Mennääs' välillä muistoihin kun tuo Ukrainan tilanne ei hymyilytä, sekoaa pää jos kokoajan miettii. Vasta oli kaksi vuotta koronaa eikä sekään ole ohi mennyt.
Olen näytellyt sen verran ala- ja yläasteella, että kun pyydettiin joskus 20 - 21 vuotiaana erääseen videoleffaan, suostuin. Vieläpä konnan, torpedon, rooliin. Muistan kun kuvattiin ihan ensimmäistä ottoa jossa olin mukana, ja samalla ensimmäistä kun minua kuvattiin, piti astua kerrostalon ovesta sisään.
Ei hitto vie meinannut onnistua, ainakin kahteenkymmeneen kertaan piti ottaa uusiksi. Nyt tajuan että jännite (ja -tys) purkautui siihen mutta silloin se oli niin hikinen paikka että alkoi jo ohjaaja hermostua. Sain skarpattua sen verran että hymyllä sisään, se sai luvan kelvata. ;D
Yhdessä kohtauksessa jossa oli ihan oikeat poliisit mukana, estin kyttäauton lähtöä. Olin auton takana ja olevinani nostin sitä vetokoukusta ylös ja irvistin poliiseille, laskin auton alas ja elokuvassa se sitten kaasu pohjassa menee ojaan tai jotain.
Putoilin pitkin leffan tekoa aina ajoittain mutta se eka on jäänyt mieleen, järjetöntä, hillitsemätöntä hekotusta, kikatusta, hohotusta, kaikki naurun lajitkin tuli varmaan käytyä läpi.
On tämä atk kätevää kun voi ottaa ruudusta kuvan;)
Seuraava linkki vie I-S:n sivulle missä video Hymyä -sarjan pilalle menneistä kohtauksista, aina ovat yhtä hauskoja;D
Sanoo Slash Soundin jutussa, mies joka innolla snorttasi, piikitti, poltti, mitä löysi, ja mitä tarjottiin. Sitä ei voi ymmärtää täysin, ellei ole elänyt 1983 - 87 Los Angelesin alueella, josta bändi on kotoisin. Tai vetänyt ketun verran kamaa ränniin korvalaput päässä, täysillä koko ajan.
Perustettiin -85 ja nousi kahdessa vuodessa kaupungin, piirikunnan, ja osavaltion kuumimmaksi rocksalaisuudeksi, kunnes se purkautui raivoisaan ensi-albumiin, Apetite for Destruction. Klassikko.
Maailman maine, -89 - 90, maailman suuri rockbändi tupla-levyllä Use Your Illusions, Merallica otti valtikan 1991 "Mustalla" albumilla.
Oi pojat, muistan kun G'n'R pauhasi kun tuota...noh...harrastin seksiä fuck-buddyn kanssa. Itse termiä ei oltu vielä keksitty mutta sovimme yhdessä erään nuoren naisen kanssa että ei seurustellakaan, mutta jatketaan tapaamisia kun se naiminen nyt vaan sujui niin hyvin, eli oli kivaa ja mutkatonta, kiitos;)
Sinä tiedät kuka olet jos tämän luet, laukesit aina:P
;)
Tässä asiassa olimme aikaamme edellä. Ja oli yksi kiva twist, mitä en kerro, mutta se liittyi siihen kenen tytär hän oli. Vaikenen kuin muuri.
Mutta siis kuten linkin jutussa lukee, Slash on sitä mieltä että se on vaikein lopettaa. Lisään tähän että tupakka on saatanan keksintö, ja kaikista vaikein hyvästellä, ainoa kaveri kaikista paskimmilla hetkillä kun kaikki on päin vittua, paitsi sukupuolielin!, niin polttaa rauhoittavat savut, aina jeesaa, vähän.. . Enemmän kuin Jeesus koskaan, sekin jossain paikoissa auttanut, en tunnusta. Usko on tärkeää.
Ja hyvät muistot;)
Jännää sunnuntaiviettoa.....
Sus'
Uu mama
Vesalan viimeisin, videon kuvauksiin oli hakuraja:
30 vuotta +, siistiä!! Hyvä Paula!!
P.s Ennustus meni jääkiekon osalta nappiin, sota saattaa vielä syttyä. Näkee kun katsoo tarpeeksi tarkkaan...... lähitulevaisuuteen, näen kyllä kauemmaskin vaan se on sitten jo kokolailla kaukana;)
Olin rippikoululeirin isosena, heti oman rippikesän jälkeisenä kesinä, kolme kertaa. Tämä tapahtui toisena vuonna eli 1985 (Sus' oli kiltti pikku partiolainen, joka aloitteli rocktähden uraansa vuosina 1982-86).
Oli leirin jotain kolmas,tai neljäs päivä, ja eräs isoskaveri jonka kanssa olin perustanut ensimmäisen orkesterini The Eh -ksi nimetyn rockpläjäyksen, (kerron lopussa mistä nimi tulee... ;) toi innosissaan c-kasetin jolle oli äänittänyt uuden julkaisun: - Nyt on jätkät niin kova rokkikone että huh!! Kaveri oli niin läkähdyksissä juostuaan rantasaunalle, missä isoset chillaili, kun pappi ja diakoni piti jotain raamatulla päähänlyömistä, lempeällä otteella tosin), mutta kuitenkin.. .
Laittoi kasetin mankkaan (jonneille tiedoksi että kasarilla oli mankat eli kannettavat kasettisoittimet, jenkeissä boomboxit, isommat vaati voimaa kun pattereita (sen ajan ainoita akkuja) meni 12 isoa AAA paristoa) ja sieltä alkoi tuutata jyrää, -Tää on suomalainen bändi, Kouvolasta, kuunnelkaa! väänsi täysille:
Peer Gûnt - I Don't Wanna Be a Rock'n'rollstar
(just wanna play my honky quitar!!)
Olen aina ollut sekoitus liiallista, turhaa älykkyyttä (turha huono sana, käyttämättömyys se sitä turhautuneisuutta luo), ja älyttömän hurjasti tuntevaa femiiniä joiden yhdistelmänä kaikki kokemukset tuntuu paljon "isommilta" kuin keskiverrosti ihmisellä.
