perjantai 31. heinäkuuta 2020

Mieleni tuotti tarinaa ja kuvitti sen siinä sivussa

Mielihuvitukseni on mielikuvitukseni=)

Mutta mitään niin hurjaa ei lopultakaan voi keksiä etteikö todellisuudessa tapahtuisi vielä älyttömämpiä=) Usein tositapahtumia ei voi edes kertoa ilman että ollaan varmoja että tämä on keksitty. Hollywoodin unelmatehtaat suoltaa perussontaa tuutin täydeltä jonka seurauksena ihmisten mileikuvitus köyhtyy ja ei enää pysty kuvittelemaan mahdolliseksi asioita jotka oikeasti tapahtuu.




Maailma on jännä paikka jossa pyörii 7 miljardia kohtuullisen älykästä mutta usein vitun tyhmää ( siis viisauden vastakohtana, älykkyys ja viisaus on eri asioita) ihmiseläintä. Ongelma on se että me ollaan älykkäimmät eläimet ja pidetään itseämme erillisinä eliömaailmasta vaikka lopulta meidän ja eläinten ero ei ole sen suurempi kuin delfiinin ja variksen. 
Plääh, ei kovin valaiseva vertaus mutta siis yritän vääntää (itselleni) rautalangasta että delfiinin ja ihmisen ero on hyvin pieni mutta ihminen itse pitää eroa erittäinkin merkittävänä. mikä jos sinänsä tekee ihmisestä delfiiniä tyhmemmän=)





Mielikuvitukseton ihminen ei ymmärrä satujen funktiota, ainakaan syvällisesti, epäilen. Samalla kaiken maailman menninkäiset, peikot, lohharit, haltiat ja kotitonttujen armeijat lentävät roskakoriin. Tai eivät siis lennä, tietenkään, olemattomat eivät voi lentää (kai?) joten käytän ilmaisua ovat merkityksettömiä, joutavat sivuuttaa, ei kannata panostaa energiaa.

Täälaiset ihmiset tosin suunnittelevat yleensä ihan tolkun hyviä teknisiä ja mekaanisia laitteita, niiden suunnittelu ja toteutus vaatii lähinnä kylmien faktojen hallintaa, numeroita, kaavoja, sääntöjä jne. eli asioita joita ei esiinny kuvitteellisissa jutuissa. Niissä sääntönä on säännöttömyys, tai itse asiassa se että aina voidaan jokin sääntö kiertää mikäli todellisuus alkaa haitata hyvää tarinaa;D


 Elämää avaruustötterössä eli Kaikkeuden historia



Toisaalta esim auto joka on mekaanis-tekninen kokonaisuus johon vieläpä lykätty sähköä, muodostaa kokonaisuuden jonka yksittäiset osat ovat juuuri näitä sääntöjä, kaavoja, laskelmia eli luulisi lopputuloksen olevan aina ennakoidun oloinen. Vaan todellisuus on se että kun esim. auton sähköjärjestelmään tulee vika niin tulee mieleen henkimaailman asiat. Sähköasentajat myöntävät itsekin että saattavat jahdata vikaa koko päivän mittareilla, käydenläpi kaiken eikä vikaa löydy. Sillä se kadonnut yhtä mystisesti kuin syntyikin.

Elämä, tuo mysteeri jota olemme tutkineet yhtä kauan kuin on ihmisiä ollut ja flooraa sekä faunaa vaan ei edes sen perusmerkitystä ole selvitetty=) Aivojen toiminta joka määrittää meidät ihmisiksi ja on kaiken takana, on vielä isompi mysteeri vaikka se ei sinänsä ole muuta kuin lihakseen keskitetty hermojärjestelmä jossa on miljardeja soluja jotka toimivat keskenään, erikseen ja ryhmässä -  tavallaan kone joka tuottaa ajatuksia. Vaan niin monimutkainen kone jotta blueprintsejä on turha alkaa kaivata tässä muutaman sukupolven aikana. Ennustaminen on hankalaa kun edistys on usein ekspotentiaalista, ei pelkkää plussaa ja miinusta.


