Sus'runoilee

tiistai 30. marraskuuta 2021

Suurvallan tuhon siemenet kylvettiin 11.9.2001

Final Countdown



 Amerikan Yhdysvalloissa taantuminen alkaa levitä. Senhän aloitti Hänen Karseutensa Trumpuuttin joka on taantunut teiniksi.. tai sanotaan nyt että totuus paljastui, teinihirviönä hän on viettänyt vuodet 14sta eteenpäin. Bongasin uutisen jossa kaksi miestä taantui aikaan entiseen, eli villiin länteen, ja sen tapoihin. Sieltähän on kotoisin se jäänne mitä raivolla NRA (Kansallinen Kivääriliitto) puolustaa, eli ihmisen oikeus kantaa asetta. Miehet olivat toistensa naapureita kunnes paloi päreet, ja asia selvitettiin kaksintaistelulla:



NBC:n mukaan King ajautui riitaan naapurinsa kanssa. Kumpikin mies veti aseen esiin ja ampui.


Olen joskus visioinut (WTC-iskujen jälkeen joissain bileissä) että suljetaan USAn etelä- ja pohjoisrajat, sekä annetaan jokaiselle amerikkalaiselle ase käteen ilmaiseksi. Ei mene kauaa kun kaikki on toistensa kimpussa ja ruumispinot kasvaa.. . Tämä oli siis morbidi sci-fi-läppä

Kauhuissani ja ihmetellen olen seurannut kun asiat tuntuvat menevän siellä päin yhä enemmän ja enemmän juuri siihen suuntaan mitä visioin. Ei tullut pieneen mieleenkään että se millä lähinnä huvitin itseäni ja illanistujaisporukkaa, alkaa toteutumaan edes pieneltäkään osin. Trumppi väsää muuria Meksikon rajalle ja kanadalaiset vielä kun jossain vaiheessa harmistuvat jostain (he eivät suutu, korkeintaan harmistuvat, ja senkin kohteliaasti) ja julistavat rajasulun, niin loppu rullaakin itsestään, ovat amerikkalaiset sen verran toimeliaita. Niin, ja koronan takia on annettu kaikille rahaa valtion puolesta, ja on ollut juttuja joissa kerrotaan kuinka asekauppojen edessä on jopa jonoja. Herää kysymys, olenko selvännäkijä, profeetta vai jyvään osunut sokea kana? 


Pikasähke Blogistaniasta:
Susi olikin kana!!!

Roomaa ei rakennettu päivässä mutta yössä se tuhottiin,


Sus'



Juice Leskinen - Nero nukkuu


4 kommenttia:

  1. Eletään aikoja että näyttää että "muureja" nousee muuallekkin kuin Meksikon rajalle.

    Jos ihmiset ei rakenna aitoja/muureja omin käsin niin viruksen pelko/karttaminen sen tekee.

    Jäänyt aiemmin kuulematta tämä Juicen biisi.
    Tykkään Juicen elämänmakuisista biiseistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset.

      Juicen tuotanto on ällistyttävän laaja musapuolella, biisiä löytyy joka lähtöön ja suurin osa kelpaa minulle, mestari.

      Poista
  2. Roomaa ja USA. Kyllä niissä yhtäläisyyksiä on. Luin jostain että yksi tyyppi halusi pelotella kavereitaan ja meni tietysti puiston pusikkoon piiloon. Kaverit kuuli kovaa meteliä pusikosta ja luuli että joku uhkaa niitä. Yksi heppu veti ison käsiaseen povesta ja tietysti ampui. Karu oli lopputulos kun huomasivat uhrin olevan niiden ystävä. Loppu tulos hyvin arvattava jenkeissä. Se oli itsepuolustusta. Eli ei tuomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenkeissä kuolee paljon porukkaa per vuosi näihin vahingonlaukauksiin, tosin siellä saa ampua pihaan kutsumatta tulleen laillisesti. Liikaa yksilönvapauksia ja -oikeuksia, liian vähän vastuunkantoa toisesta ihmisestä.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)