Historian oppi

 

Oppi historian tuskaa toistaa

Suuretkin surut, ristinsä kannossa on kullakin

murheet, mielenkipeät, murentavat kivut, itkin..

Tuskansa kantaa saa, alla taakan mi' repii, riivaa

tuulettimeen paskansa, osuneet, levinneet, pilkkaa

ivaa, koittaa voittaa alistaa, orjien lauman

isota, joku tahtoo, toiset katsoo vierestä oman

ei kosketa, empatiattomuus, ajassa sydämetön maailma.

Pienetkin pirut, taistonsa edessä kullakin

turhat murhamielet vaistonsa vetää, olisikin

kyynistä kyynelehdittää kaunista muillakin

murhat, ja veress' ovenpielet, tunnustamattakin

kivaa, ole kellään, enää ollut aikoihin, näihin päiviin

sodita suotta saatana! niin paljon kuluu, käy, vuotaa kuiviin

ei itketä, kyyneleettömyys tunteitta, hukkaan eletty elämä.

Sotilaat, lapset, nuorekkaat, vanhoi ukkoi sielunsa mustuneet

Uhratut sukupolvet arvokkaat, antoi kaikkensa, on hiiltyneet

mielensä- psyykeensä, kuihtuneet

unensa läpikäyntiä, yöt huutaa,

selvinneet.

Siviilit vanhat vammautuneet, itkee akkoi silmänsä kuivuneet

muuratut umpeen, näkynsä vainoo läpi elämänsä, loppuneet

tuskansa koskaan muistonsa

tulikirjaimin mieleen kirkas

kokemansa.

Pienetkin ilot, onnellisten alla ajat ohikiitäen

Rauniot, tuhot, rakentaen taas uudet oppimattomat

Opit jää, toistaa tuskien taival, ain' edessään, en

muistot nämä saa toistot riittää, lain kirjan, sivut

sotansa unohdu ei kuolleensa

tunnesiirron tuskat historian

oppimansa

tarvitse toistaa, toistu ei, ehkä yli sen ja eteenpäin...

viimein.. .

Sus'010626