Tiesitkö esim että muisti ei toimi niin kuin
vaikkapa tietokirja, muuttumattomana? 
Ei, muisti mukautuu elämään ja jos jokin
 asia menneisyydessä on ristiriidassa
nykyisyyden kanssa, muisto muuttuu vastaamaan
nykytilaa. Tämä siksi ettei psyyke leviä pitkin maantietä=)


Mnjaa, tässä esimerkki asioista joita pohdiskelen pitkin päivää. Tänään tällaisia, huomenna saattaa asialistalla olla vaikkapa koiran reittivalinta tai maksalaatikon ulkopuolelta ajateltu menyy (heh, paskoja läppiä, niiden taso on vuodesta toiseen vakaa eli mahdollisimma paska;D)



Sus'

torstai 30. heinäkuuta 2020

Mamamuuri ja muuta ihmeellistäin

Batman heilauttaa viittansa esiin!


Portland, USA. Mielenosoittajien (Black lives  Matter) ja poliisien  väliin on aktivoitunut iso joukko äitejä jotka kaasunaamareissaan ottavat toisiaan käsistä muodostaen muurin. Kansalaisaktivismia parhaimmillaan. Eräs mielenosoittaja kertoo että pippuri- ja kaasusumutteiden ampuminen on vähentynyt kymmenekseen kun nämä, suurilta osin valkoihoiset, naiset ovat asettuneet osapuolten väliin. Jutussa pohditaan myös onko etuoikeutettujen ihmisten protesti vain oamn syyllisyydentunnon vaientamista. Ehkä sitäkin mutta jotain on tapahduttava tai USA yksinkertaisesti hajoaa palasiksi. minua se ei harmittaisi yhtään, heidän maailmankuvansa rajoittuu yleensä max 50 mailin päähän ja silti ovat maailman poliiseja ynnä talouselämän suurimpia vaikuttajia. Kuinka voi luottaa kansakuntaan joka valitsee johtajakseen D. Trumpin???? Tai antaa CIAn huseerata maailmalla miten tahtoo?? (suosittelen luettavaksi Tim Weinerin CIAn historia, todellisuus on aina tarua ihmeellisempää)


Illan hämärtyessä bilehileet heräävät.


Ruotsalaisessa poliisiyhteisössä on kyllä muutamaia ylen tyhmiä toimijoita. Hakematta tulee mieleen kuinka tössivät Palmen murhajutun joten 35v murhan jälkeen ei edelleenkään tiedetä kuka saletisti tappoi pääministerin. Jutussa tehtiin karkeita virheitä ihan alkumetreiltä asti.

Veljesten, ikää tuolloin 4- ja 7-vuotta, epäiltiin murhanneen leikkitoverinsa ja poliisisedät saivatkin painostamalla!! ja uhkailemalla!!! pojat tunnustamaan murhan. Noh, eipä siten mennyt ihan niin... . Pojat vapautettiin epäilyistä, joo, mutta miksi vitussa siihen meni 20 vuotta???? 

Lapsuus pilalla (tuolla menee ne murhaajat), ei varmaan ollut hirveästi kavereita kun kaikki tiesi että heitä epäillää leikkitoverin murhaamisesta??? Vittu että pistää vihaksi ja viimeinen käänne on että eivät saa mitään korvauksia kärsimyksistään koska oikeuskanslerin mukaan asia on vanhentunut!!! 

Voi hyvä luoja noita sveamamman poikia joista poliiseja tuli. Ja koska ruotsalaiset poliisisarjat ovat suosittuja, ja niissä on aina fiksu kyttä joka ratkaisee rikokset niin kai se sitten vaikuttaa siihen kuinka näitä tosielämän tapauksia arvostelee, Vaan silti nämä muutamat todella pahat mokat ovat profiloineet heidät..   lähinnä naurunalaisiksi,

Lihansyöjäkasvien viikkokokous


Ai saatana kun olen tyytyväinen;DD Nimittäin siihen ettei mulla ole autoa! Ylihuomenna nousee polttoainevero ja pian gasolino maksaa pari euroa litralta, ajele siinä sitten hupia.. . 

Vielä pahempihan tietty on jos on pakko ajaa, lapsiperhe ja maaseutukoti on yhtäkuin pakkoautoilu, näitä henkilöitä varmaan vähemmän naurattaa.


