Elämän tarkoituksen täyttymisestä ja kuolemasta

 Mistähän sitä tietää että on täyttänyt elämänsä tarkoituksen? Siis, etsiskelin aikoinani elämän tarkoitusta sitä löytämättä (luulen ettei sillä erikseen määriteltyä tarkoitusta olekaan), joskin löysin oman elämäni tarkoituksen.

Niin painavia sanoja että uusi kappale;) Löysin siis sen, mitä minun pitää tehdä täyttääkseni olemassaoloni, ollakseni se jokin tässä isossa koneistossa jotta se siirtyy hieman eteenpäin, kohden sitä pistettä jonka olen nähnyt. Senkin kai näin siksi että saisin siitä voimaa tehdä sen mitä pitää tehdä, hyväksyäkseni oman paikkani, omat kykyni, vaikka ne eivät sellaisia olleetkaan kuin olisin halunnut.

Toivon ja tasa-arvon, erilaisuuden hyväskymisen soihtu!!

Ei ollut minun tarkoitukseni loistaa taivaalla freddiemercurynä, luoda miettimiseen johtavia tekstejä a la juice, tai olla lentävä suomalaisten ylpeys tyyliin Nykaenen, matti, ihan olen saanut tehtäväkseni ymmärtää rakenteita, nähdä asioiden yhteydet toisiinsa ja valaistua sen verran että yleistietoon lisätään rivi tai kaksi minun löytämänäni. Luulen että käsitykseni pyykeestä on jollain tavalla erilainen kuin koskaan ennen. Vaan en nyt mene siihen. Henkilötasolla, eli jos minut on luotu tänne pelastamaan joku joka keksii, tai synnyttää keksijän, vaikkapa kuinka tehdään rauha ihmisten kesken, lopullinen, niin sellaistakin olen tehnyt. Psykoosissa olevan ihmisen kun osaan puhua pois siitä tilasta (jos ei nyt aivan kärähtäneet ole piirit, tai mielensä liian kaukana), samoin osaan sanoa joillekin ihmiselle yhden lauseen tai kaksi jotka saavat heidät kokonaan uusille urillle. Näitäkin ollut, sinänsä aika mieletöntä päästää suustaan jotain joka muuttaa jonkun toisen ihmisen elämänsuunnan.

Maalailin outoja... .

Nyt siis mietin että joko täältä (tai tästä, elämästä siis) voisi livistää? Kun on pers'aukinen, köyhä, niin elo sinänsä on aika helvetin tylsää. Itsehän vietän suurimman osan ajasta ns. virtuaalitodellisuudessa eli ihan omassa päässä, mietteissä, joten se nyt on aika sama missä on ja mitä omistaa. Kuitenkin kun tulee ikää, niin alkaa kolotukset, kaipaa kuljetusta, luksustakin olisi kiva saada, alkaa olla enemmän aikaa ihmetellä ihan mitä vaan. Kun on siis ihmetellyt niitä mitä pitikin ihmetellä. Mutsi sanoi joku 3-4 v. ennen kuolemaansa että alkaisi olla jo nähty tämä elämä. Kun sitten sai syövän niin käytti tilaisuuden hyväksi. Jos ei halua oikeasti parantua niin eihän sitä parane, tai se ainakin se kestää paljon pidempään.

Ei hän mitenkään itsetuhoinen ollut, enkä ole oikeastaan minäkään. Se vaihe meni ohi 90-luvulla, silloin kyllä kovasti yritin itsaria, joskin aika naurettavia osa, vaan pari oli sellaista, että ihme kun olen elossa, ja yksi sellainen etten osaa selittää miksi vielä täällä tallaan. En nytkään ole itseäni nirhaamassa, kunhan vain mietin... . Tähän liittyy toisaalta eutanasia -mietteet. Kyllä pitäisi ihmisellä olla oikeus päättää elonpolkunsa arvokkaasti, eikä kuolaavan idioottina, kasvina sairaalan osastolla, vaipoissa ja mieli suljettuna yli 99% ajasta. Sellaisenkin kohtalon olen nähnyt, kyllä ahdisti. Silloin päätin että ei uskalla jättää tätä asiaa yhteiskunnan käsiin.. . Länsimainen moraali joka kestämättömyydessään on luonut ajatuksen elämän kertakaikkisesta pyhyydestä, kaiken muun ylitseajavasta merkityksestä jota on pidettävä hengissä niin pitkään kuin vain on mahdollista, on tehnyt onnellisen lopun vaikeaksi. Ei saisi tappaa itseään missään olosuhteissa, toistavat kaanonina kristikunnan uskonnot, allahin jengi about samaa mieltä, sinänsä outo hokema kun molemmat tappavat jumaliensa nimeen vallna tolkuttomasti porukkaa. Kyllä ihmisen pitäisi antaa poistua, jos on tarpeeksi sairas, tai yksinkertaisesti heikko, yksin, kyllästynyt, kaiken nähnyt, Jo riittää! -pitäisi olla ihan pätevä peruste ihmisen saada lopetusneula käteen.

