Sus'runoilee

tiistai 22. helmikuuta 2022

Aina ei kykene, pysty, voi... tarvitse auttaa, kyllä elämä kantaa!!

 I-S:n uutinen peuratrion jäätanssista sai yhden lauseen kohdalla repeämään keskellä yötä, kun luin uutista. Kyseessä oli hätäkeskukseen soittanut henkilö joka näki kaukaa peuratrion outoa nytkähtelyä sisältäneen performancen ja palolaitoksein poikain saavuttua todettiin että tilanne ei nyt varsinaisesti ole mitenkään vakava, sillä peuratrio vain luisteli liukkaalla, hieman plussan puolella olevalla peilijäällä. 

Väsähtivät ressukat lopulta,  mutta ei niillä varsinaisesti hätää ollut, lienevät lähteneet illan tullen liikkeelle kun pakkanen on alkanut tehdä jäätä vähemmän liukkaaksi. 

Sinne jäivät ottamaan aurinkoa;)


Kuvan peurat ovat syyttömiä serkkujensa hölmöntölmäyksiin;)

 

Niin, se lause, plus edellinen että konteksti tulee ilmi:

(Valkohäntäpeura painaa 70-140 kiloa.)

 

"Sorkissa ei ole varsinaista luistonestoa."

;D 


 Ai että kun oli hellyyttävän ihana tarina, suosittelen lukemista!!




Sus'



P.s. Lähtee taas kirjoittaminen, postauksia kuun loppuun asti jonossa eli seitsemän;)

5 kommenttia:

  1. Hyvä ettei niillä ollut pahempaa hätää. Tokenivat varmaan jatkamaan matkaa levättyään.

    Toivotaan että nyt Hesassa jolkottavalla sudella menee myös hyvin.
    Pääsee jolkottelemaan kaupungista luontoon ennen kuin ehtivät ampumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmaan kun ei tullut jatkojuttua, tuo taitaa olla viime viikolta.

      Mikäs susi? heti uutisia selaamaan;)

      Poista
    2. Voi hukka-parka, juoksi kehä 1-llä auton alle ja poliisi joutui lopettamaan. Ei ole sujen paikka moottoritiellä, aouuuu!!

      Poista
  2. Heh, mikä juttu. Tuo olisi pitänyt nähdä ja miksei vaikka kuvattua.

    (Tämä on Samin Luontokuvista, kommentti, oli lipsahtanut väärään postaukseen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kelvannut live-esitys, täytyy myöntää.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)