Tuplapää tuottaa tuplasti puhetta


Vieno - lihansyöjäkasvi

Kaino - lihansyöjäkasvi


Joku kiltti Alien 
(ne on kilttejä jos niillä ei ole silmiä,
näkökyky tekee Alienista verenhimoisen, outo juttu)



Oikein mukavaa, rauhallista ja elämäntäyteistä torstaita jokaiselle säädylle ja varsinkin säädyttömille, elämä on juhla!

Edelleen on myynnissä  Kamala Luonto -sarjikset. Tästä linkistä huuto.nettiin

Sus'



Keskeneräinen



Ozzyn ajankohtainen video - Suoraan helvetistä on tämä meno, joo!


tiistai 28. heinäkuuta 2020

Myynnissä 10 kpl Kamala luonto -sarjiksia!! ja muuta Sujenlaisen elämään kuuluvaa...

Siis!!

Luovun rakkaista Kamala luonto -sarjakuva-albumeistani. Tästä linkistä huuto.nettiin, viikon on käynnissä tuo huutokauppa, 58,- lähtee. Herää kysymys siellä ruudun takana jotta ei kovin rakkaita liene kun kerr.. Väärin!! 
RakstanRakstan ihan hirmusti vaan kun on köyhä ja rakkautta riittää muillekin sarjiksille niin välillä täytyy luopua jotta saisi tuoretta rakkauden verta rintaan kiertämään, lämmittämään Sujen luikkua olemusta talvisilla pakkasilla, kapinen turkki kun ei juur' lämmitä: -Ois pitänä uskoo emää ja pithää turkkhi ojenuksesa...Ärtökääni vallankin...hetkinen, ei kun siis...nyt puhuttiin turkista joka harteillani lepää, ei siitä valtiosta joka diktatuuriin päin on kallellaan. 






Elämme kummallisia aikoja kun globalisaation voimat puhaltaa ja nationalistit pystyttää uudelleen muureja vastatoimena. Suotta hikeentyvät, money talks eli raha puhuu ja lopulta koko maailma on vain yksi kauppapaikka ja tullee olemaan vain yksi raha, oi mikä ihana ajatus, se yksi raha siis. Judge Dreddissä oli muistaakseni krediitit, ihan hyvä nimi. Markat jo lähti, sinne samaan kasaan vain punnat ja muut.

Vaan siis... myyn nuo jotta saan rahaa hankkia uusia eli tahtoo kovin saada Elfquest - Sudenratsastajia, neljä on, ainakin 19 uupuu joten satanen niihin tullee menemään. Kerrassaan hyviä!! Sudet voittaa muut elukat, siksi valinta on itselle helppo vaikkakin vähän sylettää luopua noista.. . Noh, kun rikastun, ostan kaikki sarjakuvat!! Kaikki!! Ihan kaikki!! Siis jokaista vain yksi nro mut...kaikki!!

Olisi pikkuisen hienoa sanoa jotta mulla on kaikki maailman sarjakuvat!! Suurinpiirtein siis....äh, Roope Ankan hillothan siinä tarttis, kyllä niitä niin paljon on julkaistu ja harvinaisimmat maksaa maltaita ja maltaat on ilmeisen kalliita, ainakin jos miettii sanontaa. Mene ja tiedä. Single malt -viskeissä ainakin se single lisää hintaa ja malt on tärkein ainesosa. Toinen tärkeä on??? Arvatkaa, palaan vähän päästä... .


Sus'huets/-lettsejäkin on tietty kasaantunut. Yksi erä, noin viisi kpl, oli niin kuraa että julkaisin niistä vain yhden ed.postauksessa. Joskus tulee todella huonoa jälkeä, niin ettei kehtaa edes näyttää. Sellaista se on elämä ja tekeminen, kunhan keskiarvo pysyy tasaisena niin ei haittaa ajoittaiset paska-aallot tuulettimeen. Täytyyhän niitäkin olla, eihän ne helvetin hyvin menee -hetket muuten tuntuisi miltään. 

Paska kultaa parhaimmat.

