Putin jatkaaa harhaista sotaansa, pyrkien tuhoamaan Ukrainan valtion ja ukrainalaiset. Miljoona kuollutta venäläistä sotilasta ei riiktä, tämä hullu tapattaa niin paljon kuin vain venäläiset sietävät. Tappiolukuja peitellään jopa niin että kun osapuolet vaihtavat vangittuja ja kuolleita sotilaitaan, on ukrainalaisille luovutettujen ruumiiden joukossa venäläisiä kuolleita sotilaita??!! Kiistävät tietenkin, venäläiset viranomaiset, mutta olisivat ennen sitä kuitenkin edes keränneet ruumiilta passit pois, huoh....
Venäjän presidentti Vladimir Putin väitti perjantaina, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat "yksi kansa" ja että "koko Ukraina kuuluu Venäjälle."
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) arvioi, että Putin pyrkii näin perustelemaan Venäjän hyökkäyssodan jatkamista ja etenemistä alueilla, joita se ei ole edes virallisesti liittänyt itseensä.
Putin on toistuvasti kieltänyt Ukrainan olevan itsenäinen valtio, jolla olisi oma historia, identiteetti tai kulttuuri erillään Venäjästä. ISW huomauttaa, että hän esitti saman näkemyksen jo vuonna 2021 julkaisemassaan esseessä "Venäläisten ja ukrainalaisten historiallisesta yhtenäisyydestä", jossa hän väittää virheellisesti, että venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset kuuluvat samaan historialliseen kansaan.
ISW on aiemmin todennut, että tämä Venäjän informaatio-operaatio, jossa ukrainalaiset ja venäläiset esitetään yhtenä kansana, on yksi Kremlinin merkittävimmistä propagandakeinoista. Tavoitteena on heikentää lännen tukea Ukrainalle ja oikeuttaa sota Venäjän kansalle.
Putinin sitoutuminen tähän narratiiviin osoittaa hänen pyrkimyksensä tuhota Ukrainan valtio ja alistaa sen kansa, ISW arvioi.
Putin väitti myös, että Venäjä saavuttaa tavoitteensa pitkällä kuluttamissodalla. Hän sanoi, että Ukrainan olisi parempi lopettaa taistelut nyt, koska tilanne taistelukentällä ja geopoliittisesti vain heikkenee Ukrainan kannalta. Hänen mukaansa Ukraina joutuisi myöhemmin neuvottelemaan huonommista asemista.
Samalla Putin pyrki luomaan mielikuvaa, että Venäjä olisi valmis neuvottelemaan. Samalla hän kuitenkin painotti, että Ukrainan on hyväksyttävä "maassa vallitsevat realiteetit", oletettavasti viitaten rintamatilanteeseen. Tällaisilla puheilla Kremlin tarkoituksena on esittää Venäjä vahvassa neuvotteluasemassa ja vaatia Ukrainaa hyväksymään sen vaatimukset, ISW kertoo.
ISW huomauttaa, että Putinin mainitsemat "realiteetit" sivuuttavat sen, että taistelutilanne on todellisuudessa sekava ja kiistanalainen. Venäjä tekee vain hitaita, marginaalisia edistysaskeleita, mutta kärsii samalla huomattavia tappioita sekä miesvoimassa että kalustossa. Venäjän aikeita hidastavat erityisesti Ukrainan tehokas puolustus miehittämättömiä ilma-aluksia vastaan, ISW arvioi.
Kaikki mitä Venäjältä tulee on valheellista, täysin olematonta tai vähän sinne päin. Ainoa totuus jonka he tuntevat on lehden nimessä, kaikki muu silkkaa paskaa!!
Sybihan kuvailee Putinia oman kansansa joukkomurhaajaksi.
- Hän on jo tuhonnut miljoona venäläistä sotilasta mielettömässä verilöylyssä Ukrainassa saavuttamatta yhtään strategista tavoitetta, Sybiha lisää viitaten Ukraina asevoimien hiljattain julkaisemaan tilannekatsaukseen, jonka mukaan Venäjä on kokenut yhteensä miljoonan sotilaan tappiot Ukrainan sodan aikana. I-S
Sybihan on Ukrainan ulkoministeri. (tappioluku pitää sisällään haavoittuneet ja kadonneet, silti pelkkiä kuolleita on paljon, johtuen Venäjän miehistöä kuluttavasta sotilasdoktriinista (sodankäynnin tavoista).
