sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Krapu 10/22

Susu Petalin emännöimä Krapu kokeilee tällä viikolla jotain uutta eli annetun kuvan perusteella ptää kirjoittaa tarina. Saanen huomauttaa että minä olen kokeillut vastaavaa, saada ihmiset kirjoittamaan samalla periaatteella eli TAKUja, Tarina Kuvasta. 

Mutta siis, näillä mennään;)




Juicen hetkellä

Vieraani oli noussut katuojasta kuuluisuuteen, yhdessä yössä kuten sanotaan, joskin hänen kohdallaan se piti paikkansa:

- Yksi ainoa esitys yöradiossa, kello 03.30, voitko kuvitella mikä härdelli siitä nousi??

Mies ihmetteli kohtaloaan, minä onnittelin ja olin mielessäni vähän kateellinen. En haitaksi asti;)


Olimme tunteneet noin kymmenisen vuotta, miehen vakiopummaus/kitaransoitto-lauluviritys erään kävelytunnelin suulla oli muodostunut läheisen kioskin takia vakiotaukopaikakseni. Usein jäin kuuntelemaan miehen omalaatuisia tulkintoja, ja sellainen hänet tähdeksi nostikin – SANNIn alkuperäinen Jos mä oon oikee oli taipunut miehen käsittelyssä Jos mä oon soikee, mukaillen alkuperäistä tarinaa, geometrisestä näkökulmasta tosin;)

Paikallisradion dj oli kutsunut miehen studiolähetykseen, ja loppu on historiaa.


Elvis060322tellen


Niin, ja jos haluatte tietää ,niin se kertosäe menee tuossa Miehen versiossa seuraavasti:


        "Jos mä oon Soikee, en ymmärrä Kolmioista mitään..

          Jos mä oon soikee, en pääse Neliöistä sisään,

          Kai mä pyöristyn?? :O ;)

            Jeeeeee!!"


SANNI - Jos mä oon Oikee
Kerrassaan upea sanoitus yksinäisyydestä, vieraantumisesta
kaupungissa, ulkopuolisuuden tunteesta...rakastan tätä tekstiä!!


Taidettakin on sunnuntain kunniaksi tehty, fiilis edelleen sininen, keltaista vähän lisää Ukrainan kunniaksi!!


Tämä kuva "herätti" mut talvella, joskus marras - joulukuussa, katselin että nyt menee Sujella vähä liian lujaa.. .

"Rise of Red Rocket88"
Näissä pienissä pystyasentoisissa on jotain
jännää ja kivaa, tykkään. Tehty laatalle, eli 
noin 20cn korkea, vajaan kymmenen leveä.

"Shine on your colours!!"
10cm x 27 cm, löydetty puun palanen, 
kerrosvaneria tai jotain.


Meni taulu uusiksi, leikkelin sapluunoita
ja hopeoin tarjousspraymaalilla, 3 euroa prk.
On ollut kolmella eurolla kivaa, eikä riitäkään;D





Edellinen krapu 9/22 saattoi mennä ohi, tein sen viime tingassa, lue ihanaa söpöilyä sisältävä sata sanaa.. . <3 ;)


Mukavaa krapuilua,



Sus'

24 kommenttia:

  1. Saanen huomauttaa, että olen jo reilu kymmenen vuotta sitten kirjoittanut tarinoita kuvasta. Ja varmaan aika moni ennen minua ja sitä ennenkin. Tuskin näitä on tarpeen patentoida.

    Vaan asiaan. Jos mä oon soikee, reps! Loistava uudelleen riimitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän toki, kunhan sanoin vain että ei lähtenyt lentoon, sillä mielellä toivon että nyt lähtee, kuten sanottu, idea on hyvä.

      Kiitos! Tiedän tykkääväni erityisesti biisistä kun alan siihen uusia sanoja kirjoittaa;)

      Poista
  2. Olipa hauska uudelleen sanoitus. Tulee ihan mieleeni Lavikaisen Turvesauna, jonka hän tuunasi Jenni Vartiaisen alkuperäisestä Turvasana- biisistä. Nuo TAKUt on multa menny kyllä ihan ohi. Mukavia nämä kuvajutut. Kuvakraput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krapulan kuvaukset;D Kiitos kehuista, olen onnellinen että tekstini aiheuttaa hymyjä, ennen kaikkea hymyjä, ilosanoman levittäjä;D Isä kun on kirkollisissa piitreissä evankelista eli ilosanoman levittäjä niin olen valinnnut maallisemman version levittää iloa;)

      Poista
  3. Hyvät on Sannin sanat ja hauskat ja hyvät ne on sinullakin Sus'! Ja noista maalauksista tykkäsin myös, erityisesti noista kahdesta keskimmäisestä, sini- ja vihreävoittoisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tyksin Sannin tavasta kirjoittaa sanoja, vähän uudistanut musalyriikkaa.
      Ne ovat minunkin suosikkejani näistä maalauksista, varsinkin tuo kelta.sininen, siinä on sitä hilettä aika paljon, loistaa kuin Naantalin aurinko kun aurinkoon laittaa. ;)

      Itsensä viihdyttämistä parhaimmillaan tuo maalaaminen.