-Sinä Shäätnän urpo siis teit sen diilin ihan itseksesi?!? 
Ja se Ketku Kuispää tietty häipyi ennen kuin
 minä saavuin, olisi saanut isän kädestä, perkele. 
Kyseinen herra steppaili par'aikaa Kalliossa,
 hyräillen Kolmatta linjaa..


..., nauraen matkalla pankkiin,


Mr. Rorschach itse!!

Delfiinin laulu, ulvonta suden. 
Sihisevät käärmeet, ruokittavat suut.
Lintuja, lintuja!!


Leviävä psyyke ja sen ympäristövaikutusten 
arviointiryhmän illallisen tähteet
a.k.a
Doggybag, where is my doggybag!!

Särkyneen enkelin korjausohjeet 
(sis liimaputkilon, ei sis paristot 3 kpl AAA)

Tutkielma  - Tummansinistä punaisella


Se toinen tärkeä ainesosa..sieltä nyt tarjotaan humalaa, vettä, sokeria.... Vaan ei siellä päinkään, ajan nimittäin takaa sitä mikä tekee sen maun (ja varsinkin värin, makuun toki vaikuttaa muutkin asiat) siihen viskiin eli ne tynnyrit missä se viski lilluu vuositolkulla!! Jotta viskiä saa kutsua viskiksi, sen on täytynyt olla tynnyrissä vähintään kolme vuotta.

Itselle näistä perusviskeistä joita yleensä otetaan, tykkään Jamesonista. Irkkuiviskeissä on yleensä enemmän sellaista perusmakua, paksua tunnetta, lämmintä ja usein savuista. Skottilaiset on hieman viiltävämpiä, terävämpiä, ehkä hienostuneempia olisi se sana jota haen.




Jos savun maku kolahtaa, suosittelen tätä vaikeasti lausuttavaa..öö... laphroiakkia, se hoo pitää saada 
kuulumaan, muuten siitä tulloopi pökkelöspukkelo laproiakki..labradorin noutaja joka on luisunut hurtaksi, rakiksi...;D jopas nyt on taas assosiaatiot. Vaan siis, irkku tai skotti, hyvin kelpaa. Jopa Kanadan Seagramm menee, ainoa mistä en tykkää tässä genressä on jenkkiviskit, niitä kun ei tehdä ohrasta vaan maissista (en ole vielä maistanut suomalaista ruisviskiä, on kuulema namia, voittanut palkintoja siinä missä se suomi-ginikin, wtg!).

 Tulee ihan eri makumaailma joskin viski on viskiä ja maissikin menee jos vaihtoehto on rommi tai konjakki...tosin hyvä konjakki on hyvää ja vaalea rommi ihan jees.. .

Nyt kun olen tästä juopottelusta päässyt enimmäkseen eroon niin voi oikeasti nautiskella juomista, ei tarvi ostaa kuuttatoista olutta tullakseen humalaan vaan voi ostaa samalla rahalla, noin viistöis ekee, vaikka pari neljän euron olutta, sellaisia keski-eurooppalaisia hienon nimisiä ja runsaasti makua sisältäviä oluita. Ja lopuilla jotain kivaa pikkusuolaista syötävää!!




Suomalainen lagerolut on siis ns. bulkkitavaraa eli sitä tehdään paljon ja halvalla, kesäällä vielä enemmän, ja ne on tarkoitettu juopotteluun, maisteleminen on eri asia.  Ja silloin tykkään maistella tiukkoja. 

Esim vodkissakin on aika isoja makueroja ollakseen ihan kirkasta viinaa. Kun prossia on yli 90 niin ei enää maistu miltään..tai siis maistuu mut jos raakana edes maistaa niin kieli puutuu samantien, eikä mikään maistu millekään=)


Tämä viritelmä odottaa syksyä,
pimeässä loistaa silloin ihanan sininen valo,
mukavasti tulee poliisi mieleen
jos vähän kytkimestä napsuttelee.
(kauempana naapurissa asuu pikkukonnia,
ovat säikkyneet piripäissään vainoharhaisina
näitä mun partsin valoja, hihihiii!!)

Tästä linkistä 50 hassua kissakuvaa, oudoissa asennoissa ne katit ajoitain elbaa.