Putin on hullu koira! ja hullut koirat tavataan ampua...
Sus'
Dj Mad Dog - Laughing Loud
Putin nauraa hulluna kun venäläiset kuolevat Ukrainassa:
- Lisää, haluan lisää ruumiita, lisää verta, lisää suolenpätkiä, tappakaa, tappakaa, tappakaa!!!
Trumpilla on palanut käpy juhlapyhiin, potuttaa kun firmat ovat kiinni eivätkä tao rahaa hänen hallintonsa tolkuttomiin hankkeisiin/hänelle hlökohtaisesti. Kaikkein huvittavinta tässä purnauksessa on se että mr Trump joka on perinyt rahansa, tehnyt viisi konkurssia jotka on onnistunut sysäämään veronmaksajien harteille, väittää että eivät työtä tekevät edes halua niin montaa vapaapäivää vuodessa, niitä kun on peräti yksi per kk.😅 Juu-u, trumppihan se tietää mitä on olla työläinen, hikoilla perse ruvella tehdessään rahaa omassa erinomaisuudessaan lilluville osakkeenomistajille.
HA, kuolen nauruun!!!😂😂
Yhdysvalloissa vietetään nykyään kahtatoista liittovaltion juhlapyhää. Jos pyhäpäivä osuu arkipäivälle, sulkevat useat hallinnon toiminnot ja yritykset ovensa.
Trump väitti Truth Social -viestissään, etteivät edes työläiset halua niin montaa liittovaltion juhlapyhää kuin mitä maassa nykyään vietetään.
Trump on myös aivan saatanan kateellinen Obamalle joka sai Nobelin rauhanpalkinnon ja itkee nyt että miksi hän ei ole saanut?? Onko tämän miehen haluilla ja teoilla mitään rajaa?? Edes mielikuvitus?? Vaatii saada palkinnon teoista joita ei ole tehnyt, ollut edes välillisesti mukana, ihan himmeän hullu mies...tämä vapaa maailma johtaja, huoh...vielä yli kolme vuotta...pääsisinpä lomalle Marsiin ja takaisin niin ei tarvitsisi elää trump-aikaa maapallolla.
Trump luetteli sitten useita sopimuksia, joista hän ei mielestään saa tunnustusta Nobel-komitealta. Presidentin mukaan hän on lopettanut sodan Serbian ja Kosovon välillä sekä Intian ja Pakistanin välillä, estänyt sodan Egyptin ja Etiopian välillä sekä kätilöinyt Lähi-itään Abraham-sopimukset Israelin ja useiden arabimaiden välillä.
– En saa Nobelin rauhanpalkintoa tein mitä tahansa, mukaan lukien Venäjän ja Ukrainan sekä Israelin ja Iranin kohdalla, miten niissä sitten käykin.
😂😂😂
Intia on kuitenkin kiistänyt, että Trumpilla olisi ollut mitään roolia aselevon saavuttamisessa.😁
Trumpin välittämä Kosovon ja Serbian vuoden 2020 sopimus taloussuhteiden normalisoinnista oli sisällöltään ohut eikä ole johtanut läpimurtoon Kosovon kysymyksen ratkaisemisessa.😁
Abraham-sopimukset puolestaan normalisoivat suhteet Israelin ja muutamien arabimaiden kanssa, mutta Trumpin mainitsema tavoite yhtenäisestä Lähi-idästä on vielä kaukana.😁
Minä olen valo, minä olen kaikkeus, minä olen minä olen minäminäminäminä.....
Kävi vallan erikonen pari viikkoinen tuossa kesäkuuun alussa kun tuntui ettei hyvä tuuri lopu millään!!