      Poista
  4. Lause "minä onnittelin ja olin mielessäni vähän kateellinen. En haitaksi asti;)" jäi soimaan mieleeni. Taidanpa pyrkiä sitä kohti.
    Uudelleensanoitukselle ja maalauksille pointsit.

    VastaaPoista
  5. Huisin rehellistä onnitella ja myöntää olevansa vähän kateellinen.
    Ei olekaan mulle tuttu Sanni ja hänen biisinsä, mutta sinun vastaava on ihan hyvä.

    VastaaPoista
  6. Kannattaa kuunnella SAnnin Prinsessoja ja Astronautteja, loistava biis, hienot sanat!
    Kiitos! ;P
    Itseööeen kannattaa olla rehellinen;)

    VastaaPoista
  7. Nykyään media voi todella nostaa tähdeksi yhdessä yössä. Huipulla pysyminen onkin sitten toinen juttu.

    VastaaPoista
  8. Sanni ei kovin tuttu. Uudelleensanoitus vaikuttaa hauskalta. Tykkään kovasti "Shine on your colours" -teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoin SYC-n eräälle ystävälle, sen toinen nimimon Kevät Ukrainassa.

      Poista
  9. Radiota kuuntelen vähän, en yöllä enkä päivälläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vain tottunut, kesällä kuuntelen kyllä mökillä kun en televisiota katso.

      Poista
    2. Kutsu mut kirana kanssa kylään joku kesä niin soitan sut soimaan, laulan sut kaipaamaan, melankoliaa ja surullisia sanoituksia a la Eppu Normaali, kuitenkin toivolla ladattuja.
      Musiikiliset elämykset on niin helppoja kasvattaa, vähän keskityy ja antaa palaa ja kaikki hiljenee, räjähtääkseen riemuun.. ;)

      Poista
  10. En ole koskaan kuunnellut suomalaista musiikkia niin, että osoisin sanoja. Biisit menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
    Toki tiedän artisteja mutta en fanita ketään :) Soikee on parempi kun oikee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että Teitä on, outoja ihmisä suhteessa musiikkiin. kun se ei vie mennessään, ei saa inspistä tai lohtua aikaiseksi, järisytä maailmaani..niin se vain soi kauniisti. En kykene, pysty, enkä ymmärrä välinpitämättömyyttä musan suhteen vaan kaikkihan me tikitämme eri syistä.
      Soikeesta kiitos;D

      Poista
  11. "Liian" usein kuullun laulun sanat alkavat helposti vääntyä mielessä kuin protestina jollekin jalustalle nostetulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle se taas on merkki siitä että biisi on erityisen merkittävä itselle kun siihen omat pitää vääntää. Es. J.Karjalaisen 3 cowboytä ei taivu olenkaan alkuperäisiin sanoihin, tein siitä moottoripyöräversion, ja en enää edes muista alkuperäisiä sanoja. Biisinkirjoituksen opettelubiisiksi oikein hyvä, kuinka tarina kerrotaan ja mitä siinä pitää olla, että jengi jaksa kuunnella, juoda kaljaa ja jopa taputtaa.. ;D
      Joskus taas kestää kunon vain yksinkertaisesti vaikea tehtävä eli ei meinaa keksiä vastausta. Niin kävi The Rasmuksen F-f-f-falling -biisin kanssa, puolitoista vuotta kelasin kunnes eräänä päivänä Harjun portaissa nousi mieleen: Le-po-si-tei-siin. Halusin sana joka myös kkäännettynä kuvaa alkuperäistäja jostain putoamisestahan tuo kertoo, kai, en lukenut muita sanoja. Yhdenkin kanssa kesti:DD

      Poista
    2. Siis pastisseja? Niillä on hyvä opetella. Ärsyttävästä korvamadosta pääsee eroon, kun tekee sanoista 'pilkkaversion'.

      Poista
    3. Totta. Mulla ei toimi se että kuuntelee biisin, sitten se vasta matoileekin;D

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)