Tässä esimerkki: 
-He's about to speak Italian;DD



Jaa-a, eipä mulla sitten sen kummempia, joten mukavan keskeistä viikonpäivää itsekullekin säädylle, säädyttömille riehakasta ulkoilua!! (edit - Olin jo näköjään keskiviikossa mutta jos nyt sitte hyvvee tiistaetaetaetaeta!)


Sus'



Kuuntelin tässä kirjoittaessa Annaa, on sillä ihan hyvä ääni ja nää biisit on kyllä jotkut ihan helvetin hyviä. Kyllä egotripparit osaa. Muutenkin Anna Puun taustahenkilöt on olleet fiksuja. Koko ura on edennyt todella hallitusti, propsit koko organisaatiolle. Ja Annalle hyvää lomaa, nauti nyt kunnolla että jaksat jatkaa hienoa uraa! Ja kirjoittaa biisejä, upeata että olet opetellut senkin, ei se ihan treenamatta suju, voin kertoa.

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Kumpi oli ensin: Auto vai Koira???

Niin, bongasin juuri äsken tuolla kaupungilla hienomman pirssin koirineen. Koska ne oli, siis koira ja auto, sävy sävyyn niin jäin miettimään kumpi kuskilla oli ensin? Maalattiinko auto koiran väreihin vai otettiinko koira vastaamaan auton väriä? Niin tai näin, hauska parivaljakko ja käypänen kesäauto;D


Who's drivin'?


Viime viikolla kuvaan tarttui Triumphilla päästelevä sakemanni:


Saksalainen luottaa brittiautoon???


Siinä maanantain tärkeimmät, kesää piisaa ja kaunis on päivä, tosin taitaa säätyyppi vaihtua vaan on ollut tähän asti aikas hieno kesä,


Sus'



Sataa, sataa ropisee, tuletko seuraksi
koiranilmalla?

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Saturday Classics 250720 Back in Black

Tasan 40 vuottta sitten julkaistiin yksi minun ja monen muun suosikkilevy eli AC/DC:n Back in Black. Brian Johnson oli korvannut aiemmin menehtyneen Bon Scottin ja bändi oli muutenkin mielettömässä nousukiidossa. Orkesteri vastasi haasteeseen ja työsti surun levyyn josta tuli sen myydyin. Seitsemäs levy orkalle ja siis eka Brianille, mahto jätkää vähän vapisuttaa=) Mutta no hätä, fanit hyväksyivät Brianin aj levy on myynyt yli 50 miljoonaa kopioo, jollain listalla se on Jacksonin megalevyn jälkeen toisena.





Levyllä on monia vieläkin keikkasetissä oelvia biisejä, Hell's bells, Shoot a thrill ja seuraava Rocknroll aint noise pollution: 


Plaza de Toros -96
"Rokkenrolli ei oo melusaastetta!!"
tuuttaa aaceesalama noin 125 desibelin voimalla.
Alannis Morrissette sanoisi Isnt that ironic? ;DD


Youtube -kanavallaan ovatten julkaisseet albumin teosta kertovan sarjan, linkistä eka osaan: AC/DC -Back in blackin teko osa yksi
Onnea levylle, onnea mahdollisille muille sankareille ja onnea ihan kaikille siitä että on elossa ja voi luukuttaa aaceesalamaa näin lauantain kunniakasi. Ja naapureiden kiusaksi.


Sus'


perjantai 24. heinäkuuta 2020

Piti olla unipäivä

eli siis maata puolihereillä koko päivä, lojua vaan punkassa, korkeintaan lukea. Pöh, naapuri palkkasi alkossa käymään joten piristyin siinä ja ostin hakurahalla muutaman kartongin ja aloin vääntää 'huetseja.

Siis en vääntänyt Sus'lettejä, onko ne nyt pikku-hukkasia kun pigletit on jotain possusia..hmm. Lepis hitto sun kanssa, nyt tää täällä mietii pää punaisena kuten on kumma nimiasia, miten makaa maa, ja kaikenlaisia muita asiaan kuuluvia ja kuulumattomia pohdintoja, väsyttääääääähhhhh!!

