Onneksi muutin sääntöjä, vaihdan nimittäin itsekin. Teen Smak -yhtyeen Sic Transitin biisilistasta aivan uutta juttua, huttua, tuttua, kuttua lypsämään....tui tui!
-
Raotin mummolan pölyisiä samettiverhoja. Paksuhko tomupilvi pölähti ilmoille rajumman nykäisyn seurauksena ja aivastelin hetken hulluna. Viidestoista hatsuuh sai jo vaipumaan epätoivoon vaan siihen ne jäivät, onneksi.
- Hengenvievää aivastella putkeen, aloitti serkkutyttö, vaan vaikeni nähtyään ilmeeni: - Sanakin ja saat piiskaa... , ja lujaa!
Sanomatonta alleviivaamaan iskeytyi salama pihapuuhun, pilkkoen sata vuotiaan puuvanhuksen alle sekunnissa tuhannen päreiksi. Ei kun kattoa naulamaan, käväisi epäortodoksinen ajatus mielessä. - Myrskyä tekee...kröh kröh..öh..öhöm! Vaari oli tukehtua yskäänsä, siksi ei yleensä mitään virkkonut, tuppasi yskittämään pidemmät lauseet. Politiikasta puhuttaessa lyhyemmätkin.
-Siltähän tuo näyttää vaan lieneekö kirjaan kahlittu, tieto vuorenvarma, että vielä tunnin päästä..hmm...saattaapi nimittäin kääntyä tuonne järvenpäälle ja silloinhan se jää peninkulman verran jo... .
- Se on myrsky..kröhöm...tuossa päällä tunnin päästä, vaikka vedon perään, laitan tuplat mitä sinä...kröh...kröhöhöh...HÖM!
Tuntui kuin koko kylä olisi lentänyt ilmaan, kauempaa näytti että myrskyn keskuksessa tapahtui, ja paljon. Muistin kuinka olin sodan aikana katsellut samasta ikkunasta näkyä ymmärtämättömänä, penikan silmin, ja ihastellut Stalinin urkujen möyrinää ja kipinäsuihkuja. Vaan rakettejahan ne, tämä toteentui myös penikan maailmankuvaan kun yksi harhaantui reitiltään ja putosi kirkonmenojen aikaan kellotorniin. Tappoi viisi kersaa jotka olivat salatupakalla, kahdeksasta yhteentoistasia. Vähäiset olivat viattomat vuosiltaan. Katkeruutta lisäsi kovin se että sotatoimet lopetettiin suomalaisten puolelta jo edeltävänä päivänä, viimeisenä oli veli venäläisen vuoro ampua rautaa taivaalle. Kaiken mitä löysivät, tykinpiippuun, ettei tarvinnut Karjalan korvesta pois raahata.
Pitkään oli hiljaista sen jälkeen, koko Hallanvaara ikään kuin jähmettyi, lähes vuosikymmeneksi. Vuonna 1954, kevättä oli, muistan auringon lämpöiset säteet, ja se toi tullessaan etelästä variksen, tai siis parven - kaksi plus kolme ja neljäs pallotti jo äitiään. He toivat mukanaan puheen, varsinaisen sorinan, karjalan evakkoja kun olivat alunperin. Taikaiskun lailla ihmiset alkoivat höpistä hiljakseen, ensin itsekseen sanoja tapaillen, pian jo kylän raitti raikasi perinteisiä juhannustervehdyksiä ja elämä nytkähti taas liikkeelle. Vain kellotapulista ei puhuttu, edelleenkään.
Salama herätti ajatuksista, sähädin säikähtäen: - Tsiisos saatana, sehän on tappomeininki..-kele.... Vedin verhon takaisin eteen, vaimentaen samalla metelin 99% sti. Koko hämärä ja kolkko maalaistalon päärakennus kietoutui takaisin omaan, eristyneeseen kuplaansa. Kuuntelin narahtelevaa taloa ja tuulen huminaa. Kuin kuiskauksia, henkien liikkeitä, varjoja, välähdyksiä... .
- Menenpä tästä maate, jos aamulla olisi uusi ja kauniinpi päivä, yötä vaari, mummo ja kepeät unet sinulllekin, oi rakas serkkutyttö, kiusasin ja läpsäisin ohimennessäni nuorta naista piukalle pepulle. Niin että läjähti, sattui saletisti.
- Aiiiiiii saatana, auuuu mitä vit.. Laitoin käden suun eteen, vedin tytön sylissäni yläkertaan ja laskin huoneensa lattialle.