Ensin olin kauppareissulla, pysähdyin istuskelemaan eräälle penkille ja kun siinä oli niitä roskia jotka oli viskattu sinne päin. eli ei ihan roskiksen masuun päätyneitä, niin päätin neuroosisiivota hieman. Ravistelen aina esineitä jotka on menossa roskikiin ja kas, nuuskapurkin äänet eivät olleet normaalit ja painoikin - Vitosella kolikoita ja taiteltu kaks'kymppinen, oih!!😍
Tästä muutama päivä ja olin yöaikaan keskustassa, ulkoilin ja keräilin tölkkejä siinä samalla - eräs romani-kansaan kuuluva veli tuli ja sanoi: - Myy kengät jalasta. Eivät päästä baariin ja tahtoo laulaa karaokea. Ensin olin kovin vastahankaan, kukapa ei? Vaan kun tarjottiin viis'kymppiä lenkkareista jotka olin saanut kaverilta ilmaiseksi (kaverin mutsi oli löytänyt) ja vaikkakin olivat vain vähän käytetyt, niin annoin periksi - ostan kuun vaihteessa uudet kesäkengät ja ylimääräinen on jo tuhlattu!! Jihuu!!
Vanhan liiton seteli, löysin ihan euroja😁
Hyvä mieli😀
No sit tuli kymmenes päivä se mikä olisi tullut mutenkin tästä sarjasta, eli 55,- ylijäämänpalautusta. Vaan muutama päivä tästä ja löysin viis'kyt euroa, setelin, ryppyisenä, ihan keskeltä katua eikä näköpiirissä ketään jolta se olisi voinut kadota, jihuu!!
Samaan aikaan onnistuin keräämään kahdelta ilmaispelitililtä miljaredja pisteitä...ja arvata saattaa että rakkaudessa kaikki meni pieleen, kuinkas muuten, tasa-paino..tms.
Vaan olipahan putki ja sattui hyvään aikaan kun olen hieman raha-asioiden kanssa tuskaillut.
Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, Israelin pääministeri käyttäytyy kuin
Adolf Hitler,
ja käyttää samoja metodeja sodankäynnissään, ja retoriikassaan.
Lopputuloksena sellainenkin ihmeellisyys tässä
maailman ajassa kuin juutalainen natsi.
Gazan terveysministeriön mukaan Israel on tappanut Gazassa yli 55 000 ihmistä lokakuun 2023 jälkeen. Näistä noin 65 prosentin epäillään olevan naisia, lapsia ja vanhuksia, Al Jazeera kertoo.I-S
Aku Ankan Puhuvaa koiraa lainatakseni : Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.
Jaahas, siinä se taas, sanat biisiin, teksti on ihan käypä, kyllä tuota jo kehtaa vetää.
Susi-teeman alle saisi kolme-neljä biisiä,saman verran rakkaslauluja, parit yhteiskuntakriittistä ja politiikkaa, kaks-kolme räkärökkenrölliä joiden sanat taasen puutaheinääaitaaseipään nieli ja hyppäsi itsensä yli itselllään ponnistaen! Täh? Kuka mitä saunassa meteliä ketä mitä HÄH!!
Taidetta perkele!!😂
Rakastunut ei onneaan
1.
Yötaivaalta etsin sinulle
näytän Karhut,
Otavan ja Pohjantähden, valon
kirkkauden!
Etäisyydet, luvut suuret, ja
jo vain horjut,
Selän yli sormet kaikkuun
viekkuun vetäen;
Ch:
Pääs’ painuu vasten
rintaan, rakastan!
suudelman huuliltais’
viedä, varastan!
Kuun hopeoimat hetket,
muistot mukaan!
Otan kun jolkotellen
rennon, ulvomaan!!
2.
Katsot silmin kostein on hehku
punaposken syvän
Rakkauden, onnen, ja sen
voiman, synnyn niin hyvän
Pahan ajoi pakoon lauman kera
rakastaan suojellen
Vaputtaan kuuta kohden kuonon
nosti, syvään ulvoen!
Ch:
Pääs’ painuu vasten
rintaan, rakastan!
suudelman huuliltais’
viedä, varastan!
Kuun hopeoimat hetket,
muistot mukaan!
Otan kun jolkotellen
rennon, ulvomaan!!
Yöhön susi tunteitaan
Tuulettaa sen kuulla saa
Rakastunut hukka ei onneaan
pysty piiloon eikä sisään
maan
Ulvoen yölle kaiken
tunnustaa
kiittää, kumartaen
jumaliaan!
3.