(;D)


Irtipäässyt villikissaeläimen serkku 
(oli niin vauhdissa että kuvakin heilahti, väkevä katti;)


Kuumotuskulmasuhdeluku.


Symbolin riemastuttava vaikutus.


Jihuu!!!


Öttiäisen öksentämä Älämölöttäjäinen
a.k.a
Ääkkösten voittokulku

Friday on my mind, lauloi Gary Moore aikoinaan, Thin Lizzyn eli Phil Lynottin kanssa sen sijaan vetivät loistavan melodisen hard rock-rallin Out in the fields:





Nautittavan nauravaista perjantakia, noudattakaa lakia
ja järjestystä, (paitsi jos pitää olla kansalaistottelematon!!!)
toivotteleepi


Sus'

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Paluu arkeen eli etelä-Helsinkiin bilettämään!!=)

Ou jee!

Sus' on elementissään eli pääsee merelle, oi!! Ihana Itäinen meri joka olet Suomesta etelään ja länteen, pirskatin balttialaiset merineen ja onpa tuo vieläpä länsimerikin Virossa. Ai niin, Pohjan meri briteille;D Rakkaalla vesiplämntillä on monen monta virallista nimeä ja epävirallisia riittävästi=)


m/s Europa, minun 
menneisyyteni, 
tulevaisuuteni
kohtaloni. 

-nimim. Ikiristeilijä


Varasin matkan ensi kuulle, hinta oli hurja 5,- kun käytin vähän bonuspisteitä, ilman niitä olisi ollut peräti 10 euroa!! Jos käyn kaverilla kaupungin toisella puolen ja illalla pois niin menee kuusi euroa (täällä on kallis paikallinen, kertapiletti 3,-).

Junatkaan ei kustantanut kuin 26,60 ja siihen ratikat eli 2 kertaa 3,- (ai niin sama hinta kuin jkl, onkos se nyt siis kallis? No on!!) Joten koko reissun hinta matkoista on noin 38 euroa. Sanoisin että lähes ilmaista, kuus-seitsemän vuotta sitten ei päässyt edes Helsinkiin junalla tuohon hintaan, oli jotain yli nelkyt ekee. Onnibus teki hyvää kilpailulle, hävisi vähän turhaa ilmaa hinnoista=) Tosin maaseudulla vuorot väheni entuudestaan eli hyvä mulle, huono maalla asujille, com sii com saa, tai jotain sinnepäin.

Lopetan siis koronaeristykseni syöksymällä huimapäisesti seilaavaan viruslinkoon!! No, aion tyylilleni uskollisena viettää aikani tuttuun tapaan hytissä katsomassa muumeja ja dokaamassa lonkeroa ja osan ajasta vietän laivan jommalla kummalla sivulla ja tuijotan merelle. Se on suurin syy lähteä, pitää käydä tarkistamassa että Itämeri on paikoillaan!! Ja aallot tytyväisiä! Olen Aalto r.y.n ihmistulkki, aallot jos lakkoon menevät niin kyllä on meri tylsä kokemus! 

En siis oikeasti hae reissulta mitään sosiaalista yliviritystä, vaan matkaan itsekseni, omassa kuplassani, lukien yleensä jotain. Tärkeintä on liike, ei päämäärä, sitä ei vars ole, vain kauttakulkupisteitä. Tai on päämäärä: o,7 litraa jotain 16-vuotiasta whiskeytä eli elämän vettä=) Ihan riittävä päämäärä, pääsen maaliin aika saletisti ja ei tule likaa stressiä, sitä pitää välttää aina viimeiseen asti.


Aamun taidekokemus:


Hiljaa, hiljaa hiippaillaan me K...?
(missä hiippaillaan?)

Boogienights


Aavemaisia olentoja tarttuneena negatiiviin,
vanhanaikainen filmikamera on kuuma, pelottaa.... .


Tonaiiiiiiiiiiiiiiit, The Susperation Orchestra!!


Once upoan a Time in DDR... .


Kukkakimpun teko on mukavan rentoa.



Keskiviikon kestää kun on sadetakki, -varjo ja varastoitua hyvää fiilistä viime viikoilta kun rällötti au ja paahtoi nahan!