- Älä ala, ei auta, sorry, vähän liian lujaa... Käännyin ja menin omaan huoneeseeni, heittäydyin sängylle selälleen. Vaan nousin samantien ja tein jotain radikaalia - avasin verhot! Mummo niin halusi ja vaarikin kai, että talon jokaisen huoneen jokainen ikkuna oli peitetty paksuilla verhoilla ja tuo oli ollut niin ehdoton ja sitkeän muuttumaton sääntö ettei sitä enää edes ajatellut - Eihän kumpikaan ole käynyt enää viiteen vuoteen täällä ylhäällä, kappas, onpas ulkona aika huju ja päälle tulee, vaari oli oikeassa. Myrsky puhalsi jopa linnunpelätin kumoon, rikkirevityt vaatteensa tanssivat tuulen riepottelemana, kadoten mustuuteen.
Avasin ikkunan, viiden minuutin taistelun jälkeen sain sen 15 sentin raolle. Rajuilman konsertti oli vakuuttavaa audio- ja efektimättöä. Räsähdyksiä, jyrähdyksiä, harmaan mustaa usvapilveä iskeytyi maisemaan repaileittain, salaman välähdykset sokaisivat kun en ehtinyt kääntää päätäni. Kompuroin kiroillen sängylle: - Hitto kun veti sokeaksi, kauank.. Kop kop kop. - Sisään vaan serkkuplikka...laita ovi kiinni ja istu johonkin, en nyt juuri näe mitään kun satuin katsomaan suoraan salaman kirkkauteen...mikä sulla?...Vai säikytkö säätilaa.... - Joo, vähän..voinks mä olla täällä sun kaa siksi ku menee ohi? - Toki voit, tules ni serkku antaa halin. Haparoin käsilläni ja tavoitin serkun käden. Puristin omaan nyrkkiin tytön pienen käden ja vedin syliin istumaan, halasin: - No niin, no hätä, serkku suojelee serkkua, lupaan antaa hengeni edestäsi... Silitin naisen, muistin juuri että serkku oli jo 20v täyttänyt joten tytöttely piti jättää, pitkiä, lähes mustia , hiuksia ja kuiskin vakuutteluja. Serkku halasi lujaa ja tunsin tärinän: - Hysss, hysss, kaikki on hyvin...shhh...kissat pienet kesäilloin, silloin kun me rakastuttiin..aloin hyräilemään vanhaa biisiä. - Mikä biisi tuo on, kenen? Kuulostaa hyvältä laula lisää, pliis? Kerroin biisin, joka sattui olemaan oma, tarinan, missä sen kirjoitin ja kenelle. Sen aikana myrsky hiipuu, siirtyi toisaanne esiintymään. - Voi miten ihan tarina..ja jos saa yhden toivoa niin et joku tulisi ja laulais mulle noin..ja olis....komee niin kuin sä...katsoin serkkua: - Mnjaa vai komea...no en kiellä, varsinkin kun se tulee noin sokeriselta hunajapupuhaniraksupööltä.. .
Punasteluksi meni joten pyysin serkkua nousemaan ja menin lipastolle. Kaivoin esiin vanhan leikakirjani jossa Hallanvaaran Uutispuurosta leikatut artikkelit pursuilivat. Eräs tippu lattialle ja serkku sen poimi: - Vesi tulvii sisään!! Tulva tuli kellariin ja jäi kylään, tuumasi 82 vuotias eläkeläinen Ahti Kalainen kysyttäessä tilannetta. Jatkokysymykseen eli muistaako moista, vastasi Ahti tapansa mukaan leukaillen: - No, onhan noita myrskynpaskoja tullut ja mennyt, hengissä ollaan useimmat. Vaan vuonna kaks'kytä kaks tahi kolomeko se oli, tulva ylsi kirjaston portaille, muistan sen niin elävästi kun kirjastonhoitaja, rva Anelma Tyhjänen, os. Kalttoila, tuli portaiden yläpäähän ja veden jo vetäytyessä huusi hätäänsä ilmoille: - Vesi tulvii sisään.. yhä uudetsaan ja uudestaan kunnes joku tuli ja vei järkyttyneen naisihmisen sisään.
Serkku antoi lukemansa takasin: - No jo on otsikot, hihiii . - Äläs nyt, ootas vähän.. Tuossa! Näytin koko sivun leikettä serkulle ja selitin: - Silloin sodan aikana kun tuli se harhautunut raketti ja osui kellotapuliin.. - Ja tappoi viisi lasta? - juuri se, tässä on siitä iso juttu, lueppas niin olet vähän viksumpi. Jatkoin tarinaani: - Niin siitähän ei puhuta, eikä kannata kysellä. Avaan tän sulle kun kuulut sukuu mutta pidä suus`- joojoo - ei mitään joojoo vaan virallisesti! - no höh...vannon kautta kiven ja kannon että se mitä nyt kuulen jää kertomatta, sanaakaan en siitä toista enkä koskaan siitä kenelläkkän avaudu, hautaan vien ja sillä sydän. Noh..kerro jo...
