänä agressiivisuutena. Stadissa Pelle lauloi työttömistä, päihdeongelmista ja väkivallasta, ja Maukka ulvotti sahaa - siellä sama kuin täällä eli viinaa ja tappeluita. Lauma vastaa lauma. Nykyään ne metallipiirien wall of deathit ja ringissä pyörimiset ajaa saman asian, silloin paiskottiin toista kun se käytti Suavee hiuksissa, -tana! ei tuoksunut hyvältä punkin nokkaan joka oli kiljun terävöittämä.




Vaan tarinaan:) Menin Jyväskylän keskustaan siis linkillä ja esitin kuljettajalle että olen kuukauden vajaa 12-vuotias saadakseni lasten lipun, läpi meni. Nousin linja-autosta ja kävelin elokuvateatterille, Fantasiassa muistaakseni, ja ikäännyin askel askeleelta, kunnes leffateatterin lippuluukulla olinkin kuukauden yli 16 -vuotias ja pääsin katsomaan kun teinidiinari ihmettelee tamponia, O.b. Muistan siis  jopa tamponimerkin, vaikutava elokuva;)


Ja olin siis 14, huvitti.


Tuollainen dösä, bussi, nysse, linkki, kuljetti Sutta ja 
muita eläimiä kasarilla Jkl:ssä. Oli muuten pikkuisen hankalaa
löytää tuo kuva, ei tullut normihaulla, piti soittaa ja kysyä
kunnallisvaltuutetultani joka sattuu olemaan JL:n kuljettaja.


Katsoin elokuvan uudelleen joku vuosi kun tuli areenaan ja tuumin että olipas pitkäveteinen, kävi samoin kun Päätalon Ii-jokihuuman jälkeen tartuin uuteen teokseen, ei vain ymmärtänyt miten on voinut lukea niin pitkästyttävän perinpohjaista tavaraa 14 000 sivua, huh ;O 


Tolkuttomasti sivuja hy...hmmm, luettavaa.


Leffa tosin oli parempi, niiden nopeus on vain kasvanut vuosikymmenien saatossa. Leikkaukset on nopeampia, tarina tiivistetympää, visuaalisen kerronnan varaan informatiivisesti nojaavampaa. Toki vieläkin on hitaampaa kerrontaa mutta sekin on laadultaan parempaa, noin keskimäärin. Ei siis ole niin sanotusti kestänyt aikaa tämä leffa. Aikanaan oikein sopiva kasvavalle nuorelle, avasi mystisen, kiehtovan pääkaupunkimme saloja, nurjaa puolta. En ollut tuossa vaiheessa käynyt siellä kuin kerran, en laske läpiajoja. Turku oli satamana tutumpi. Stadi on ihan jees, Tukholman nukkumalähiö kuten jonkun olen kuullut kommentoivan. Itsellä arvojärjestys menee Jkl - Tre ja seur. oikein hyvä onkin sitten Kööpenhamina. Kelpaa toki stadit niin uus kuin vanha;) Tallinna eli etelä-Helsinki on tosi jees!! Toivottavasti pykäävät sen junatunnelin lahden ali.


Toinen vaikuttava oli nähdä 16-vuotiaana Apocalypse.Now! eli Ilmestyskirja.Nyt! Se taas oli alle 18-v. kielletty vaan olin jo venähtänyt lopulliseen, kuusi senttiä vajaaseen pituuteeni joten menin jo baareihinkin.  


Robert Duvall


Ne lauseet: -Rakastan Napalmin tuoksua aamuisin. Se haisee...voitolta. Sitä ennen Wagner pauhaa hekoihin(helikopteri) liitetyistä kaiuttimista, kohta konekiväärit laulaa ja pian eversti tilaa hävittäjäpommituksen - 400 metriä kertaa 100 metrin kaistale aasialaista viidakkoa poltetaan maan tasalle napalmilla, tuolla atomipommin jälkeen paholaismaisimmalla, yksilötasolla a-pommiakin kettumaisella aineella. Se palaa, tarttuu ihoon, juokset veteen, jokeen. Sammuu vaan kun nouset takaisin ylös, ilmaan, happeen, se syttyy uudelleen. Bensaa, saippuaa ja jotain. hyi helvetti. Erittäin vaikuttava nuorelle Sujenpenikalle, paloi verkkokalvolle, sieluun: - en koskaan ole sodan kannalla, poikkeuksena oman puolustus. Hyökkäys-, valloitussotaa... Njet, Nix, No! Ei!


Tämän kun näki teatterin kankaalta niin jo vain päräytti!! Taisi olla Adamsissa*).

Sanon vielä kerran, viimeisen sanani ja se on EI!! 

-Vilkkumaata mukaillen


Mukavaa alkanutta viikkoa, kyllä;)

*) Lepikslle noita nimiä, muistanee...;)

(ähäkutti, huijasin itseäni ja viimeinen sana olikin....)



Sus'



Juokse villi lapsi, juokse kauemmaksi,
siellä kasvat vahvemmaksi, ja vapaammaksi!!


2 kommenttia:

  1. Tuollaistahan se oli elo Jyväskylässä ja sen lähipitäjissä tuohon aikaan. No en mä tuota * löytänyt tuolta tekstistä, mutta tottahan toki Fantasiassa tuli käytyä leffassa paljon. 'Täältä tullaan elämän' muistan nähneeni myös siellä, mutta vuosi taisi olla kyllä aikaisempi :o Eikös Linkillä mennä vieläkin Jyväskylässä :) ja hyvin kulkee. Apocalypse.Now oli kans 70-luvun leffoja, mutta sen voi katsoa hyvinkin muutaman vuoden välein, olihan siinä Brando :D Kauriinmetsästäjä kuuluu samaan gategoriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen siitä saa kun ajattelee tekevänsä mutta ei tarkista tehneensä;) Juurikin Fantasiaa tarkoitin. Apocalypse oli Adamssissa, yliopistonkadulla, aiemmin jossain keskusta lähellä. Tarkistin - TTE oli 1980, muista vähän siis väärin.
      Edelleen yksi parhaista sotaelokuvista.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)