Tuo oli tuossa iässä tasoo kymppi plus, jäänyt ne ensihetket aina kertosäkeen loppuun asti, mieleen. Muistan ihmisten asunnot, meuhkaamisen, innostumisen... . ,
Siisti muisto!
Niin se loppu, eli The Eh -yhtyeen nimen tarina, tulee Motörheadin jonkun levyn sisäpussin sarjakuvan englantilaisesta ilmaisusta suomalaisille sanoille ..öö..mmm...miten sen tyhjän täyttää kukin. Ehkä maiilman tynmin idea ja meni vielä läpi, ei mitään arv.kykyä alle 15-vuotiaana. Toinen oli oma The Horse & Flyin' Bananas jonka loppu putosi, tietty. Olisi pitänyt jättää tuo Flyin' Bananas, Monty Pythonin ja Going Bananas -eli- Mennään hulluiksi!-suomennoksen -yhdistelmä.
Siksi ne paskoja olikin, kun vain sanoi jotain ja kelpasi, nykyäänhän ne nimet ja sen sellaiset, on mitä hinkkaa, niiden pitää toimia, olla osa tarinaa eikä irrallinen reikäpäisyys. Juusto-!!
SUS'LAUMA, Sus'lauma, sus'lauma (jälkimmäinen toimii paremmin), äh, ei natsaa kirjoitettuna, pitää tehdä logo, tai teettää, delegointi on "himmelipään" suurin työ:D TheKoirapuri jää varastoon.. .
Lienee lopullinen mun bändin nimi. Jos ja kun jään pois, voivat jatkaa the Laumana, kuten The Band, tai The Agents. Teen projektin (kerron myöh), saan vähän hilloa jopa, poistun Lappiin, jonnekin sinne, tarkempia voi udella tapaamiltaan elukoilta... kirjoitan kirjoja ja ulvon susien kanssa. Mitä vanhempi, sen varmempi Ihmisyyden isosta kuvasta, alkavat vain yksilöt käydä niin tylsiksi, ennen kaikkea laiskoiksi korjaamaan vikojaan, ja muuta sen sellaista ihmiskunnan huonoimmista puolista, vallanhimo, rahankeruu, tavarataivaan rakentelu..pyh!
Hiihdä ihminen jos tykkäät, ei silti tarvitse varustautua kuin huippu-urheilija ihan vain näyttääkseen et' on niin paljon pätäkkää etteipaskalle taivu!, ja loput aikaa pelkää että kurssit putoo, asunnot vallataan, kaikkea sitä mitä sinulla on..haluaa viereisessä nukkumalähiössä tuhannet tuhannet!! Kymmenet, nukkuu huonosti siellä vartijoiden keskellä, rikkaiden asuma-alueella. Äh, aloin saarnaamaan, pois... .
Vähän hyvää korvaukseksi niistä vuosista, kun muut maksoi veroja, ja minä vain työttömäilin. Jää aina joukko ihmisiä sivuun tuollaisista isoista miinuksista, kapitalismin paskin puoli.
Teenpä postauksen nimeltään Aknestik. Niin juuri, mikä ihmeen ... öö ... ihovoidepuikko??? Huomiseksi heti, olkaa hyveä!
Keskiviikko on pikku-lauantai, ja ei kun selitämään ulkomaalaiselle, -tä??
Suomen kieli toimii!, ja POH-vieraana oli etymologi, eli sananselittäjä, sen alkuperän etsijä.
Oli hyvä jakso.
Sus'
Sus'lauma soittaa kaksi Pöllön biisiä,
Hullut Unelmat, ja Juokse Villi Lapsi!
Ajattelin et jos sinkun, Pöllö Goalle Talveksi -rahat
..joskin jo 54 vuotta sitten, mutta siis tänään eli 13.1.1968, tarkasti ottaen klo 11.05 (muistan tuon kellonajan kummilusikasta).
Söpö kuin fan,
susimaisuuteni on ilmeistä, häh?!
;)
Oli synkkä ja myrsk...heh, no ei nyt sentään. Oli varhainen sunnuntaiaamu kun piti lähteä sairaalaan, jotain viiden paikkeilla. Mutsi kertoi että pakkasta oli Vaajakoskella tuolloin -36 astetta, kokolailla jännittävän lämmintä! Tarkistin joskus tilastoista ja Tikkakoskella mitattuna oli jotain parikymmentä vaan Koskien väliä on lintujen tietä yli kaksikymmentä kilsaa. Joka tapauksessa, olen syntynyt pimeään, kylmään, lähes jäätyneeseen, rauhalliseen maailmaan missä valonpilkkeet harvassa. Sitten on muutaman kuukauden ikäisenä räjähtänyt kevät ensi kertaa silmille, on ollut ihmislapselle lievä shokki. Oletan niin, sillä kevät on aina ollut viimeisin suosikki vuodenajoista, kesäkin parempi, syksyä rakastan ja talvi on sielun parasta aikaa. Kokolailla helppoa vetää yhtäläisyksiä tuntemuksien ja valon määrän suhteesta toisiinsa. En usko tulevaisuuden ennustamiseen mutta sillä seikalla milloin on syntynyt, on merkityksensä. Kesällä syntyneitä ahdistaa usein syksy ja talven voisi jättää väliin? Kai se on pentuna, vauvana, ollut pelottavaa kun valo alkaa maailmasta hävitä ja tulee takaisin vasta puolen ihmisiän, siinä vaiheessa, päästä. Vähemmästäkin tulee parku!