YLE-artikkeli eutanasiasta 2021

Vaan ei, kaikki viittaukset itsemurhaan ja on sen sata lääkäriä huutamassa masennusta, saat pillereitä onnellistuttamaan eloasi, estämään ajatuksiesi luonnollisia kulkuja, muuttamaan sinut eläväksi, hymyileväksi idiootiksi. Missä ne lääkärit oli silloin kun oikeasti oli tarvinnut? Ai niin, olihan niitä, vaan kun en suostunut syömään mömmöjään, vaan halusin käsitellä ongelmani ajattelemalla ja puhumalla, niin ei kun pihalle vaan systeemistä. Sen kaksiviikkoisen jälkeen(kevät-99) en ole turvautunut mielen asioissa (enkä huum-aineisiin liittyvissä, ei siis katkoja, eikä hoitoja) yhteiskunnan apuun. Pillerit kun on perseestä, ei ole olemassa nappia joka vaivaan jotka toimisivat. Se on vain lääkefirmojen selitys sen sadalle napille. Kun niitä vaivoja määritellään vaikkapa seitsemän, niin tarvitaan jo neljä lääkettä lisää estämään edellisten sivuvaikukset. Mikä siinä elämässä on niin pyhää ja arvokasta että siitä on pidettävä kiinni vaikka väkisin, raahauduttava päivästä toiseen eteenpäin, vaikka olisi jo jalat polvia myöten pois kuluneet? Jumalia tähän on turha sotkea, niiden mielestä asiat pitäisi olla ihan eri lailla kuin ne ovat, vaan eivät mitään vastuuta kanna luomuksistaan, näppärää keksiä tuo oma tahto ihmiselle.. . 

En usko jumaliin, jumalaan, ihmisen keksintö toisille ihmisille jotka niin kovin kaipaavat elämäänsä tarkoitusta, ja joita sitten voi tämän perusteella juoksuttaa vaikka pää seinään. Miten yksi saa profetioita ja perustaa uskonnon, toinen samanlainen laitetaan lukkojen taa nappikuurille? Kuka sen päättää kenelle ne jumalat on kuiskineet korviin ja toisille harhanäyt? Kummallista tämä uskontotouhu. Kuten aiemmin mainitsin (Mitä enemmän..) niin uskon ihmisyyteen, kyllä tästä eteenpäin mennään vaikka tuho uhkaakin, vaihteeksi ihan konkreettisesti.

Meemit, pitäisköhän joskus tehdä yksi.. .

Tällä hetkellä tosin en oikeasti ihan sadalla prosentillä kaipaa pois, enemmän olen taas turhautunut kun yritän vaihteeksi saada jotain konkreettista aikaan ja kovin on tahmeaa, onneksi on aikaa. Olisi hieno projekti mielessä, sain kunnon vision, niistä muutamasta joille olen kertonut, aika moni jo heittää että hulluja haaveilet. Miksi asioista pitää alkaa tehdä vaikeita jo ennen kuin mitään on alkanut? Miksi niin usein aletaan heti dissata ja heittää kapulaa rattaisiin, ei uskota, päinvastoin, yritetään heti masentaa? Onko niin että kun joku keksii jotain, joka on oikeasti vaikutavaa, ja jolla olisi merkitystä, niin aletaan kampittamaan ihan vain kateuttaan, "en keksinyt itse joten tuhoan kyllä tuonkin ettei ole parempi kuin minä" tai jotain vastaavaa alkaa liikkua ihmisten mielissä. Siksi yleensä vain teorisoin, keksin idean ja haluaisin et joku muu toteuttaa, itsellä palaa päreet siihen kampittamiseen, siihen tarvitaan omanlaisensa kuori että jaksaa.

