Sus'runoilee

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Unhoitettu helmi, keidas betonierämaassa

 Hiihaa, on paljastuksen paikka, jopa paljasjalkainen Kyläläinenkin saataa hämmästyä!! Jihuu!!


Jyväskylän musiikkikampus sijaitsee yläkaupungilla, aivan Seminaarinmäen kyljessä eli keskustan liepeillä.


Komea on kuten aiemmin hehkutin.
Pitkäkatu 19-21

Tuolta oikealta kun menee parkkipaikalle, pääsee sen päästä tähän Jyväskyläläiseen helmeen puistojen seassa. Harvoin olen ketään siellä nähnyt, en istumassa, olemassa, ei edes henkiolentoa pyyhkäisemässä kylmän väristyksellä. Silti siellä on ihanan leppoisaa, kaunista ja rauhallista, ottaen huomioon että vieressä kuitenkin vilkkasti liikennöity tie ja ympärillä kaupungin keskustan mukaista rakennelmaa. Tiivistä siis, tuppaavat tunkemaaan tönönsä kylki kylkeen (asia on mietityttänyt useaan kertaan vuosien varrella eli miksi me haluamme asua niin että vieressä, ylhäällä ja alhaallakin on joku muu/muut ihmiset, monta enivei ja huono äänieristys. Suomessa kun olisi lääniä jokaista kohden noin 14 neliökilometriä). Timo Kyttä ystävällisesti korjasi tämän lukuhäiriön:


oikeastaan se on 16 hlöä per neliökilsa, eli 62500 m2 per sierainpari


Kiitos korjauksesta, tilaa siis riittää vaikka ymmärsinkin luvut hieman väärin. Miksi, oi miksi pitää asua kerrostaloissa?

Leidiis änd getsemaanes saanko esitellä Moirislampi:


                               





                     

Taideteos on vaikuttava, siihen on mukava syventyä. Voit valita paikan ja katselukulman vapaasti 360 astetta sillä lampea kiertää penkkirivistö, on jopa yksi shakkipöytä (en tiedä shakista, tuli vaan mieleen;)








Olen tuolla vasiten käynyt kun on halunnut puistoon mutta ei että on ruuhka. Tuolla on jotenkin Herran kukkarossa -fiilis jos tiedätte mitä tarkoitan.. .

Seuraavaksi esittelen teille yhden hienoimmista ideoista ja teoksista joita olen väsännyt, kasannut, omin pikku kätösin, ne yleensä jostain verta vuotaen, tehnyt kierrätysmetallitaidetta. Perinteisesti parhaita juttuja ei mietitä ne vaan laitetaan paikoilleen ja poks!


Ansassa
(Sus'2021)
(materiaalit: rautaputken pätkä, 
metalliverkon pala, mustaa kartonkia)



Kaikessa yksinkertaisuudessa siisti. Tykkään. Omia ei sais kehua, häntäänsä nostaa..höh, miksei? Jos vaikuttuu omasta tekeleestään niin miksi sitä ei saisi sanoa? Eihän sitä esittelisi ellei se olisi jotenkin tunne/tolkku -tasolla isonumeroisiin kuuluva:)


Kauppakadulla, Kirkkopuiston kohdalla jo perinteiseksi muodostunut pallo, on saanut tänä vuonna uuden värityksen teoksen luonteen mukaisesti. Vaihtuu siis joka vuosi, viimeksi taisi olla sinisen sävy, vaalea..hmm no, nyt mennää violetilla, violent poppia laulaa  Blind Channel, onks täs joku kaava?...;D


                  
On paperitehtaalla ollut jonkinlainen keittoastia..isompi määrä soppaa kerralla. Muistan lukeneeni että kattila on siinä sadan vuoden hujakoilla, hienoa että se on saanut uuden elämän puheenaiheena. Suur-Jyväskylän lehtijutusta sain käsityksen että teos herättää debattia, puolesta ja vastaan. Onnistunut taideteos siis.

Ah, onnellinen uutinen - kerroin tässä postauksessa das Himmelin mahdollisesta katoamisesta ja toivoin sille hyvää jatkoa. Vaan tapasin Vakiopaineen Matin jonka kanssa olin sopinut asiasta ja hän oli käynyt silloin sunnuntaina kun sen jätin terassille, sieltä poimimassa talteen. Tieto ei vain ollut kulkeutunut hlökunnalle. No, das Himmel sijaitsee tällä hetkellä Matin Miesluolassa, sopii hyvin!! Pääasia että on "hyöty"käytössä eli esillä.


Luin vaalimainoksen pikaisesti ja tajusin lukivirheen samantien, mutta silti nauratti hetken ihan älyttömästi, hulluilla on halvat huvit sanotaan, heh. Köntsä on murresana läjälle eli kasalle eli sille itselleen kakkosesta turautetulle:


Kaikki!!!!





Sellaista, vähän viihdettä kesäsunnuntaihin,


Sus'




Konginkankaan Kantri - Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan

Olen soittanut hetken aikaa tässä bändissä bassoa.
Muutaman keikankin ehdimme vetää ennen kuin
 meni mahdottomaksi. Muistan erikoisesti juhannus-shoun(tai joulu, oli muistaakseni
 jotain partoja sekä punaisia nuttuja. ei kuitenkaan ollut joulu eikä juhannus, syksyä jos oikein muistan). Ostarin Helmessä oli yksi keikka, siellä mikä Miljoonasateen biisissä mainitaan.

Lavalle oli rakennettu saunan lauteet ja siellä sitten alasti vihdottiin/vastottiin
ja soitettiin rokkia.
Only in Finland;D




6 kommenttia:

  1. Könttä. 😂 Oikeesti. Mainostoimistolta; miten meni noin omasta mielestä?

    VastaaPoista
  2. Olipas aika video noin lopettajaiksi, just kommentoin omamaamansikan ruusupitoista bloggausta saunomisen haaveilusta, niin täs oli vähän eri fiilis. 😄

    Taideteos ja puistikko näyttää hyvältä, toivottavasti kesäreissu toteutuu niin voi tsekata noi. Suomen tilaan korjauksena, että oikeastaan se on 16 hlöä per neliökilsa, eli 62500 m2 per sierainpari. 🤓

    Oli muuten silloin Spotifystä puhetta, niin tos viime viikolla tuli emailiin niiltä tarjous, että kun ottaa Premiumin, niin saa 3kk alus ilmaista ja otin sen nyt. Voi nyt koko kesän kuunnella enemmän ja kattoa sitten syyskuus, että kannattaako ruveta maksamaan kk-maksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta, jokatapauksessa tilaa siis piisaisi.

      Tuo spotify, jos ei ole rahasta kiinni niin hyvä se on, itse kun täytyy arpoa mihin vähät rahansa sijoittaa niin jaksan kuunnella kyllä vähän mainoksia. Kuuntelen yleensä vähän enemmän "ei niin suosittua lista poppia" joten mainoksiakin tulee vähemmän. SANNIa jos luukuttaa niin kahden-kolmen biisin välein tulee mainpksia. Jotka osaavat olla kyllä ärsyttäviä.

      Poista
  3. Olipas mainio musavideo. Niin, saattaapi olla pannun värillä jotain viitteitä Blind Chaneliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin itsekin vasta, ihan hyvä. Tuollaista häröilyä se oli keikallakin, hirveä intensiivi, olematon sisältö, armoitettu shöy =ihmiset viihtyi;)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)