Matti Inkinen ja aina yhtä käyttökelpoinen SIG -yhtyeensä hitti
Hyvää syntymäpäivää
Kun täytin 18 vuotta niin äiti vei minut Vaajakosken toiseen paikalliseen eli rav. Kosken-Mattiin. Oli sopinut tarjoilijan kanssa että kun tulen niin alkaa tuo biisi soimaan, vähänkös tuli lapselle hyvä mieli;) Jatkoimme myöhemmin Jyväskylän puolelle, mentiin silloiseen hienoon, perinteikkääseen rav. Maakuntaan (jossa kävin myöh. katsomassa mm. Dr. Feelgoodia). Ovella seisoi sama portieeri kuin Kukkopojassa, keskiolutkuppilassa Asemakadulla jossa hän teki päivävuoroja. Ja jonne olin onnistunut livahtamaan sisään 15 vuotiaana. "Vai että ihan 18 vuotta tuli täyteen?! No tervetuloa nyt sitten...". Kummallakin sailyi pokka vaikka lause luultavasti jatkui poken päässä: - tähänkin ravintolaan, mehän olemmekin jo tavanneet .. . Juttelin vuosia myöhemmin kanssaan, ei ollut pannut pahaksi, ei vain ymmärtänyt kuinka olin sisään livahtanut alaikäisenä kun oli muutoin tarkkana. Selitin että isoveli oli ollut sinä päivänä Kukkopojassa myös, tietämättäni, ja hän luultavasti sekoitti minut häneen koska muistan hänen sanoneen jotain tyyliin etkös sinä juuri..öö.... sisään vaan, ole hyvä!. Sellaiset synttärit silloin, tänään vietän koronasynttäreitä eli juhlin yksin, selvinpäin, kuunnellen musaa ja syöden karkkia ähkyyn, siinä synnit.. .
Pojasta on kasvanut aikuinen, ja samantien kun oppi ottamaan vastuun, niin radikalisoitui konservatiiviksi, olen nykyään niin mukavuudenhaluinen, muutosvastarintainen ja kaikkea sen sellaista - vanhenin viikossa vuosikymmeniä, tuossa kolme vitosena-kutosena. Hyvä on elämänsä aikana käydä läpi koko asetelma, laidasta laitaan, tyyliin kaks'kymppisenä halusin USAta kiertämään ja tutkimaan, kolmekymppisenä se oli viimeinen maa jonne halusin lähteä, eli täysin kääntynyt kelkka. Nuorena olin jonkinasteinen vasemmistolainen, huomattavan boheemi, liberaali, vapautta ilman rajoja -tapaus, nyt vanhempana kun olen konservatisoitunut vaadin rajalle lähinnä rautaa pakolaistulvan varalta. Ja venäläisten, oletettu vihollinen kun tuppaa tulemaan aina idästä. Arvomaailmani on mullistunut vuosien mittaan monta kertaa, nyt loppusuoralla olen vanha kääkkä, joka huutelee sivusta hävyttömyyksiä nuoremmilleen: - Ette te mitään osaa, ei teistä mitään tuu, toista oli...
No en oikeasti. Tunnen kyllä yhden, vähän vanhemman, joka toimii varoittavana esimerkkina katkeruudesta, kyynisyydestä, yksinäisestä alkoholistista joka itkee itsekseen kiroillen, työnnettynä syrjään. Katkokävely ei katoa juonalla, se johtuu siitä. Kauheata katsella, ja kun ei mitenkään voi asiaan viitata auttaakseen, on niin perkeleellisen ylpeä kaiken päälle. Ei käy kateeksi, ennen käännän vaikka kaikki maailman takit kuin alan tuollaista elämää vietämään. On osattava myöntää vajavaisuutensa, otetava apua vastaan jos tarjotaan ja tarvitsee, hakea sitä heti eikä sitten kun on liian myöhäistä. Elämä on opettanut paljon ja mieli on muuttunut usesti, sanojaan on jotunut nielemään vaan olen sen aina rehellisesti myöntänyt: - Nyt on asiat niin että olen ollut tyhmä kuin vasemman jalan Andiamo kesäkenkä, kapealla lestillä, ja koitan ottaa onkeeni eli opiksi. Sen sijaan että sokeasti kulkisin omia teitä, päätyäkseni yksinäisyyden helvettiin joustamattomana jääräpäänä.
Muutoksen tuulet puhisee Sujen mielessä, tänä vuonnaa saattaa tapahtua paljonkin käytännön arjen, ja henkilökohtaisella, tasolla, asioita tulee muuttumaan, rutiinit vaihtuvat ja kaikenlaista suunnitelmaa on toteuttamista vailla valmiina.
Palaan aiheeseen kun on jotain konkreettista esittää, nyt mieli kirkkaaksi ja karkinsyöntiin.
Hyvää syntymäpäivää minulle,
T-Sus'
14 biisin soittolista You tubessa, Sujen Synntärimusat! Ou jee!!
Soittelin siis päivittäin kahteen kertaan setin läpi, aina pari tuntia kerrallaan. Joka aamu (ja aina kun en sitä tarvinnut) jemmasin kassin missä oli vähän vaatteita, ja musakansion missä biisien sanat + soinnut. Kunnes laukku vietiin jostain pensaasta. Lohdutti ettei kaveri aarretta löytänyt, ketutti kun meni vaikeaksi. Raavin muististani noin kolmekymmentä biisiä joita siis toistin. Välillä toki tuli suomalasia vastaan, jopa kotikylästä. Silloin aina pääsi suihkuun ja vähän jeesivät muutoinkin. Eräs suomalainen talvipakolainen antoi kerran jalouden puuskassaan viisi tonnia, johan oli hauskaa pari päivää;) Aina kun sai jostain rahaa, kerjuu loppui siihen ja lomailin. Pääsin sellaiseen eletään todellakin päivä kerrallaan kunnes tein huonon päätöksen, vaan siitä myöhemmin, ensin muutamia kokemuksia viikkojen varrelta.
Käypänen toimintaseteli
Minua lähestyi baarissa eräs suomalainen, nuori, pariskunta. Saivat puhuttua juttuun jossa lähden kuskiksi Marokkoon jossa minulle maksettaisiin, olikohan 30 000 pesetaa.. . Kaikki sujui mainiosti ja menin heidän asuntoonsa jossa kävin suihkussa. Siinä istuessani ammeessa kaikki karvat nousi yhtäkkiä pystyyn ja päässä takoi että tähän homman et lähde, tässä on jotain mätää. Puin vaatteet päälleni ja häivyin kuuntelemasta vakuutteluja. Projektin tarkoitus oli viedä auto maahan ja myydä se siellä ja saisin rahani. Yksinkertaista? No ei todellakaan, Marokossa oli (voi olla vieläkin) sellainen käytäntö että jos tulet maahan autolla niin kuljettajan viisumiin merkataan se auto, ja kun lähdet maasta niin se auto pitää olla. Olisin siis jäänyt Marokkoon vankilaan mätänemään ties kuinka pitkäksi aikaa. Kaikki suomalaisetkaan eivät ole niin kivoja ja rehellisiä kuin yleensä ajatellaan, hyvä pitää mielessä. Silti minua korventaa jutussa nimenomaan se että omat maan miehet olisivat pettäneet minut niin helposti, mokoman rahan takia. Kusipäitä. Intuitio oli niin vahva etten kyseenalaistanut ollenkaan ja oikeassahan alinen tajuntani oli, sain tuon merkitään viisumiin -asian myöhemmin ja äimäilin vaistoani, kannattaa kuunnella itseään.