Tästä kolmas verse, siis säkeistö, sanat loppu😋
Vielä tähän 👊👺💋👽👾😃😄
kolmaskin 💓💔💓💔💇
neljäs viimeisen luovuuden hipun kuluttaa, syö 😰😬🙌🙌
Olen ihan in lööv tähän symboliin, hieno yhdistelmä!
Sunnuntain leppoisaa sykettä, auringon alla, maaten lämpöä itseensä.
Ennustus senkun vankkenee ja Trumppi jatkaa laittomuuksiaan, kummallinen presidentti kun tekee keskiverto isompia ja keskiverto useammin rikoksiaan maan hallitsijana, hullu kuin pullosta tullut.
Tuomarin mukaan Trumpin päätös määrätä kansalliskaarti Los Angelesiin Kalifornian kuvernöörin vastusteluista huolimatta oli laiton. Trump määräsi kaupunkiin tuhansia kansalliskaartilaisia siirtolaisiin kohdistuneita ratsioita vastustavien mielenosoitusten vuoksi.Hesari
Joten jos yksi päätös löhettää joukkoja on väärä, ovat ne loputkin ja maa senkun palaa!! Trump lähipiireineen tanssii haudoilla, ihan pimeää porukkaa jotka eivät tajua tai etenevät suunnitellusti kohden kaaosta. Kaapatakseen vallan, tässä luodaan sitä tilaisuutta että kun saadaan tarpeeksi hässäkkää, Trumppi tekee Putinit ja julistaustuu ikuisiksi ajoiksi yksinvaltiaaksi, kuningas Trump rules ja vituiks menee koko hela maailma!
photo by Ian Hughes
"Onneksi" jokainen yhdysvaltalainen saa kantaa asetta, se on mukavaa tappaa naapurin häiritsevät teinihirviöt, panee vain kaaoksen piikkiin, trump-vastaisten voimien poistotoimi ansaitsee mitalin, ei tuomiota. ...huoh...
Jos yhden viisauden onnistuinkin valoon tuomaan niin tuhannen sitä ennen piti pimeys omanaan. Sus'120625
Tuli taas todistettua, karvaasti, ihmismielen itsekkyyttä ja siitä seuraavaa ajattelemattomuutta, puhdasta ajatuksen laiskuutta. Menin nimittäin kaverin kanssa saunaan, siinä puoli kuuden jälkeen, saunavuoro on kuudesta seiskaan. Noh, kolmas meistä ulkoisti itsensä koiran kanssa puistoon, mukanaan ainoat avaimet.
Kun menimme saunaosastolle, tämä kolmas laskeutui meidän kanssa sinne kun hissi toimii vain avaimella. Näki että käsissä vain oluet ja shampoota, muutoin olimme t-paita ynnä pyyheosastoa.
Tulimme siinä 20 yli kuusi saunoneeksi ja ulostauduimme, odottaen että kolmas olisi jo palannut lenkiltä, vaan eipä ollut. Eikä tullut tasalta jota kaveri veikkaisi syystä että täytyyhän sen tajuta että saunavuoro loppui..
Minä siihen että niin pitäisi mutta kun ei tajua..koska on itsekäs, laiska, minäminäminä -tyyppinen alkoholisti jonka päähän ei yksnkertaisesti mahdu muuta kuin hän itse, ei vain osaa ajatella asioita muiden kautta. Minä taasen susi-voimaeläimellisenä ajattelen laumaa ennen yksilöä, lyhyesti: olen onnellinen kun kaikkien muiden ongelmat ovat ratkaistut.
Kuvan ihana ei liity minuun eikä juttuun,
kuvitteellinen kuvituskuva, kuvittelisin..kai;)
Noh, kello matoi jo varttia yli ja alkoi kaverikin hermostua että missä tämä kolmas tomppeli nyt oikein on... Päättelimme hänen olevan lähipuistossa jonne minä avojaloin (ai että teki kipeää kävellä kun kivet ym alla jalan..huoh) steppailin ja siellähän tämä sankari istui, onnellisena juoden pummattua kaljaa, nauraa rähötti ensireaktiokseen. Jo vain hymy hyytyi kun huusin kuin hinaaja että -tun tomppeliXXXxxxxXXXX ja nappasin koiran ja avaimet matkaani.
