Sus'runoilee

perjantai 31. joulukuuta 2021

Laillinen oikeus kantaa asetta

 

Yhdysvaltain perustuslain toinen lisäys (engl. Second Amendment tai Amendment II) on Yhdysvaltain perustuslaissa taattu oikeus omistaa ja kantaa ampuma-asetta. Laki hyväksyttiin yhdessä muiden Bill of Rights -lisäyksien kanssa 15. joulukuuta 1791.


 U.S.A:ssa, Columbus, Ohio, isä ampui 16-vuotiaan tyttärensä kun murtohälytin pärähti soimaan yöllä. Missä muussa maailman maassa tahansa tätä ei olisi tapahtunut tai tytär olisi saanut pesismailasta tms.

Milloin, oikeasti milloin alkavat tajuta että laki joka on säädetty 230 vuoden takaisiin olosuhteisiin, kun muuta lakia ei ollut lännessä, EI TOIMI enää, sitä ei tarvita ja se aiheuttaa tarpeettomia kuolemia, ylimääräisiä tragedioita, paljon surua ja kyyneleitä???

Voisin tähän listata lakeja jotka ollessaan yhä voimassa, olisivat jopa vaarallisempia kuin kyseinen lisäys mutta miksi sen tekisin kun jokainen tavan tolkulla varustettu ymmärtää asian muutenkin.

Olisiko oikeasti niin hirveää että edes saataisiin sinne ne lisäykset, että epävakaille persoonallisuuksille, skitsofreenikoille jne. harhaisille, todellisuuden ja tarun sekoittajille, ei myytäisi aseita? No on!! koska maan ainoa oikea totuus on se, että jos se tuottaa rahaa jollekulle tarpeeksi sen on oltava laillista!!!! Ihan vitun kaistapäinen liittovaltio koko Jenkkilä.

Ei kun lisää aseita Amerikan Yhdysvaltalaisille, onhan sekin ratkaisu ongelmaan kun ampuvat toisensa.


Tällaiset asiat saavat minut kyseenalaistamaan uskoni ihmiskuntaan, tarvitaanko meitä missään galaksin osassa, onko niin, että meidän olisi parempi tuhoutua kuin päästä avaruuteen, yhteyteen siellä mahdollisesti olevien muiden  elämänolomuotojen kanssa? Tässä ihmiskunnan henkisessä kehitysvaiheessa vastaus on kyllä. Parempi ihmiskunnan tuhoutua kuin että alkavat viedä tätä vitun lisäystä ympäri galaksia... . 


Surullista.



Sus'



It's a mad world...


4 kommenttia:

  1. Aina löytyy mätiä omenia, mutta ei koko satoa kannata tuhota. Positiivisempia uutisia tulevalle vuodelle pesäänkin. Me Koirapojan kanssa tankataan taas yltiöpositiivisia unelmia uudelle vuodelle. Ja taas varmaan kaadutaan ja sitten noustaan.

    VastaaPoista
  2. Niin tai näin, koirapoika haukkuu ;)

    VastaaPoista
  3. Jenkit ovat niin oma laatuinen kansa että siellä kaikki on suurta ja kaunista. Tuo on ihan totta, niiden pitäisi päivittyä nykyaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus törmännyt juttuun missä oli eri osavaltioiden yhä voimassa olevia lakeja, ihan himmeitä juttuja jostain parin sadan v takaa, ovat vain unohtaa purkaa niitä lakeja ja tehneet vain päälle uusia.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)