Marokko, Fez.
Myöhemmin tuli käytyä, kaunis, vaikkakin lohduttoman
hiekkainen maa, valo on siellä jotenkin.. ylimaallista.
Tutustuin kahteen saksalaiseen maailmankiertäjään, olivat oikein hc-osastoa. Jotain viitisen vuotta olivat kolunneet Eurooppaa. Ja vetäneet kamaa, heroinistejä. Vaan sepä ei heistä sekopäitä tehnyt, ihan tavan jannuja joiden vapaudenkaipuu ajoi matkaan. Eräänä päivänä toinen heistä sai rahalähetyksen kotimaastaan ja sehän tiesi juhlintaa, minut kutsuttiin. Hakivat tequila-pullon, pilveä ja sitä polakkaa itselleen. Toinen tuumasi mulle kun siinä väsäili annostaan jotta haetkos muutaman sitruunan viinan kyytipojaksi. Menin lähikauppaan ja pyörin siellä hetken, ei sitruunoja. Toisestakaan kaupasta ei löytynyt ja tuumin että pitääkö lähteä lampsimaan kauas super y hipermercadolle. Katsahdin ylöspäin siunaten koituvaa vaivaa ja kuinka ollakaan, katselin sitruunaa puussa. Harvoin olen tuntenut itseäni niin tolkun tyhmäksi.
Luonnonvarainen kasvi, ei vaan tullut mieleen
moinen itsestäänselvyys.
Siihen mokaan, lopulta tein viimeisen virheen - menin vaihtamaan kitarani 125 grammaan pilveä, idea oli sitä jobata Suomi-turisteille, siitä olisi saanut jonkun 2 - 3000 markkaa jolla olisi lentänyt takaisin jonkun viikon päästä (ja siinä välillä syönyt hyvin jne, saattanut jopa jäädä sinne, odottamaan sitä paluulennonpäivää). Tehtiin märkäkorvalle jekku: siitä palasta oli "keitetty" se thc eli päräyttävä aine pois ja jäljellä olisi siis iso biitti joka tuoksui pilveltä, näytti pilveltä mutta ei sitten kolahtanutkaan kuin pilvi. Niin tohkeissani olin että kyllä sitä paloi kymmenisen grammaa ennen kuin uskoin että vituiks meni.. Nyyh. Kusettivat pientä, maailma on paha ja täynnänsä ilkeitä ihmisiä, muistakaatten te (me) sokeasti ihmisiin luottavat. Vieläkin tuppaan kärsimään tästä luonteenpiirteestäni, minkäs sitä mahtaa, kiltteydelleen, tosin paska kohtelu on kasvattanut sen pahan pojan kostamaan kokemiaan vääryyksiä
Meni sitten hieman vaikeaksi vaan (pieni) pelastus tuli, sen ihmisen muodossa jonka luokse olin alunperin ollut menossakin. Oli kuullut juttuja Torressa pyörivästä suomalaisesta nuoresta miehestä joka on pitkä ja soittaa kitaraa, sai jostain etiäisen ja tuli katsomaan, minähän se. tarjosi ihan ekaksi safkat, olihan tuota painoa lähtenyt joku kakskyt kiloo.... Olin jo ehtinyt soittaa mutsille sen kauhean puhelun että auta ja asia oli järjestymässä, viimeisen viikon hengailin kaverin luona, kertailin tapahtumia ja tuumin että jo on jännää, tämä elämä...
Sellainen muistelo tällä kertaa, sattuu ja tapahtuu, kuten Halvatun Huuhkain tuppaa sanomaan. Paljon opin, ja tapahtui paljon mitä jätin kertomatta, jotka tuli mieleen vasta kirjoittamisen jälkeen (kirjoitin siis kolme päivää sitten, lisään tämän kun julkaisuun 6 pv:) ja ennen kaikkea haluan sanoa että pitää uskaltaa, kokea ja erehtyä, ottaa turpaan, saada voittoja, kaikki se vain kasvattaa, rikastuttaa elämääsi ,ja nyt kun olen vanha niin en kadu, (jos lukisin jonkun kirjoittaman vastaavan tarinan, tulisi aina mieleen että en silloin lähtenyt...) tekemiäni valintoja (jotka ehkä satuttivatkin itseäni; muiden hermoja koittelivat mutta sen saa kestää kun on vilkkaan lapsen äiti, sukulainen, kaveri, ystävä).
En itke edes kaikkein ikävimpiä tilanteita, elossa ollaan ja opittu on. Ja ilman laaksoja ei ole huippuja, on vain Pohjanmaa......... ;DD (että joku voikin asua niin yksitoikkoisen tasaisessa maisemassa, jenkkien keski-lännessä tulisin hulluksi kun jo Pohjanmaakin koettelee sietokykyä). Olen vuoristorata-ihminen.
Totta se on että jos nuorena ei mene niin vanhana ketuttaa se että ei mennyt. Voihan vanhempanakin mennä, mokata ja oppia vaan sitä on niin mukavuudenhaluinen että mitkään kuuden viikon kadulla asumiset ei vaan enää lähde, onnistu noin vaan, ja liika turvallisuus poistaa sekoilun mahdollisuuden;)
Sus'
Tällaista menoa oli Sujellakin, tosin enempi
näitä Juicen biisejä vetelin, Suomen
Bob Dylan tekstittäjänä!
(Sus' soitti mm. Ei oo Pilvee -huutamalla huolella, koko ranta raikasi ;DD
Ja kaikki suomalaiset häpes', muut oli että olipas hyvä
veto, mistä lauloit? Ja sain kysyjältä muistaakseni 400 pesetaa!!
