Sus'runoilee

torstai 4. marraskuuta 2021

Marraskuun selätystä - Pimeää syövä Kullrwo-kärmes

 Osallistun marraskuun pimeän ja masennuksenuhkaisen ajan, selättämiseen tuulesta temmatulla (kaikkea se etelä-tuuli tuokin mukanaan, pinkkejä auringonlaskuja, kärmeksiä...) käärmeellä.

Nimensä on sattumoisin suomelta kuulostava, Kullrwo Kumminkn ( lisätään ääntämisasu sekaannuksien välttämiseksi [Kuul'woo Kuumin]), vaikkakin kärmes kertoo olevansa kotoisin Ristgonian kärjestä, peräti etelä-amerikasta asti!! Huh, on siinä ollut kärmeksellä pahuksenmoinen lentomatka.. lienee turha kysyä oliko turbulenssia... .


Kullwro iha ite, mielipuuhassaan, 
syömässä pimeyttä - kuinka kauniin vihreän 
hohteen hän jättääkin hämärään.

Kullrwolla on erinomainen ominaisuus, pimeänsyöntiominaisuus nimittäin. Kärmes on muodoltaan lyhyt ja paku, pötkönomainen nahkasäkki. Se saattaa venyä jopa seitsemänkertaiseksi alkuperäiseen kokoonsa, eli tuossa kuvassa olevan tilan plus saman verran mahtuisi pimeyttä kärmeksen massuun. Kärmes ei syödessään kasva pimeyttä vastaavaa määrää vaan pimeys kutistuu syödessä ja lopulta, kun Kullrwo alkaa piereksiä hämäräksi muuttuneeseen tilaan, esim. luolaan, osa pimeydestä muuttuu vihreäksi, myrkyttömäksi, fluorisoiduksi sumuksi jonka pienen pienet pisarat levitessään alkavat hohtaa heikosti, imien ilmasta elektroneja. Siisti elukka, sanon minä.


Tässä Kullrwon passikuva.

Ja hiton käytännöllinen näin Suomessa. Kullrwo ihastui kun kerroin että alkaa kolmen kuun jakso, yhä pimenevä. Kärmes aikoo herkutella huolella ja hyvällä ruokahalulla, suomalainen pimeys maistuu kuulemma puhtaalta ja siinä jännä, musta sivumaku, josta kärmes tykkää. Luulen että salmiakkia leijailee sen verran joka päivä ilmassa kun sitä suomalaiset popsivat, hönkivät huuruja ja piereksivät lailla käärmeen, salmiakin partikkeleita ilmaan, jäänteitä. Kärmeksen makuaisti on itsensä kertoman mukaan noin satakertainen ihmiseen jolloin pienetkin vivahteet huomaa.


Viime yönä innostuin seuraamaan toimitusta ja päästin Kullrwon herkuttelemaan vahingossa kunnolla, niin pesä oli valoisa aamuun asti ja jäi itseltä uni väliin;) Kullrwo olisi halunnut heti syödä parvekkeen ja pihan verran mutta oli pakko toppuutella. Arvaahan sen mitä seuraisi jos alkaisi kaupunkitalon piha hohkaamaan vihreää, tuppaisi toimittajaa ja kansaa ihmettelemään, veisivät kärmeksen, no can do

Kullrwo stays,  sanoo Kullrwo ja 


Sus'


Lisää selätysmateriaalia täältä. Marraskuun selätys on Lepiksen emännöimä siisti projekti, tänä vuonna vihreällä teemalla. Let there be GREEN!!

Bon Scott oli sitten veikeä hymynaama;)


15 kommenttia:

  1. Sun käärme sais popsia kaiken marraskuun pimeyden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullrwo vastaa - Stay Hungry! That's how U Do it! ;)

      Poista
  2. Lukihäiriö iski ja luin, että käärmeen nimi on Kalervo Kummola :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullervo, Kalervo mitä näitä nyt on, pimeyden popsijoita kumminkin, kummatkin.. tavallaan;)

      Poista
    2. Unohtui mainita pronauonsieissön eli ääntämninen [Kuul'woo Kuumin]

      Poista
  3. Ja loppu kevennys on mainio, sähkömiesten oma bändi. AC/DC.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hengenvaarallista -kyltti karkottaa järkevät, vetää puoleen soittajia ym sähkönistejä;DD

      Poista
  4. Matkaako Kullrwo muualle, kun valoisa kesä sitten joskus taas saapuu tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli pimeyttä ei ole syötäväksi asti, K vetäytyy horrostamaan kivenkoloon, hän tosin pystyy toimimaan pakkasessakin joten kaamos-reissu Lappiin suunnitteilla. Siinä on koltta porotokkineen ihmeissään kun joulusta alkaakin tulla reikiä kaamospeittoon;)

      Poista
  5. Kullerwolle täysi kymppi marraskuun selätys -talkoisiin osallistumisesta!

    VastaaPoista
  6. Suomesta puuttuukin vihreät käärmeet, hyvä että hoidit tänne niitä! 👍🏻
    Taisi olla vähän nuorempaa acdctä tuo? Olikos se sädekehäkitaristi Angus nuorena? Ei ollut viä ruvennut shortseja käyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo video on alkuoäästä, seiskyt-lukua, Bon Scott vielä laulajana (vaihtui Back in Blackille, siis kuoli BS), Hakivat vielä tyyliä ja muillakin oli outoja asukokeiluja, niitä ihan ekoja videoita katsoo jo huvikseen, todellista camp-huumoria (toiv. meni termi oikein), tuo sädekehäläppä on levoton, pahvilla eteenpäin sano mummo lumessa.

      Poista
  7. Paljon pikku Kuul'wooita lisää tänne marraskuuhun ja ruokaa riittää! Aina vihreys harmauden voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siellä ne päiväntasaajalla Kullrwon kaverit tekee tasaista 12 tunnin päivää, kyllä saisi täälläkin...=)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)