Sus'runoilee

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Sunnuntaisia supinoita, juputuksia ja skumppabileet!!!

 Kalle Rovanperä, 20v, Suomi, Puuppola, voitti tänään ensimmäisen (monista tulevista) WRC-kisoistaan. Kaikkein aikain nuorin voittaja, myös kaikkein nuorin palkintopalli -pysti menee Kallelle, oli kolmas Ruotsissa viime vuonna. Siisti juttu asiassa on se että vei ennätyksen tallipäälliköltään Jari-Matti Latvalalta. 

Puuppolan poikia, olen itsekin asunut siellä kahteen otteeseen. Oikein on kaunis suomalainen maaseutu maisema, ja ne tiethän on kuin tehty rallin harjoittamiseen. Onnea nuorelle miehelle, valitsemasi polku on oikea, nyt vain seuraavaan tavoitteeseen eli ehjä kausi ja MM-voitto. Onnittelut myös kartanlukijalle, Jonne Halttuselle. Onkin aikaa kun suomalainen on koko sarjan voitanut, 2002 Marcus Grönholm vei mestaruuden, joten koputtelen otsaa ja toivon Kallen olevan tulevaisuudessa maailmanmestari. Ja miksei olisi?

I-S:n juttuun.


Kalle Rovanperän käskyttämä wrc-ohjus menee lujaa,
kartalla pysyy Jonne Halttusen lukiessa nuotteja.

Kummallisen löysä olo, sellainen haahuilu-fiilis. Mitään ei oikeastaan tee, sen kun on vaan ja ihmettelee, eniten sitä että mitä ihmettä tässä nyt oikein ihmettelen. Ikään kuin ei olisi itsensä kanssa ihan samassa pisteessä kuin lihaan sidottuna on. Mieli jossain muualla, kaukana kaukomailla, lie jo avaruudessa, huhuu? Tolkku, älä katoa, tarvitsen sinua!

Torstaina koittaa viimeinkin lähdön hetki!! En Tallinnan satamaa kauempana käy vaan kyllä tekee hyvää!! Pelkkä ajatus saa hymyilemään, pääsee näkemään jotain muuta kuin Jyväskylää, johan tässä vuosi on taas mennyt ilman missään käyntiä...Pieksämäellä taisin käydä keväällä? Vai oliko se viime vuonna? Äsh, niin tapahtumaton puolitoista vuotta mennyt ettei ole oikein kiintopisteitä. Kun on vain käkkinyt kämpillä ja katsellut tv-tä niin pelkkä bussimatka Helsinkiin alkaa jo tuntua avaruusreissulta;D 

Sain parhaimman vaihtoehdon eli bussilla Lahden kautta HKI ja paluu junalla Treen kautta eli näkee paljon erilaista maisemaa kun Päijänne tulee kierrettyä. Ja meri, oih!!! Rakas Itäinen, Sus' tuloo, ravaa mahanalus tassuja täys'!! Se tunne kun katsoo kauas ja näkee vain vettä ja taivasta, ihanan avaruudellista, paljon tilaa huutaa surut ja murheet tuulen kannettaviksi, pois sielua tahraamasta. Iiiikk!! Olen täpinöissäni, mokoma reissu mutta niin tärkeä mielenterveydellisesti.


Timo K luuli minun käyneen Vaasassa ja
allekirjoittaneen reissun graffiti-töhryllä.
En tunnusta noin rumaa tägia omakseni;D
(klikkaa isommaksi, oik.puol.lautaseinä)
Kiitos kuvan käyttöluvasta!


Voittaisi Valtteri vielä päivän GP:n niin jo vain olisi suomalaista autourheilunannaa mahan täydeltä;)



Sus'



Paula on ihq!!!!


2 kommenttia:

  1. Tulee oikein hyvä mieli puolestasi kun olet noin innostunut matkasta.
    Reitti kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä saadaan täällä nähdä kuvia sitten aikanaan. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin viitsin Tallinnan reissulta kuvia räpsiä kun en käy kuin satamaa ja peruspuhelimeni kamera ei riitä kunnollisiin maisema- ja matkakuviin. Jotain räpsyjä nyt kuiteskin.....
      Kiitos kommentista, intoilen juu, vanha tapa jonka seurauksena sit reissussa on tylsää, kun on intoillut eteen niin paljon niin eihän mikään todellisuus sellaista hehkutusta kestä.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)