Oli kuulema odottanut että puhelin soi...just joo, jos yhtään oli hereillä kun alas mentiin niin tajusi ettei ole mitään matkassa.
Olihan sitä vikaa meissäkin, olisi tosiaan voinut olla puhelin matkassa, tai oltaisiin voitu sopia joku saletti kellonaika..silti, ilman erikseen sovittuakin, olisi mielestäni pitänyt tajuta...varsinkin kun vuoro loppui ja sitä puhelua ei vaan kuulu...mitä odotti...puuhjuuhmuuhärrinmurrinprkl!!
Tuosta episodista tuli mieleen että lukeeko jossain isolla,ja pakottavilla kirjaimilla kirjotettuna, jotta AJATTELEMINEN KIELLETTY..tai Omien aivojen käyttö ehdottoman epäilyttävää ja sitä harrastavat hlöt pidätetään ja heitetään gulag-saaristoon ikuiseksi ajaksi. Prkl!
Selityksien kohdalla avautui viimein päänsä ja ajatus lensi, suu sulolsi epäoleellisia selityksiä - ne eivät loppuneet....huoh x 100
Sus' toivottaa oikein ihunaista kesäkeliä kunhan tuo nyt ehtinee vallitsevaksi säätilaksi, ou jee !!
Annoin ensimmäistä kertaa soittimelleni nimen, olen niin tyytyväinen kun sain paremman kitaran. Ei särise eikä surise mitä nyt murisee sopivasti, hauhau😄 Siis otsikon mukaisesti, Valkoinen eli Valko ja siihen salama sillä valkoiset salamat eivät aiheuta kiltissä ja mukavissa muuta kuin lievää kikatusta aiheuttavaa kutkutusta, sen sijaan kylmät ja itsekkäät vaativat muusikonvaihtoa, alkaa ahdistamaan ja tulee turhaumia mieleen, hih.... Kitara kostajana -tyyppinen ratkaisu siis. Liittyy muiden kaltaistensa joukkoon jonka johtotähtenä on Woody Guthrien "This machine kills fascists!"
"This machine kills fascists" wasa slogan written by American folk singer Woody Guthrie on his guitars, particularly during World War II and beyond.The phrase, which became iconic, was inspired by similar slogans used by industrial workers on machines used to produce war materials.Guthrie's use of the slogan reflected his leftist and anti-fascist views.
Soittaminen on maistunut ja tullut renkutettua pidempiä jaksoja kerrallaa mistä seurauksena se että niin sanottu "tatsi" on kohdillaan ja parhaimillaan soitto vain soljuu!!
Hyvää sunnuntaita, nauttikaa Suomen lyhyestä ja vähälumisesta 😄vuodenajasta!!
Kuusi vuotta sitten virkamiesministerinä toiminut, ja nimenomaan tehtävään pyydetty Berner, A, uudisti taksilain ja -käytönnöt vähän liian rajulla kädellä. Kuten aina, suomalaisille ei yletön vapaus sovi, olemme parempia tottelemaan lakeja kuin kantamaan vastuuta vapaudesta.*)
Ilta-Sanomien selvitys paljasti, että useilla taksiliikenneluvan saaneilla on tuomioita monenlaisista rikoksista, jopa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista.
Kun kuskien vaatimuksia höllennettiin, pöllähti alalle paljon kuljettajia jotka ovat syyllistyneet ja saaneet tuomioita kaikenlaisista rikoksista - silti laissa lukee että pitäisi olla hyvämaineinen...lapsenraiskaaja? Ajokortitta ajamisia???
Valitettavaa on myös että usein kaikkein räikeimpiin rikkomuksiin ja humalaisten, lähinnä naisten, hyväksikäyttöön syyllistyy ulkomaalaistaustainen, pakolaisena maahan tullut mies. Näillä on kulttuurisena oppina mm. naisten asema lähinnä orjana, kaukana siis suomalaisesta tasa-arvosta (johon täälläkään ei vieläkään ylletä esim palkan suhteen) ja yksilön koskemattomuudessa.
Joissainkulttuureissa paljastavasti pukeutuva nainen hakee huomiota ja haluaa tulla..hmm...no, huomioiduksi kun taas täällä ihmiset pukeutuu miten sattuu huvittamaan ja ilman mitään ulkoisen viestin lähettämistä.
