keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Taivas katosi

 ja tämä tarina on tosi!


Kateissa.
(Huom! te Kissat jotka veitte taiteen, 
palauttakaa se baariin!)


Sovin tuossa männä viikolla jotta toimitan das Himmel -teokseni Vakiopaine -baariin. Onnistuin saamaan kyydin ja vein das Hoon baarin terassille klo 16.00 pintaan, jättäen sen lepäämään pitkälle penkille. Kävin varta vasten kaverilla kylässä kuuden paikkeilla ja sieltä baarin kautta kotiin vaan ei ollut työntekijä vielä saapunut vuoroon. En malttanut odotella ja turhaan olisinkin sen tehnyt. Kävin tänään taasen baarin kautta ja sanoivat ettei ole ollut auki sunnuntaina ja kukaan ei ollut tietoinen das Himmelistä. 

Johtopäätös - joku sen sunnuntai-illan juopottelureissun päätteeksi kaappasi, toivon että vei ehjänä kotiin ja seinälle eikä hajottanut pitkin Kauppakatua josta sen kaupungin tt olisi ma-aamuna siivonnut. Mene ja tiedä, täytyy tehdä lisää, onneksi romumetallilavoilla on tavaraa, se ei lopu.


Jännempiä osia löytynyt, saas nähdä...


Eikä lopu mielikuvitus;) Oikeasti, harmitti/ketutti ehkä 10 sekuntia ja päätin suhtautua rennosti (+kolme, pilkku viisi ota iisisti-pilleriä;D..no en ottanut mitään, kunhan pyrytän), ja totesin ääneen hiljaa että ei kun uusia teoksia väsäämään. Vähän meni työtä hukkaan, vaan suteen saakin mennä, olen niin laiska että hyvä vaan kun aktivoituu. Vaikka siten menetyksen kautta. Joskin jos se jonkun mancavessa on niin sittenhän se ei ole aivan kateissa. Vaan saisi kissat asiantilan ollessa niin, palauttaa sen baariin kun se on tarkoitettu useamman nähdä ja huvittua;)


Mui?Kui?Hui! Hai! Hou?....l..L...Lou!!!!

Reedin puisto!!


Auto parkkiin ja Kävely LouReed in Puistoon,
Jyväskylässä sekin onnistuu.


Kansalaistottelemattomuuttani kiinnitin muutaman Sus'huetsin Naispuiston lastenosaston aitaan. Minun silmään sopivat kuin kuono käpälän alle, hauhau.


Kansalaistottelemattomuuden tapahtumapaikka,
Naispuiston Lapsikansalaisparkki sekä itse 
Kansalaistottelemattomuuteen syyllistynyt persoona.
-Poliisi ei epäile ketään,
siis muita kuin Sut'ta
sopii Sujeksenn sottausprofiiliin. Vanha tekijä
kommentoidaan Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
(no nytpä vasta joku virkamies innostui
taivuttelemaan Sus'-logoani:)



Hyvin sopii nuo kortit noihin aidantolppiin, ehkä hienoimmat kehykset mitä on ollut teokseni ympärillä ikinä;)



Lisäsivät näkyvyyttä puita karsimalla, mikä aluksi harmitti.
vaan nyt kun tutkailin auringon paisteessa uudestaan puistoa,
niin oli ihan hyvä lopputulos remontilla. 
Pisteet JKL Altek/puisto-osaston tt:t




Sellaista kesänalkua Jyväskylään, mites teillä on lähtenyt?



Sus'


Mikä rakennus on vasemmalla puolellani?
(vinkki - tuo ruskea on puuta)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)