Eräs tyyppi oli ohikulkeissaan heittänyt palan pilveä, hashista joten
lähdin mercadoon ostamaan ruokaa, viiniä ja tupakkaa;)
Loppupäivä tuli istuskeltua auringossa ja lomailtua;)
Olin puolen vuoden työllistämisjaksolla kun lokakuun lopussa paloi hihat elämän keskiluokkaistumiseen. Olisi ollut vielä kuukausi jäljellä vaan irtisanoin asunnon, jätin paikalliseen markettiin kahden tuhannen markan piikin; nostin tilin ja kytkintä.
Kaveri, ent. työnantaja eräästä baarista, oli perheineen muuttanut Costa del Solille, Aurinkorannalle Espanjaan. Koitin soittaa viikon mittaan kun lento lähestyi vaan aina tuli jotain pulinaa espanjaksi ja olin että no comprendo. Automaatti jatkoi pulinaa. Jo Seutulan tapauksesta olisi pitänyt aavistaa jotain vaan mitäs minä, 22-vuotias, elämänsä tunnossa, soitellen sotaan -asenne kohdillaan: - tulin kentälle jotain tunti ennen nousua ja olivat buukanneet koneen täyteen. Koska minulla oli alkuperäinen varaus niin maksoivat hotelliyön aamiaisella ja reittilennot , ensin Finnairilla Frankfurtiin, sieltä Lufthansalla Malagaan jonne olisin alun perin siis tullut suoraan, yöllä. Siitäkin pieni etu, nyt laskeuduin Malagaan valoisan aikaan.
Taitaa olla vähän tuoreempi kuva mutta sama city F am M
Frankfurt am Mainissa tuli palloiltua muutaman tunti kun oli aikaa. Sen jälkeen kun minulle selvisi 20 min odottelun karusellin luona että laukku ja kitara menee suoraan jatkoyhteyden leijaan. Selvä! sanoi Märkäkorvainen Sudenpentu ja tassutteli saksalaiseen kaupunkimiljööseen. Huristelin bussilla keskustaan, kävin jossain oluella ja takaisin. Lufthansan koneessa tajusin että reittilento tarkoittaa ilmaista baaria: -Emo, keep 'em coming. Pienessä sievässä ihastelin kun kone kaarsi Malagan merenedustan kautta lähestyessään lentokenttää. Kävi se ylibuukkaus astetta kalliimmaksi matkatoimistolle ;D
Malaga on viehättävä city vuoren kainalossa,
ja meri heti rannassa;)
Malaga, Espanja, marraskuun eka viikko.
Koitin soittaa taas, sama pulina. Nyt olisi pitänyt tajuta antaa puhelin jollekulle paikalliselle joka hablaa englantia. Ei tullut mieleen, vuokrasin huoneen. Illalla lähdin käveleksimään Malagan katuja. Mainittakoon että vaikka olinkin vähän märkäkorvainen, niin olin silti reissannut maailmalla, tosin seuramatkoilla joilla kaikki on perusselvää eli lähtö, hotelli, paluu, nyt oli vain kolmen kk:n päähän asetettu paluulento ja vähän pesetoja, riitti kolmeksi päiväksi. Eli siis osasin toki varoa paikkoja, en käyttäytynyt ihan perusturistina vaan kuljin kuin tietäisin missä olen ja mitä teen, hyvä käytäntö ulkomailla pelaillessa. Etsiydyin hämärään puistoon jossa oli hipimpää osastoa, ostin palan lätkää (hashista) ja liityin seuraan. Mukavaa, lämmin yö, vieraanvaraisia paikallisia, turisteja ym hippiosastoa.
Kun rahat loppui niin nukuin yhden yön sellaisen halvatun ison puun juurien välissä, kuin kehdossa olisin ollut, vaikka allani oli kitaralaukku. Ai niin, laukkua oli heitelty sen verran rajusti että kaikki saranat oli murtuneet yhdeltä sivulta. Sekin.. .
Jossain vaiheessa päätin lähteä tamppaamaan Malagasta länteen, Torremolinokseen saavuin iltayöstä. Matkalla sain epätoivokohtauksen ja otin Coca-Cola pullon sirpaleen, yrittäen nirhiä vasenta rannetta auki, ventti matkamuistona vieläkin. Olin nuorempana kovin maanis-depressiivinen, maaninen olen vieläkin mutta ne depressiot on jääneet. Itsemurhailin ysärillä varmaan viiteentoista kertaan, pari oli tosi läheltä piti, loput edellä kuvattua osastoa. Jäin koukkuun kuoleman lähellä käymisen ajatukseen. kun asetti itsensä tilaan tapan itseni...tai teen jotain muuta ja valitsi sen muun siten lopulta niin sai sen verran kosmista energiaa että jaksoi taas koittaa elää. Ja ihmisen paras puoli on sopeutuminen valitseviin tilanteisin.
Alkoi neljän viikon aika jona olin trubaduurina Torremolinoksen rannoilla. Ansaitsin es. yhtenä päivänä kuusi sataa pesetaa (noin 30mk silloista suomalaista) joilla sai ranskanleiväntapaisen, sata gr juustoa, sata gr lihaisaa makkaraa, litran viinin, röökitopan ja filttereitä. Oli varaa nauttia auringosta muiden lailla ja syötyäni luin kirjaa, tsippailin viiniä ja tunsin oloni loistavaksi. Vastapainoksi eräänä päivänä huomasin että ääntä ei tule, ei tullut vielä kahteen päivään. Kolmantena bongasin kadulta haukatun munkin, kiersin sitä kaksi kierrosta ja nielin ylpeyteni ja söin munkin. Opetti pikkuisen nöyryyttä elämää kohtaan.
Jään tämän tarinan kahtia ettei tule liian pitkä, jatkoa seuraa viikon päästä).
Täältä tullaan elämä!! huusimme syöksyessämme...no ei huudettu. Vaan olin yksin ja odotin linkkipysäkillä kyytiä Vaajakoskelta Jyväskylän keskustaan. Vuosi oli 1982 ja V-koski kuului tiukasti Jyväskylän Maalaiskuntaan, kaupungin kosiskeluista huolimatta. Halssila toimi varoittavan esimerkkinä, se kun oli luovutettu/myytykaupungille aiemmin ja kaupungin taktiikaksi muodostui alueen antaminen rapistua rötisköiksi. Alkoholistit ja puukot heilui Sorbuksen ja Gambiinan voimalla, Pöytäviina ja tietty Kossu olivat myös vakiojuhla- ja arkijuomia.