Näille sotaa ja sekasortoa pakeneville miespuolisille pitäisi takoa integroitumisvaiheessa joka päivä ihmisten koskemattomuutta ja pohjoismaista vapautta selittäviä, yksinkertaistettuja ohjeita, niin että kun pakolaiskeskuksesta pääsee normioloihin, he eivät voisi väittää ettteivät tienneet, vedota mihinkään ja pitäisi olla pykälä jonka perustella tuomion saaneet voisi viedä samantien lentokentälle ja heihei!!
Elokuussa 2022 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Rangaistus oli kuusi kuukautta ehdollista vankeutta.
Kolme vuotta aiemmin Oulun käräjäoikeus tuomitsi saman miehen raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta ahdistelusta. Tuolloin uhrina oli miehelle entuudestaan tuntematon 14-vuotias lapsi.
Kuinka hitossa tuollainen kus'piä pääsee taksikuljettajaksi ja miksi ihmeessä häntä ei vaan käännytetä???? Ja miksi nuo tuomiot onihan naurettavia, puhumattakaan että lähi-idän ISISin ja muiden jaloista paenneet, rankan reissun heittäneet lähinnä pitävät Suomen vankilaoloja hotellitasoisena asumisena. En halua torpata pakolaisia enkä mamuja, haluan nämä mulkut pois pilaamasta muiden mainetta sillä yleisesti ottaen he ovat hyviä, luotettavia ja kovia tekemään työnttekijöinä.... niin kuin suomalaiset ruotsissa ja USAssa kun täältä lähti 1900-luvun alussa merren yli ja 1970-luvulla lahden yli. Nythän työt joita nämä mamut tekevät, eivät kelpaa suomalaisille, mieluummin vedetään lonkkaa ja lonkeroa. Prkl! Ja huudellaan mamuille kuinka saavat kaiken ja enenmmän... Koittakaapa huutelijat empatiaa, asettukaa heidän asemaan: - mieti itseäsi jos Venäjä vyöryisi Suomeen ja pakoon pääsisit mutta joutuisit vaikkapa Jordaniaan.. siitä opettelemaan arabian kieltä, tekemään paskatöitä, kuuntelemaan solvauksia ja tuntemaan nahoissa ylenkatseellisuutta ja tuntemaan itsensä öö-luokan kansalaiseksi..jos saat kansalaisuuden. Opettelemaan täysin uudet tavat, sanonnat, kohteliaisuudet, mukautumaan siihen että suomalainen täsmällisyys on tuntematon käsite.
Eräässä Afrikan maassa junatulo ilmoitettiin kellonajaltaan tarkasti, ja aina juna tuli siihen kellonaikaan. Vain päivät tai viikot eivät olleet kohdillaan.
- Juu, juna lähtee 15:45..
- Tänään, vai...
- Tänään tai huomenna tai ylihuomenna...ehkäpä vasta ensi viikon keskiviikkona...mutta tarkalleen 15:45
Ja meidän tavan suomalaisten pitää alkaa hengailemaan näiden mamujen kanssa, jotta he oppivat kieltä ja jotta me opimme heidän kulttuuriaan ja opetttaa samalla suomalaista kulttuuria, tapoja ja sanomattomia sääntöjä. Integroitumista ei tapahdu jos heittäydymme persuiksi ja alamme dissaamaan näitä ihmisiä, heidät pitää saada sisään yhteisöön, ei eristää omiensa keskelle. Romanien kanssa tämä virheellinen käytäntö on johtanut siihen että romanit ovat meidän keskellä mutta eristettyinä, ja he ovat eristäytyneet selviytymiskeinona, heitä kun on niin vähän. Itse olen ollut kosketuksissa, uteliaana kysellyt tapojaan ja pitänyt tasavertaisina. Edelleen painotan että ihmiset ovat kusipäitä riippumatta kielestä, kansalaisuudesta, tavoista jne riippumatta, tai hyviä tyyppejä. Ylesitäminen ei toimi. Tosin itse sorrun siihen persujen kohdalla vaikka tiedänkin että heidänkin porukassa on hyviä ja kus'päitä, joskin arvonsa, puolueen