Niin, ja ei se kuoleminen sinänsä hirveästi kiinnosta, vain se mitä sen jälkeen tapahtuu, vai tapahtuuko mitään? Ajattelin poistua takavasemmalle siinä vaiheessa kun en enää pysty/kykene/voi huolehtia itsestäni, tai alkaa muisti kadota sairauden tähden (ainoa asia jota oikeasti pelkään).

Eläköön Kuolema!! Sielut ja pyhimykset juhlivat.

Belgiassa muistaakseni annettiin jonkun alle 18-vuotiaan tehdä itsemurha kun todettiin että elämänsä jokainen minuutti on ollut kipua jota lääkkeet ei poista, eikä voi parantaa.(I-L juttu asiasta). Monessa muussa maassa olisi tuon ihmisen pitänyt tehdä se itsari ominpäin jolloin syntyy riski että se menee pieleen pahemman kerran ja es. ampuuu itseltänä puoli päätä mutta ei kuole, huoh... . Lueskelin vähän ja Belgiassahan se, naapurimaa Hollannissa alaikäraja on 12v. 

Mitä on kannabis? Kannabis kiellettiin ihan siksi että siitä valmistettiin

erittäin kestäviä vaatteita ja kukaan ei halunnut teryleenipaskaa, toisekseen

siksi että se oli liian hyvä yleislääke ja kukaan ei halunnut diatsepameja ynnä sataa muut alääkettä jotka oli keksitty. Niin se Jenkeissä kiellettiin, jota muut maat apinoi, ja kun ne nyt purkaa niin muukin maailna purkaa..paitsi Suomi! Täällä se 

luetellaan aina mm. mediassa  heroiinin ja amfetamiinin kanssa samaan jonoon.

Suomi? Täällä tapellaan sitä pelkoa vastaan että sukulaiset alkavat harventaa vanhuksia vaikka sukulaisilla ei ole asian kanssa mitään päätösvaltaa. Tästä voisi jupista lisää, es. kannabista vastaan täällä tapellaan vielä vuosikausia vaikka kuinka olisi muualla päätetty, että se on sittenkin ihan jees kasvi. Muun maailman vaatimuksestahan se kiellettiin ja loppupelissä arpa?? ratkaisi asian v. 1970. Hallitus esitti laillistamista ja 100 - 100 tilanteessa arpa kielsi kannabiksen. Tehtyjen päätösten purkaminen on älyttömän vaikeaa Suomessa, ikään kuin myönnettäisiin että virhe on tapahtunut ja sitä ei saa myöntää, menee kunnia ja arvokkuus, jne, vaikka se itseasiassa menee juuri siinä härkäpäisessä vastustamisessa.

Perjantaiksi miettimistä...

Sus'

Jos tämä oli tässä niin

Turhautunut, kyllästynyt, liikaa nähnyt

Kokenut kaikenlaista, työt, taiteet tehnyt

Lapset jääneet laittamatta, en koskaan kuullut kilinää

kello bilologinen vaikeni, oman osani silti ähinää

saanut, pannut, pantu, antanut…..

Pariutuminenkin oli jo hyvällä alulla, nainen valmiina

vaan laistoin, tunsin et ei kuulu, polkuuni minun

Yksinkäytäväksi suunniteltu, kohdattava pahuus, piina

iloittava naurut, itkettävä surut, ilman sinun

lohtua, syliä, häntä jota kaipaan…

Täyttyneet on tavoitteet, saanut sen mitä halusin

Vieläkö olisi jotakin, tehdä täytyisi? tuumin

Sillä mieleni halajaa pois,, sielu kaipaa kiertoon

Ruumis väsynyt, rikkonainen, huonoon kuntoon

lopunaikaa vain voivottelisin, ajatuskin…

Mistä tietää tehneensä, tehtävänsä, merkityksensä

täyttänyt kun on ,saako merkin, mitalin, itsensä

elämänsä tarkoituksen jälkeen kai kuuluiso lomailla

elää, olla, nauttia, vaan en taida, en sillä lailla

niin ole kiinnostunut elämästä, kuolema…

Olisi jotain uutta ja jos se on vain olomuodon vaihtopiste

matkalla elämään uuteen, voisn vaihtaa, alkaa uuden vuoron

jossain toisaalla, toisessa elämässä, galaksissa, maailmassa

sen kaikkeudessa, tai jos täynnä viimeinkin, Nirvanassa

ikiunta mieluummin nukkuisin…

Elvis170322tellen