Tarina VI, osa yksi

 Sus' trubaduurina Torremolinoksessa

1990 j.k.r., marraskuun alku, Jyväskylän mlk. 

Olin puolen vuoden työllistämisjaksolla kun lokakuun lopussa paloi hihat elämän keskiluokkaistumiseen. Olisi ollut vielä kuukausi jäljellä vaan irtisanoin asunnon, jätin paikalliseen markettiin kahden tuhannen markan piikin; nostin tilin ja kytkintä.

Kaveri, ent. työnantaja eräästä baarista, oli perheineen muuttanut Costa del Solille, Aurinkorannalle Espanjaan. Koitin soittaa viikon mittaan kun lento lähestyi vaan aina tuli jotain pulinaa espanjaksi ja olin että no comprendo. Automaatti jatkoi pulinaa. Jo Seutulan tapauksesta olisi pitänyt aavistaa jotain vaan mitäs minä, 22-vuotias, elämänsä tunnossa, soitellen sotaan -asenne kohdillaan: - tulin kentälle jotain tunti ennen nousua ja olivat buukanneet koneen täyteen. Koska minulla oli alkuperäinen varaus niin maksoivat hotelliyön aamiaisella ja reittilennot , ensin Finnairilla Frankfurtiin, sieltä Lufthansalla Malagaan jonne olisin alun perin siis tullut suoraan, yöllä. Siitäkin pieni etu, nyt laskeuduin Malagaan valoisan aikaan.

Taitaa olla vähän tuoreempi kuva mutta sama city F am M

  Frankfurt am Mainissa tuli palloiltua muutaman tunti kun oli aikaa. Sen jälkeen kun minulle selvisi 20 min odottelun karusellin luona että laukku ja kitara menee suoraan jatkoyhteyden leijaan. Selvä! sanoi Märkäkorvainen Sudenpentu ja tassutteli saksalaiseen kaupunkimiljööseen. Huristelin bussilla keskustaan, kävin jossain oluella ja takaisin. Lufthansan koneessa tajusin että reittilento tarkoittaa ilmaista baaria: -Emo, keep 'em coming. Pienessä sievässä ihastelin kun kone kaarsi Malagan merenedustan kautta lähestyessään lentokenttää. Kävi se ylibuukkaus astetta kalliimmaksi matkatoimistolle ;D

Malaga on viehättävä city vuoren kainalossa,

ja meri heti rannassa;)

Malaga, Espanja, marraskuun eka viikko.

Koitin soittaa taas, sama pulina. Nyt olisi pitänyt tajuta antaa puhelin jollekulle paikalliselle joka hablaa englantia.  Ei tullut mieleen, vuokrasin huoneen. Illalla lähdin käveleksimään Malagan katuja. Mainittakoon että vaikka olinkin vähän märkäkorvainen, niin olin silti reissannut maailmalla, tosin seuramatkoilla joilla kaikki on perusselvää eli lähtö, hotelli, paluu, nyt oli vain kolmen kk:n päähän asetettu paluulento ja vähän pesetoja, riitti kolmeksi päiväksi. Eli siis osasin toki varoa paikkoja, en käyttäytynyt ihan perusturistina vaan kuljin kuin tietäisin missä olen ja mitä teen, hyvä käytäntö ulkomailla pelaillessa. Etsiydyin hämärään puistoon jossa oli hipimpää osastoa, ostin palan lätkää (hashista) ja liityin seuraan. Mukavaa, lämmin yö, vieraanvaraisia paikallisia, turisteja ym hippiosastoa.

Kun rahat loppui niin nukuin yhden yön sellaisen halvatun ison puun juurien välissä, kuin kehdossa olisin ollut, vaikka allani oli kitaralaukku. Ai niin, laukkua oli heitelty sen verran rajusti että kaikki saranat oli murtuneet yhdeltä sivulta. Sekin.. .

Jossain vaiheessa päätin lähteä tamppaamaan Malagasta länteen, Torremolinokseen saavuin iltayöstä. Matkalla sain epätoivokohtauksen ja otin Coca-Cola pullon sirpaleen, yrittäen nirhiä vasenta rannetta auki, ventti matkamuistona vieläkin. Olin nuorempana kovin maanis-depressiivinen, maaninen olen vieläkin mutta ne depressiot on jääneet. Itsemurhailin ysärillä varmaan viiteentoista kertaan, pari oli tosi läheltä piti, loput edellä kuvattua osastoa. Jäin koukkuun kuoleman lähellä käymisen ajatukseen. kun asetti itsensä tilaan tapan itseni...tai teen jotain muuta ja valitsi sen muun siten lopulta niin sai sen verran kosmista energiaa että jaksoi taas koittaa elää. Ja ihmisen paras puoli on sopeutuminen valitseviin tilanteisin.

Alkoi neljän viikon aika jona olin trubaduurina Torremolinoksen rannoilla. Ansaitsin es. yhtenä päivänä kuusi sataa pesetaa (noin 30mk silloista suomalaista) joilla sai ranskanleiväntapaisen, sata gr juustoa, sata gr lihaisaa makkaraa, litran viinin, röökitopan ja filttereitä. Oli varaa nauttia auringosta muiden lailla ja syötyäni luin kirjaa, tsippailin viiniä ja tunsin oloni loistavaksi. Vastapainoksi eräänä päivänä huomasin että ääntä ei tule, ei tullut vielä kahteen päivään. Kolmantena bongasin kadulta haukatun munkin, kiersin sitä kaksi kierrosta ja nielin ylpeyteni ja söin munkin. Opetti pikkuisen nöyryyttä elämää kohtaan.

Jään tämän tarinan kahtia ettei tule liian pitkä, jatkoa seuraa viikon päästä).

Sus'