tavoitteet ja yleislinja ovat vastenmielisiä. Vaan tässäkin auttaa ennakkoluulojen karistaminen - paikkakunnnilla joissa ei ole ulkomaalastaustaisia, mamuja, pakolaisia tai muuten vain, persujen kannatus on suurinta. Pelätään puoleen maalaamaa uhkakuvaa mutta kun lopulta tutustutaan näihin ihmisiin niin perussuomalaisuus karisee pois. Pelot sikiävät tietämättömyydestä ja siihen koko Persujen olemassaolo persutuu - he ruokkivat näitä pelkoja, maalaavat piruja seinille, tekevät pienistä asioista isoja, tai kuten saksi-Ääliö tässä alkuviikosta, tulkitsevat tilastoja väärin, käyttäen oikeita lukuja mutta vääriä ryhmityksiä jolloin syntyy harhakuva mamuista kuppaamassa suomalaisten rahoja ja raiskaamassa naisia. Natsit käyttivät täysin samaa taktiikkaa juutalaisa hyväksikäyttäen - sitä kutsutaan alimman yhteisen nimittäjän etsimiseksi ja esittämiseksi. Porukassa tyhmyys tiivistyy ja johtoporras kättelee tosiiaan kun saavat taas lisää aikaa olla suojatyöpaikoissaan ministerreinä, kansanedustajina ilman tietoa, taitoa ja tapoja.
Kuka Persussuomalainen uskaltaa laskea kuinka paljon heidän kansanedustajansa, ministerinsä ynnä näiden avustajat saavat palkkaa ja puolue tukiaisia? Kuinka paljon persut maksavat suomalaisille veronmaksajille? Enemmän kuin mamut saavat????
Otsikkoon palatakseni, Bernerhän teki juuri niin kuin pyydettiin eli hän ei sinänsä ole syyllinen vaan hänet pyytänyt hlö, oliko se nyt Sipilän hallitus. Tehtiin jälleen se mikä monessa muussakin asiassa on tehty - mennään äärilaidasta toiseen. Erittäin säädelty ala joka vaati niin yrittäjiltä kuin rengeiltäkin paljon osaamista ja vaivaa, olikin yhtäkkiä täysin vapaa ala. Senkun laitoit taksi-kyltin katolle, hinnasto ikkunaan ja eikä edestaksamittaria tarvitse??!!??. Aluksi hinnat heilui kuin venäläinen varjolaivaston ikäloppu tankkeri syysmyrskyssä, sitten alkoi tulla näitä rikostuomioita.
Hallitus (Orpon) haluaa tiukentaa taksien sääntelyä. Jatkossa lupaa hakevan rikostausta joutuisi tiukempaan syyniin, ja hakijoiden koulutusta lisättäisiin. Lisäksi tunnistettavuutta sekä hintojen selkeyttä halutaan parantaa. Moni asia pysyisi myös ennallaan. 1.9.2024 MTV-uutiset
Lopputuloksena ollaan jälleen kiristämässä, tehdään siis taksiuudistus II kun I meni ketuille. Näin sitä verorahoja tuhlataan, jotka sitten meiltä köyhiltä jäädytettyinä indekseinä rokotetaan pois. Kiitos. Kuljettajatutkinto olisi palautettava niin karsiutuisi paljon näitä surupaskoja pois, taustat tarkistukseen ja automaattinen hylky jos voimassa olevia tuomioita, tai vireilläolevia. (kyseiset kohdat tullevat takaisin)
Tämä kummallinen toimintamalli pitää saada pois virkamieskoneistosta, ja lainsäädännöstä eli äärilaidasta toiseen heiluminen.
Palaan alun huomiooni - suomalaiset kestävät helpommin sääntöjä ja lakeja kuin vapautta ja sen vastuunkantoa, ohjeistus kohdilleen, vaatimukset myös mutta ei nyt mennä taas sinne mistä lähdettiin vaan johonkin välimaastoon. Kiitos.
Ei tässä malta olla lomalla kun näitä yhteiskunnallisia kommentointeja pitää postata, koen sen panoksekseni tässä yhteiskunnassa, asioiden yksinkertaistamisen selittämällä, rautalangasta väänäen, tulkiten ytimen siitä es. kapulakielisestä jargonista jota hallinto suoltaa.
Sus'
"Oon sun taksikuskis..."