Teini-ikäinen 14-vuotias Sujenpentu oli matkalla elokuviin, katsomaan tuon ajan hittikotimaista, komediallisia piirteitä, mustaa toki suomalaisittain, omaavaa teini-ikä -draamaa, traumaattista ajankuvaa. Tuolloin iso osa nuorisosta voi todella pahoin ja dokasi huolella, kasarin alku ja jatkokin oli aikamoista läträämistä ja juhlintaa. Isoja kaupunginosatappeluita, Diinarit vs. Punkit, jne. Ilmassa oli raivoa, turhaumaa ja liikaa aikaa osalla väestöä, ei töitä, ei tulevaisuutta joka purkautui ajoittaisena, ylilyövänä agressiivisuutena. Stadissa Pelle lauloi työttömistä, päihdeongelmista ja väkivallasta, ja Maukka ulvotti sahaa - siellä sama kuin täällä eli viinaa ja tappeluita. Lauma vastaa lauma. Nykyään ne metallipiirien wall of deathit ja ringissä pyörimiset ajaa saman asian, silloin paiskottiin toista kun se käytti Suavee hiuksissa, -tana! ei tuoksunut hyvältä punkin nokkaan joka oli kiljun terävöittämä.
Vaan tarinaan:) Menin Jyväskylän keskustaan siis linkillä ja esitin kuljettajalle että olen kuukauden vajaa 12-vuotias saadakseni lasten lipun, läpi meni. Nousin linja-autosta ja kävelin elokuvateatterille, Fantasiassa muistaakseni, ja ikäännyin askel askeleelta, kunnes leffateatterin lippuluukulla olinkin kuukauden yli 16 -vuotias ja pääsin katsomaan kun teinidiinari ihmettelee tamponia, O.b. Muistan siis jopa tamponimerkin, vaikutava elokuva;)
Ja olin siis 14, huvitti.
Tuollainen dösä, bussi, nysse, linkki, kuljetti Sutta ja
muita eläimiä kasarilla Jkl:ssä. Oli muuten pikkuisen hankalaa
löytää tuo kuva, ei tullut normihaulla, piti soittaa ja kysyä
kunnallisvaltuutetultani joka sattuu olemaan JL:n kuljettaja.
Katsoin elokuvan uudelleen joku vuosi kun tuli areenaan ja tuumin että olipas pitkäveteinen, kävi samoin kun PäätalonIi-jokihuuman jälkeen tartuin uuteen teokseen, ei vain ymmärtänyt miten on voinut lukea niin pitkästyttävän perinpohjaista tavaraa 14 000 sivua, huh ;O
Tolkuttomasti sivuja hy...hmmm, luettavaa.
Leffa tosin oli parempi, niiden nopeus on vain kasvanut vuosikymmenien saatossa. Leikkaukset on nopeampia, tarina tiivistetympää, visuaalisen kerronnan varaan informatiivisesti nojaavampaa. Toki vieläkin on hitaampaa kerrontaa mutta sekin on laadultaan parempaa, noin keskimäärin. Ei siis ole niin sanotusti kestänyt aikaa tämä leffa. Aikanaan oikein sopiva kasvavalle nuorelle, avasi mystisen, kiehtovan pääkaupunkimme saloja, nurjaa puolta. En ollut tuossa vaiheessa käynyt siellä kuin kerran, en laske läpiajoja. Turku oli satamana tutumpi. Stadi on ihan jees, Tukholman nukkumalähiö kuten jonkun olen kuullut kommentoivan. Itsellä arvojärjestys menee Jkl - Tre ja seur. oikein hyvä onkin sitten Kööpenhamina. Kelpaa toki stadit niin uus kuin vanha;) Tallinna eli etelä-Helsinki on tosi jees!! Toivottavasti pykäävät sen junatunnelin lahden ali.
Toinen vaikuttava oli nähdä 16-vuotiaana Apocalypse.Now! eli Ilmestyskirja.Nyt! Se taas oli alle 18-v. kielletty vaan olin jo venähtänyt lopulliseen, kuusi senttiä vajaaseen pituuteeni joten menin jo baareihinkin.
Robert Duvall
Ne lauseet: -Rakastan Napalmin tuoksua aamuisin. Se haisee...voitolta. Sitä ennen Wagner pauhaa hekoihin(helikopteri) liitetyistä kaiuttimista, kohta konekiväärit laulaa ja pian eversti tilaa hävittäjäpommituksen - 400 metriä kertaa 100 metrin kaistale aasialaista viidakkoa poltetaan maan tasalle napalmilla, tuolla atomipommin jälkeen paholaismaisimmalla, yksilötasolla a-pommiakin kettumaisella aineella. Se palaa, tarttuu ihoon, juokset veteen, jokeen. Sammuu vaan kun nouset takaisin ylös, ilmaan, happeen, se syttyy uudelleen. Bensaa, saippuaa ja jotain. hyi helvetti. Erittäin vaikuttava nuorelle Sujenpenikalle, paloi verkkokalvolle, sieluun: - en koskaan ole sodan kannalla, poikkeuksena oman puolustus. Hyökkäys-, valloitussotaa... Njet, Nix, No! Ei!
Tämän kun näki teatterin kankaalta niin jo vain päräytti!! Taisi olla Adamsissa*).
Sanon vielä kerran, viimeisen sanani ja se on EI!!
-Vilkkumaata mukaillen
Mukavaa alkanutta viikkoa, kyllä;)
*) Lepikslle noita nimiä, muistanee...;)
(ähäkutti, huijasin itseäni ja viimeinen sana olikin....)
Juttelin äidin kanssa hänen kukkakaupassaan, olin noin 18-19 vuotias. Sanailimme keveästi ja lauleskelin mutsille jotta Olin kukkakauppiaan poika, lähes leikkokasvi siis itsekin.. , Edu Kettusta mukaellen. Hän tykkäsi kun availin sanaista arkkuani keskusteluissa, olin jo sujenpenikkana kohtuu hyvä viljelemään sanoilla huumoria, varsinkin tilannekomiikka lähti hyvin. No, siinä mutsin kanssa höpöttäessä hän jostain unohtuneesta syystä ja ei todellakaan vakavissaan, jotta senkin huoranpenikka saaden minut tarkoituksenmukaisesti, luulen että suunnitellusti, sekoamaan sanoissani. Hetken vedin henkeä ja ja kävin vastaiskuun: - No jos minä kerran olen huoranpenikka niin sehän tekee sinusta... Mutsi: Vanhan.. yhtäaikaisesti: ...huoran! Plim!!