Sus'


The Queen - I want to break free
Kuuntelin eilen budabest-86 keikan ja pitkästä aikaa kolahti,
niin kuin Freddyllä kumppaneineen on tapana tehdä.
Ai että oli hyvä bändi!


tiistai 21. heinäkuuta 2020

Sujen puutarhaharharetkihetki

Huu, samoilen syvällä luonnossa, villipetojen kuten jänesten, verenhimoiset kiljaisut riipivät rintaa, minä poloinen, suojaton. Olen kuullut pupujen jengihyökkäyksistä, niillä on citykanien tapaan pitkät, teroitetut kynnet. Verihurmeiset kuulopuheet mielessäni kiinnitän huomioni hetkeksi tulevaan satoon:


Viinimarjat näyttävät syötävän hyviiltä!

Epämääräiset kahinat ja muut oudoiksi muka tunnistetut kaiut ja tuulien tuhinat saavat kokeneen samoilijamme huimaavaan pyörrytykseen. Tajuntani on lähellä pätkimistä, kuulun pupujen pahaenteisen kuiskutuksen, sopivat ruumiinosieni jaosta. -Pelko on aseeni, huudahdan Alistair MacLeanin kirjan otsikon ja havahdun koomasta. Silmäkulmastani havaitsen myös omenien olevan hyvässä kehitysvaiheessa:



Omenannannaa!!

Saan voimaa ja kiljun lisää MacLeaneja shokaistuneille pupulaisille: -Navaronen Haukat! Kotkat kuuntelevat! Pako yli Jaavan meren! Puput joutuvat joukkopsykoosiin ja mahanalus käpäliä täys suuntaavaat lähimetsikköön. Tyytyväisenä totean luumujen näyttävän söpöiltä, sadosta tulee hieno!!



Luumu, tuo erään 
Karhukoplalaisen erikoisherkku!

Poistuessani puutarhan syvyyksistä tsekkaan hyönteishotellin, siistiltä näyttää. Pörriäisten pelastustoimet käynnissä siis myös meidän puutarhassa.


Torppa puutarhassa, halpa!! =)



Hyvää alkavaa päivää,


Sus'


Pullolla viinaa surut viihtyvät aloillaan!



maanantai 20. heinäkuuta 2020

Kuinka kuluu multa maanantai?

Kyseli Hanhivaara Kolman Naisen keulilla joskus vuonna nakki ja muusi kun Sus' armeijaa suoritti!! Juu juu, hulluunnuin myöhemmin, vielä parikymppisenä mulle uskalsi antaa RK-47n käteen, lippaassa 30 kovaa!! (eli siis oikeita luoteja, ei räkäpäitä eli puuluotteja) Täytyy myöntää että kun on sellainen ase kädessä, vääränlainen vallantunne saattaa hyvinkin olla kiehtovan tuntuista ja ihmeen voimaisaa vaan lopultahan sitä päätyisi vain poliisiavusteiseen itsemurhaan.




Minähän lukea päräytin tuossa joku vuosi sitten aiheesta 500  sivua silkkaa faktaa, C.J. Chiversin kirja alkaa 1800-luvun puolivälin gatling-konekivääristä ja kuvaa loistavasti kuinka AK-47sta tuli maailman suosituin ja kopioiduin ase, onpa tuo Mosambikin lipussakin.

Vaan tästä maanantain kuluttamisesta, kävin ruokapankissa. Sielläkin on jo koronarajoitteet purettu ja normijonotusta. Kaupungilla oli jotenkin normaalin oloista pitkästä aikaa. Saas nähdä oliko koronadraama siinä vai tuleeko lisä- eli jatko-osia: Korona2.0 Mutation has begun!! 

Viirusperkele palaa mutatoituneena varsinaiseksi khimairaksi, liittoutuu ebolan ja punataudin kanssa ja  tämä kolmipäinen hirviövirus kaataa kansaa kuin Yli-Vainio aikoinaan. Ja ensimmäisenä sen saa Trumputin!! Kärsii kaksi kk sietämättömissä tuskissa mutta ei kuole vaan palaa nöyränä mutta kaikki on liian myöhäistä: Trump poistuu valkoisesta talosta häviön kärsittyään jalkaisin ja jää roska-auton alle. Kauheaa huomata ja tunnustaa että en olekaan niin kiltti ja ihana sillä toivon oikeasti kaikkea mahdollista pahaa ja paskaa osumaan Trumpuuttinin tuulettimeen. En tykkää yhtään koko kapitalistisiasta!!





