Oppi historian tuskaa toistaa
Suuretkin surut, ristinsä kannossa on kullakin
murheet, mielenkipeät, murentavat kivut, itkin..
Tuskansa kantaa saa, alla taakan mi' repii, riivaa
tuulettimeen paskansa, osuneet, levinneet, pilkkaa
ivaa, koittaa voittaa alistaa, orjien lauman
isota, joku tahtoo, toiset katsoo vierestä oman
ei kosketa, empatiattomuus, ajassa sydämetön maailma.
Pienetkin pirut, taistonsa edessä kullakin
turhat murhamielet vaistonsa vetää, olisikin
kyynistä kyynelehdittää kaunista muillakin
murhat, ja veress' ovenpielet, tunnustamattakin
kivaa, ole kellään, enää ollut aikoihin, näihin päiviin
sodita suotta saatana! niin paljon kuluu, käy, vuotaa kuiviin
ei itketä, kyyneleettömyys tunteitta, hukkaan eletty elämä.
Sotilaat, lapset, nuorekkaat, vanhoi ukkoi sielunsa mustuneet
Uhratut sukupolvet arvokkaat, antoi kaikkensa, on hiiltyneet
mielensä- psyykeensä, kuihtuneet
unensa läpikäyntiä, yöt huutaa,
selvinneet.
Siviilit vanhat vammautuneet, itkee akkoi silmänsä kuivuneet
muuratut umpeen, näkynsä vainoo läpi elämänsä, loppuneet
tuskansa koskaan muistonsa
tulikirjaimin mieleen kirkas
kokemansa.
Pienetkin ilot, onnellisten alla ajat ohikiitäen
Rauniot, tuhot, rakentaen taas uudet oppimattomat
Opit jää, toistaa tuskien taival, ain' edessään, en
muistot nämä saa toistot riittää, lain kirjan, sivut
sotansa unohdu ei kuolleensa
tunnesiirron tuskat historian
oppimansa
tarvitse toistaa, toistu ei, ehkä yli sen ja eteenpäin...
viimein.. .
Sus'010626