Kuvituskuva, kuvan liikkeessä
ei ole tiettävästi koskaan kiroiltu.
Aloimme naurukohtauksen vaan tuo Plim!, no arvaatte, se oli ovikello eli joku tuli sisään kauppaan. Minä syöksyin käsi naamalla nauraen takahuoneeseen ja kuulin kun mutsi keräsi itsensä hienosti: - Hyvää päivää, millainen olisi kukan tarve? No, ei noilla sanoilla mutta siis kuitenkin. Tuolla hetkellä olin suunnattoman ylpeä äidistäni, uskomaton pokka ja tilanteenhallinta. Ja aivan älytön, ihana huumorintaju. <3
Mutsista oli moneen, kiitos kaikesta, lepää rauhassa <3 7.5.1941 - 12.3.2012
Kuten ed.tarinan postauksessa lupasin, kerron hetkestä jolloin tajusin että unelmia toteutuu:)
Vanha koulu toimi ruokalana, oven eteen
järjestyttiin jonoihin, kolmeen asuinmökin mukaan
Kesäsiirtola
Ensimmäisestä luokasta asti jokakesäinen "loma" suuntautui kotipaikasta noin 14 km päähän, tosimaalle, kesäsiirtolaan. Tuo varattomien ja yksinhuoltajien yms. lapsille tarkoitettu, kunnan järjestämä toiminta, oli minulle juuri sopivaa, ohjattua toimintaa. Viikon aikana oli uimista, urheilulajeja, ym tapahtumia, levyraati tietty! ja noin viitisen kymmentä vekaraa, iältään 7-12 eli ala-asteen luokat, vietti riemuiten kesää. Viimeisinä vuosina aloin soitella jotta voisiko tulla ylim. viikoille ja viimeisenä eli kuudennen jälkeen olin jopa kolme viikkoa, oltiin kaverin kanssa jo murkkuiän kynnyksellä joten meitä käytettiin apuohjaajina.
Liekö tuosta jäänyt jokin palo vaan kun parikymppisenä työllistettynä sain mahdollisuuden olla 6 viikkoa samaisella leirillä ohjaajana, saunamajuri plus järjestyksenpitäjä lähinnä, lähdin innolla töihin. Ensimmäisen viikon ehkä kolmantena päivänä istuin ohjaajien pöydässä ruokasalissa ja avasin eskimo-puikon, vaniljaa joka laukaisi minussa muiston - käänyin katsomaan perimmäistä pöytää ja muistin nuoren minun istuneen siellä ja kateellisena katsoneen kun saivat jäätelöä jälkkäriksi. olin silloin tuumannut: -Jonakin päivänä minä syön tuossa pöydässä!
Ja siinä minä istuin, noin viisitoista vuotta myöhemmin ja muistin sanomani ja unelma muutti todeksi!! Tuolloin myös sain ihan ensimmäisen murusen tietoa joka myöhemmin jalostui sanontaan: Kaikki on mahdollista ja mahdottomilla asioilla on kahden viikon toimitusaika! Mainittakoon vielä että myös äidin koti sijaitsi lähellä, mummolassa tuli juostua myös pentuna paljon.
Taidankin pitäytyä näissä tarinoissa omassa elämässä, polullaini kun olen törmännyt kaikenlaiseen, monenlaista on sattunut ja tapahtunut. Muistikuviakin on mukava tarkistella ajoittain ettei unhodu hailaitit;D
Seuraava on todellinen shit happens, then karma equalize -hetki, sain elinvoimaa takaisin ja toivo palautui, usko ihmiseenkin osittain ja rakkaus soittamiseen, laulamiseen, esiintymiseen kasvoi korkeuksiin;)
Olin joskus Freddie Mercuryä (Queen) Wembleyllä katsellesssani tuumannut että tuon minäkin haluan kokea - huutaa jotain ja koko yleisö huutaa takaisin! No en sinne Wembleylle enää kaivannut tuon jälkeen, unelmani toteutui suomalaisen partioyleisön edessä. On muuten toinen toteutunut unelma, se eka jääköön seuraavaan tarinaa...... .
"Kuljen vaan, kulkeissain soitan kitaraa..
Kuljen vaan, ihmisiä alkaa naurataan,
Kakkosluokan vaunussa, tunnelma on rattoisa,
laulattaa...."
all rights reserved by Sus'/
Kaikki oikeudet pidättää väärinkäyttäjät on Sujella!
Joskus haluan olla
Wembley – areenalla ja huutaa Jee! ja 80 000 ihmistä huutaa Jee!!
Olin
sitä jännittyneempi mitä lähemmäs Kannonkoski ja siellä
järjestettävä suurpartioleiriTervaslähestyi.
Elokuinen sunnuntai helli poutasäällä, aurinko rällötti bussia
kuumottavasti. Minun oli pitänyt osallistua leirille vaan keväinen
auton alle jääminen laittoi minut sen verran huonoon happeen että
jäi väliin. Vieläkin liikuin kainalosauvojen avustuksella mutta
olin jo siinä kunnossa että pystyisin heittämään luvatun keikan.
Vierailupäiväksi oli järjestetty ohjelmaa partioperinteen
mukaisesti ja minä olin yksi niistä – akustista kitaraa ja
laulua, omia biisejä, muutama klassikko.
Bussimme
pysähtyi lähelle hiekkakuoppaa joka toimi amfiteatterin tapaisen
katsomona. Lava oli iso, pa-systeemi kuin stadionilla konsanaan,
kyllä partiolaiset osaa. Olin viisi vuotta aiemmin ollut Miilulla
äänentoistoryhmässä, nyt vähän ketutti kun jäi itse leiri
väliin. Joku tuli kysymään tilannetta ja ilmoitti että
esiintyisin piakkoin, jo vajaan vartin päästä. En hätääntynyt,
itseasiassa parempi näin. Samalla tajusin että keikka
radioitaisiin, tosin vain leiriradioon mutta potentiaalisen yleisön
kasvaessa yli 13 000 alkoi jo hieman jännityskin syömään miestä.