*) Vapauden saa kun ottaa vastuun, oikeudet kuuluu sinulle jos täytät velvollisuudet.
Nykyään vastuuta ei oteta, vapautta vaaditaan. Oikeudet on laissa ja velvollisuuksia ei tarvitse suorittaa.
Meillä jokaisella on yhteiskunnallisia velvollisuuksia eli asioita joita täytyy tehdä toisten eteen. Jos jokainen vain ajattelee itseään, syntyy kaksi ryhmää, ne jotka pärjää ja ne jotka eivät - tämä johtaa jälkimmäisten kapinaan ja ensimmäisten pelkoon ja eristäytymiseen. Ei hyvä, katsokaa jakautunutta jenkkilää jossa perusturvallisuus murenee päivittäin ja jokainen omistaa aseen. Köyhien massa kasvaa ja rikaat eristäytyy muurien taa. Massat alkavat liikkua ja aseistettuna tästä seuraa sisällissota jossa ei ole ne vastaan nämä vaan kaikki omillaan kaikkia vastaan.
, se sun Nun(chaku? ne kepit missä ketju välissä).
Huvittaa väännellä noita sanoja taas, ja kun itsekseni mutisen myös ulkona ollessa, keskustassakin, niin jo vain on osalla osastoa hauskaa - harmaapartainen kuoppaposkinisti höpöttää ja jupisee itsekseen, lienee raukka aivan kaffeella. Siinä sitten päivitellään kun kadut on avo-osasto ja kaikki ne saakin vapaana palloilla. Todellisuudessahan en ole koskaan ollut niin skarppi kuin nyt, ajatus juoksee ja kirkkaus loistaa kuulassa. Se on eri asia etten välitä hevon v**** pätkää muista ja heidän reaktioistaan, siinäpähän ihmettelevät, nauravat, saatan olla heidän aikuisen elämän ensimmäinen nauru ja ilo kuukauteen joten siinä syytä ihan riittävästi jopa värjätä parta vihreäksi, sekin tehty. Wc:ssä edelleen kolme hiusvärikynää, heh...
Se on kesäkuuu ja ensimmäinen, armon vuonna kaks'tuhatta ja kaks'viis'. Varrtivuosisata, quarter of a decade. Zepplein laulaa jotta No quarter vaan siinä viittaus osuukin rahaan eli neljännesosa-dollariin, ja koko ilmaus kääntyy muotoon Ei armoa.
No quarter, Achilles last stand, Kashmir, Since I've been loving you...
Mikä yhdistää? Kaikki ovat levyilläkin pidempiä biisejä,
livenä liki 20 minsaa lähes aina per. Dazed and Confused oma ykkönen,
tosin Kashmir yhtä kova... LZ:n tuotannosta kolahtaa yli kasiksi mulla noin 4/4 ekaa levyä,
ja seur 4 koottuna ehkä kaksi ja puoli levyä, eli 8/6½ on
hillitön soritus mielimusaa yhdeltä retkueelta.
Benny Hillitön suoritus on komiikkaa ilman typeriä naisten alentamisia ynnä törkyjä.😂 Vaan jos Huonosti käyttäytyvät miehet, MP Lentävä Sirkus, Smack the Pony, Ei puoli yhdeksän uutiset.😍 jne ovat lähestään kaikki upeita ja hyviä, niin yksi paska pakkoolla tasapainon vuoksi.
Vaan sitten ilmoitusasiaa - On myynnissä muutama kovakantinen, ajan myötä arvoansa nostava Teräsmies -albumi, niiden hinta pyörii kahden kympin korvilla, itse myyn kolme kpl yht 53,- + pk. Mint viisi miinus kaikissa, vaizn vähän pinta naarmuja eikä nekään syviä, näkee silti kun valolla pelailee.
HUOM!!
Huuto.netissä myynnissä Teräsmies -keräilyalbumeita, 3 kpl yhteensä 53,- + pk (6,10 - 6,50) Jos haluat tästä ostaa niin laita kommenttikenttään viesti ja s-postiin osoite niin sovitaan maksu ja toimitus. Saat 3,- ylim alen koska muuten joudun sen suunnilleen maksamaan huuto.netille eli 5%. Kauan tuo ilmaiseksi pyörikin.😄