Matkalla pohjoiseen

 

Käpäliä polttaa, aouuuurrkele!! Sanoo suomalainen

susi kun kesäkuuman kallion läpi tassuttelee. - Pitäisikö siirtyä pohjoisempaan, tuumii hukka yksinäinen, nuori, paria ja reviiriä vailla. Päätöksestä toimeen, hukka huikkaa mielessään ja katoaa lumipyryyn. Syksy saa joinain vuosina äkillisesti, kuin entinen mies, vai mitä?;)

Matkalla pohjoiseen hukka kohtaa koillis-maalla emigranttialfanaaraan, Jekaterinaksi esittäytyy. Heimo Hukka.. Liekö sinusta alfa urooksi, mitä? Kyselee Jekaterina, ihanan vihreät silmät leimuten. AouuuumurrrräyhPerkele!! ulvaisee Heimo malliksi. Jekaterina joka ei ole koskaan kuullut suomalaisen suden kiroavan, hämmentyy ja rakastuu sekunneissa. Salamat leimuten, jopa hiukan tannerta tömisyttäen, pariutuvat sudet ikiaikaisen vietin viemänä. Rauhoituttuaan hetken lähtevät vastarakastuneet jolkottelemaan rennonoloisesti, edelleen kohden pohjoista.

Ivalon korkeudella haistelevat viestikeskuksesta jotta aluella on ihmispeto riehunut ja hajoittanut useamman lauman, tappaen lähinnä alfanaaraat ja luoden kahta kauheammat ongelmat sinne minne siirtyvät. Jekku, joksi Heimo on alkanut armastaan nimittämään, viekastelee jotta nyt kun ollaan iisisti, korvat pitkin häntää (susien vanha sanonta, tarkoittaa olemista poissa näkyvistä) niin saadaan olla. Eikä sitten Heimo mitään pihakoiran noutoretkiä, mulkkus on yhtä pitkä ilman sitäkin. Heimo painaa korvat luimuun häpeissään kun Jekku on lukenut ajatuksensa. Yhden sitten kun pennut on tulleet..mokomat luopiot… . Heimo kuuluu susien joukossa siihen osastoon jonka mielestä koirat jotka susista erkanivat aikoinaan, ovat luopioita joita saa tappaa kyselemättä. Ei näköjään Jekun kanssa, tuumaa ja sävähtää kun Jekku taas aavemaisen tarkasti silmäilee juuri nyt, tuijottaa tietävän näköisenä. Vaan on se söpö, ihana Jekkulainen, heittäytyy Heimo haaveisiin, näkee päiväunta laumastaan, penikoista, jekusta… , heistä joen rannalla..

Jatkuu jos jatkuu,

Sus'