-
Sun vuoro seuraavaksi, sanoi lavahlökuntaan kuuluva ja
könkkäsin keppien kanssa lavan reunaan vaan lopun matkaa kävelin,
hammasta purren. Istuin minulle varatuu tuoliin ja sain kitaran
piuhaan, mikin eteen: - Blaablaablaa…. , en oikeasti muista
mitä hölötin vaan hermostus purkautui osittain
maijavilkkumaa-tyyppiseen, ei päätä-häntää
-spiikkaukseen. Ekan biisin jälkeen, olisiko ollut joku What
shall we do with the drunken sailor,
yleisö taputti ja intoili, olin
hyvässä vedossa,
joskin vielä hieman, ylivireessä. Oma biisi Aattona
huomisen vastaanotettiin hyvin,
sain koko etuosan jengin mukaan. Vedin seuraavaksi jonkun ison
klassikon, Juicea tai
jotain, ja nyt kaikki paikallaolijat, noin 2 000 partiolaista, lauloi
jo mukana. Sen muistan että kun vedin perusrokkibiisin, suomentamani
Mystery trainin,
Kuljen vaan!, lakkasin
laulamasta kompaten rytmiä, huudatin yleisöä!
-
Heiheiheiheiiii!!
Yleisö vastaa.
- Lähteekö ääntä, ei kuulu? Heiheihoiiiii!
Yleisö
vastaa lujempaa ja niin edelleen.
Nuo
hetket paloivat ikuisiksi ajoiksi mieleeni, tuo oli minun Wembley
-hetkeni!
Yleisö huusi ja partiolaisia nyt on helppo innostaa, helpompi kuin
kännistä festariyleisöä;D Sain
vielä seisovat aplodit, olin voittanut kaikkien sydänmen raivokkaalla, tunteenpaloa
ja riemua sisältävällä esiintymiselläni.
Poistuessani
lavalta ja alas päästyäni Vaajaan
Valppaidentutut
lippukuntalaiset
tulivat hehkuamaan, mm. ihastukseni oli yhtä hymyä...ei meistä koskaan mitään tullut mutta ihastuksen tunteen muistan vieläkin.
Vähänkös olin tyytyväinen sillä lauluja
soittotaitoinen vaikka olinkin, niin suurin kykyni on aina ollut
naulata yleisö, ottaa se kämmenelle ja pistää tuntemaan jotain……
.
Seuraavat
kaksi kuukautta olin yhtä hymyä, en ensimmäiseen kuukauteen edes
saanut hymyä pois naamalta=) Niin paljon kuin olin ollut miinuksella
fyysisesti ja henkisesti, tuo yksi ainoa keikka pyyhki fiilikset
plussalle, ollen siihen tilanteeseen parasta lääkettä.
Elämä
antaa, elämä ottaa,
kunhan ei jää tuleen
makaamaan
ja
karma kuittaa
paskempia tapahtumia;)
Sus'
P.s. Sattuipa sopivasti,Suomen historia -testi, sain peräti 13/15, monivalintana menee muutoin olisi tullut paaaaaljon huonompi. Vaan miksi niitä eksakteja päivämääriä enää tarvitsee muistiin tunkea kun on Kääkle ja puhelimet, pc:t jne.
Aina pyysi minua krapuilemaan vaan kun en enää ole kiinnostunut niiden kirjoittamisesta, opiskelin jo kravut;)
Vaan kyllähän minä voin aina tarinaa heittää, tässä nuoren pojan hetki jona hän tajuaa millainen hänen isänsä oikeasti on, äiti kun ei ollut sortunut puhumaan pahaa eron jälkeen miehestään.
Lapsen rakkaus
vanhempaan on vaikea tapettava
(mutta
isältä sekin onnistui)
Viistoistanen
pojannulikka suutahti pahemman kerran äitiinsä: Lähden
kyllä isän suo asumaan, oot ihan paska äiti!! Ovi
kolahti niin että rappu kaikui ja poika ryntäsi ulos kyynelsilmin.
Kiroillen ja uhmassaan alkoi marssimaan kotikylän laitamia päin,
isän asuinpaikkalle. Noin neljän kilometrin matka vei yksinäiselle
mummon mökille, ränsistynyt, vuokrataan ”remonttitaitoiselle”
olisi lukenut lehti-ilmoituksessa.
Koputeltuaan
aikansa poika avasi oven ja asteli varovaisesti huhuillen sisään.
Isä ja neljä muuta puliukkoa, deegua, juoppoa, alkoholistia
kuorsasi sammuneina. Joka puolella lojui vinetto-,sorbus- ja
pöytäviinapulloja sekä mehukattitönkkiä joista tuleva messevä
tuoksu kertoi sen olevan kiljua. Itse panoskin, se poika, lojui erään
miehen syleilyssä. Aitoa rakkautta. Pojan silmiin avautuva
todellisuus ajoi hänet hämärtyvään pakkailtaan ja murtunein
mielin hän lähi vaeltamaan takaisin kylän keskustaan.
Hirvittävä
häpeä äidille sanotusta, isän tajuaminen täydellisen
hyödyttömyydeksi ihmisraunioksi, kykenemättömäksi huolehtimaan
edes itsestään, iski nuoren tajuntaan ja itkua ithertäen hän
meni, hätäratkaisuna, poliisiasemalle. Siellä erään
partiokaverin isä kuunteli pojan itkuisen tarinan ja soitti
äidilleen joka käski pojaan kotiin nukkumaan.
Helpottunein,
häpeisin mielin poika lähti asemalta ja tuon päivän jälkeen
hänen äitinsä oli hänen isänsä, hänen huoltajansa, ainoa
ihminen jota hän uskoi, totteli ja johon hän luotti.
Vaikka
isä myöhemmin pääsi irti ja kunnostautui, poika ei enää koskaan
ajatellut häntä muuna kuin sinä ihmisenä jonka geenit muodostavat
hänestä puolet.
Sellainen nuoren pojan stoori, tulee mieleen Klamydia jostain syystä;D