Hikiset siivut oli tuo Kolmannen Naisen levy joka kolahti kun olin armeijassa -89. Muistan käyneeni Ilokivessä heitä katsomassa ja kun istuin lavan vieressä ja Hanhivaara siinä oli stagelle menossa niin tokaisin että hyvä kun aloitatte, loppuu lomat kohta! Noh, Hanhis siitä lavalle ja 

-Hyvää iltaa hyvät naiset, herrat ja---iltalomalaiset, ei huolta, ehditte kyllä kasarmille ajoissa....

Minä ainoa koko raflassa suntikset (lomapuku) päällä=) Vaan keikka oli hyvä ja diggailen Kolmatta Naista edelleen. 

Postaukseni Luulen tehneeni... on noussut suosituimmaksi, peräti 58 sivunäyttöä, normisti niitä on jotain 20 tai alle. Joku taisi linkata, kiitos siitä sillä pidän tuosta postauksesta. Siinä on yritetty ilmaista se järkyttävä tyrmistys kun trumpuuttinin sekoilut saa aikaiseksi ihmisissä tuollaisia ihmeellisiä uskomuksia ynnä muuta. Niin kuin Possu totesi että löytyy niitä Suomestakin jotka ajattelevat että koko virus on huijausta niin toivon pahasuovasti jotta saavat paskan version taudista. Idiotismille kun on suoranaisnen iso negatiivinen seuraus niin ehkä se saa osan porukasta pitämään typerät ideansa visusti omana tietonaan. Alkaa oikeasti vituttamaan ihmisten laumasieluisuus siinä mielessä että kun joku idiootti trumpin tapaan on näkyvässä asemassa, hänen sanoillaan on presidentin painoarvo ja sitten tulee viikoittain näitä puhdistusainetta suoraan tuoneen -esiintuloja niin koko instituution arvovalta murenee ja kun jenkit on niin määrävässä asemassa talouden saralla niin  koko maailma kärsii tyhmästä jenkkipressasta. Ja samanlainen ääliö Brasiliassa, jokohan ääni kellossa muuttuu kun sairasti itse?? Tuskin, tyhmyys ja valta näyttää tällä hetkellä olevan suosikkinormi maailmassa. 
Luoja perkele mitä menit tekemään? Jos trumppi on osa suurta suunnitelmaa niin kyllä pirskatti lienee aika paska suunitelma, pyh...! (jopas innostuin, parempi rauhoittua...tai käydä varastamassa se rynkky ja.. ja.. ja.. ja.... Plääh, otan nokkikset eli päikkärit eli unoset..kroohpyyh"trumppiperkele!!..kroohpyyh)

Maanantain tekemisiin on kuulunut myös Sus'huetsien kuvaamista, tässä osa tuotannosta:


Villit ideat.


Kulmikasta menoa, käänny!!


Twiit-twiit, twiit the beat!!


-LoL, she said.


Aint gonna cry no more today. (whitesnake)


Levynkansimateriaalia.
(jos tuon keltaisen ja punaisen ottaa pois niin ihan selvää LKMää)


Naudat ovat Pyhiä!!

(liikennemerkki Intiassa, naudoilla on aina etuoikeus,
 vaikkapa sitten maata keskellä tietä 
kunnes suvaitsee liikkua jonnekin muualle)


"Ainoo kaverikin töitä sai, kuinka kuluu multa maanantai, maaa-aaa-nan-tai!! Maa-aa-nan-tai!"


Sus'


Chris Cornell olisi täyttänyt tänään 56 (kyllä nyt tuota numeroa pukkaa=) Asian kunniaksi julkaistiin tänään ennenkuulematon versio G'n'R:n Patience -biisitä, olkaatten hyvä ja taivaisiin onnea jos siellä on syntbileet, ei voi tietää...