Sus'runoilee

torstai 7. lokakuuta 2021

-Vaikenen kuin muuri, sanoi muieten vaari.

(muieten..ah, rakastan suomen kielen sijamuotoja, jihuu!!) 


Kynttilänjalalla hiuspehko? Kaikki on 
mahdollista Sudenpesässä.. =)



Torstai, 9. huhtikuuta vuonna 2020, julkaisin tämän blogin ensimmäisen postauksen. Korona oli juuri alkanut jylläämään, kevään mittaan oli varmistunut että kyse on jostain ylivittumaisesta flunssasta jolla on outoja oireita. 

Edellisenä vuonna oli hajonnut atk-laitteisto ja olin tuumaillut, jotta mitäpä minä, joutilas hukka, netillä teen. Koronasta johtuva eristäytyminen muutti mielen, kone oli hoidettava ihan jo mielenterveyden takia. Kävi tuuri ja kaverilla sattui olemaan ylimääräinen pöytäkone jollaisista tykkään, en ole läppärieläin.


Näitä tuli väsättyä, monta.. ;)


Aikaa myöten eli sen vuoden loppuun mennessä, tahti julkaista asiaa ja huttua vain kiihtyi, ja vuodenvaihteessa päätin alkaa julkaista joka päivä. Kesän korvilla suunnittelin että eiköhän ole aika lomailla vaan vielä oli pulputettava kesä, ja nyt syksyyn kun ollaan päästy, niin nyt... . 

On ollut sellainen olo jo pari viikkoa, että sisällä ei ole enää mitään oleellista jonka haluaisin tuoda esiin, nostaa kissaa pöydälle, muistuttaa jostain, jne... . Ei ole tyhjän paperin kammoa eikä writer's blockia , ihan muuten vain tuntuu siltä että nyt ei enää ole mistä ammentaa. Pitää elää välillä, että ehtii tulla uusia aatoksia, reissuja ynnä muita sosiaalisia tapahtumia joista raportoida ja sen sellaista. Saas nyt nähdä kauan jaksan olla kirjoittamatta kun ollut rutiinia niin pitkään, mutta tämä on niin normaalia minua, aloitan jotain, nostan sen liitoon ja kun kantaa omillaan niin...  . Voisi tulla joku ja jatkaa jos olisi sellainen , yleistajuisen sivistävä blogi vaan kun tämä rakentuu puhtaasti persoonalle niin...jospa jossain on salattu lapsi joka ottaa ja jatkaa nimellä Sus'son;D


Värit muuttuu kun Sujenpesässä
lymyää, pieni muutos virkistää ;)


Kahdeksantoista kuukautta eli vuosi ja puolikas päälle, tuntuu pidemmältä ajalta kuin varsinaisesti olikaan. Koin huiman nousun huhtikuusta alkaen ja kävijämäärät pomppi hulluna. Hieno tunne, robotteja eli ei.  490 postausta, yli 80 000 klikkausta. Ennätyspäivä oli 25. kesäkuussa, tänä vuonna,  1 751 klikkausta, huh!! Kesäkuussa oli myös lähellä ettei mennyt rikki kaksikymmentä tuhatta per kuukausi, jäi 291 vajaaksi. Siinä lukuja madoille. Olen tyytyväinen.


Maalailkaa, rentouttaa, purkaa stressiä.


Tosin en ole kuoppaamassa blogia, en toki, mutta se on saavuttanut ne tavoitteet jotka, nyt tajuan, sille määritelleeni mielessäni. Tuli, näin ja hauskuutin/sivistin/kerroin mielipiteeni vähän asiasta kuin asiasta, avasin itseäni kaiken kansan ottaa opiksi virheistäni ja poimia ehkä jotain matkaan niistä johtopäätöksistä joita olen muodostanut matkani varrella kohtaamistani asioista. Sen tietäminen että edes yhtä ihmistä on saanut puskettua oikeaan suuntaan, muuttamaan jotain, olemalla esimerkkinä tms, on aina riittävän hyvä syy isollekin työmäärälle. Ja olen muutaman viestin saanut, kiitos niistä. Vaan nyt...


..olen tyhjä. Tasa-painossa, purettuna, valmiina ottamaan lisää lastia, ruuma avoimena kohden huomista (luin meri-aiheisen tarinan, väkisellä pyrkii pintaan..), tyytyväinen, jopa onnellinen, utelias... .


Miauuuu!! Kurrr...nauskis!


Palataan astialle kun taas tulee mieleen jotain naputeltavaa ja ihan treenaamisen tähden pitänee osallistua krapuihin ajoittain, sekä sat classeja, niitä on aina kiva tehdä!! Runoja tietty.


Mukavaa syksyn jatkoa ja kohtahan tässä jo joulua pääsee hehkumaan, lahjoja paketoimaan ja ...kivaa!!



Sus'



Rainbow with Ronnie James Dio - Stargazer
Maailman paras hard rock -biisi.




12 kommenttia:

  1. Mukavaa syksyä! Aina ei vaan jaksa tai jouda bloggaille. Kommentointikin taas takkuaa ja kokeilen nyt Firefoxin kautta kun asensin sen eilen kokeeksi. Saas nähdä miten käy...

    VastaaPoista
  2. Jätä takaportti auki ja palaa niin usein kuin huvittaa! Minä vasta kunnolla löysin blogisi, olen vähän hidas ja räpistellyt itsekin tauoilla, niin mennyt paljon ohi. Ja lisää menee, mutta portit ja muut ovet on hyvä jättää raolleen, että voi kääntää takkia niin usein kun tuntuu siltä! See you ainakin krapuissa sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin;) Alkaa kuitenkin syyhyttää sormia ja sitten tulee taas yli äyräiden tekstiä, vähän taukoilen siis vaan.

      Poista
  3. Hyvää syssyä Suen pesään. Minulla on jo joululahjoja paketoituna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että pakkasin ensimmäisen kesäkuussa;D Everstin lahjoja pitää kyttäillä koko vuosi, ehti silti mun edelle, oliko jo maaliskuussa löytänyt jotain että sujen pakettiin, hih=)

      Lahjojen pakkaaminen/antaminen on sinänsä jo hyvä syy viettää joulua;) Olen alkanut vanhemmiten todella nauttia lahjojen antamisesta, kiva tunne.

      Poista
  4. Ronnie jamesin ääni on jotain taianomaista.

    VastaaPoista
  5. Sus', sinä ulvova ystävä, veit yöunet! Tai ehkä ne oli liian myöhään illalla otetut torkut.
    Ymmärrän kuitenkin - tai luulen ainakin niin. Taidan kuitenkin olla vähän hukassa :(
    Käythän kylässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina, rakas pöllö-ystis<3

      Poista
    2. Lapaset on suunnittelussa :)

      Poista
    3. Taivas ja kaikki muutkin paikkakunnat, sinut palkitkoon, oi Pöllö Parhain ja Kaunein!!

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)