- Ne viisi olivat Kiven Johannes, 11-vuotias, hieman hidas ja kömpelö mutta kiltti ja ystävällinen, nykyään lie autistiksi kai, tai joku muu kehityshäiriö, kaksi 9-vuotiasta veljestä, Ilpo ja Alpo Veikkola, 8-vuotias Samuel Hämäläinen ja 10-vuotias...Matti Johannes ..Kuusela, tuli yhtäaikaa. Katsoin serkkua ja ihastelin sinisen syviä lampiaan jonne voisi huoleti hukuttautua ja sanomatta mitään ajattelimme samaa. Minun isoveljeni, se josta ei koskaan puhuttu, oli siis kellotornissa. Itse olin onnekkaan sattuman johdosta kotona, pienessä kuumeessa. Veljeni oli tuon "jengin" johtotähti, idearumpu, toteuttaja ja vastuunpakoilija. Hän jakoi tehtävät, määräsi ajat ja tavat, karismansa oli jo ihan pienestä jotain jeesuksen ja elviksen välistä. Kuin lampaat paimentaan, muut kulkivat mukisematta johdollaan, eivätkö koskaan käräyttäneet esikois-Kuuselaa.
Osittain tästä johtuen ei Mummo olut koskaan suostunut uskomaan pojastaan mitään pahaa vaikka tämä oli suoranainen riiviö uhmaiässä. Kun muut sitten tapahtuneen jälkeen kaatoivat koko surun, murheen ja kiukun Mummon ja Vaarin niskaan, nämä vetäytyivät Kuuskulman taloonsa. Minä ja muut sisarukset, seitsemän yhteensä, muutimme sitä mukaa pois kylästä kun ikää tuli 17-18, hajautuen ympäri Suomea.Itse oli palannut 45-vuotiaana, psyyke pitkin maantietä, perhe, koti ja firma hävinneenä, koko omaisuus kahdessa muovikassissa. Suoraan linnasta, kahden vuoden petosjutun tuomion istuneena. Tulloin vain Vaari ja Mummo asuttivat isoa, 17 huoneista taloa ja minä aloin talonmieheksi. Tekoani kehuttiin taajaan kun eivät tienneet faktoja vaan enpä kyllä oikonutkaan. Mieli asettui, psyyke korjaantui ja sydän...niin, se oli pahasti palanut, karrellaan vaan pärjäsi kun ei tarvinnut edes ihastua. Omin Mummolan tavat ja liikuin vain kaupoilla, silloinkin maakunnan päämaalikylässä. muutoin vietin viitisen vuotta vain ollen, toipuen, kirjoitaen. Nyt keväällä serkku oli tullut pyynnöstäni puhtaksi kirjoittamaan tekelettäni, tuhat sivuista kronikkaa.
- Noh, veli oli keksinyt jotta tupakkia "lainataan" pisteestä a, tekijänä X, harhauttaa Y ja Z, vahdissa W, ja se poltetaan pisteessä b joka myöhemmin siis osoitautui kirkon Kellotapuliksi. Tällainen paperinpala oli löytynyt ja siitähän riemu repesi, kuten arvaat. Selostin serkulleni historiaansa ja lopuksi muistutin: - Älä oikeasti kysele tästä, nyt tiedät sen minkä minä ja se taas on kaikki mitä tiedettävissä on... Serkku lupasi, otti leikekirjan matkaansa ja meni omaan huoneeseensa.
Heräsin hätäiseen, kuiskivan huutoon: " Herää, herää, sun täytyy lukee tää.." Hetken heräteltyään serkku sai tahtonsa ja kun huone lakkasi huojumasta unen tahtiin, kysyin asiaansa, valmiina äärimmäiseen kostojulmuuteen herätyksestä: - Älä nyt noin pahasti...siis löysin tällaisen ja...äh, mä luen tän ni pääsee helpommalla, kelaa:
"En ymmärrä mikä ihmeen hinku kaksosilla on saada tupakinpaskaa, mokoma myrkky, haisee pahalle ja maistuu vielä pehemmalle. Ovat jo viikon kärttäneet suunitelmaa, sen tosin tein jo viikko sitten, joutessani vaan en haluaisi...mut suuttuvat jos en..äh...menisi 6 vuotta silmäniskulla, lähden niin pois täältä takahikiän perältä, jonnekin missä kaduilla on osoitteet ja taloissa sisävesiklosetit! Ai että on paskallakäyminen juhlaa kun ei perse jäädy hyyskän reikään, hyi saatana...ja vaikka en sitä tunnusta niin pelkään että joskus putoan sinne paskaan ja nousen ruskeana hirviönä, paskahirviönä, hihihiii.. . Nukuttaa, kai se on huomenna sitä tupakkia niille vinkujille. Hyvää yötä päiväkirja, pidä salaisuutes..."
Tekstin alla oli tyylitelty MJK jota veli oli kynäillyt, kaivertanut, maalannut ympäri elinpiiriä, vieläkin niitä tuli vastaan.
-Vai niin se meni..kappas vaan..hyvä serkku, hieno löytö..tämä vapauttaa Mummon ja Vaarin taakastaan, kerron niille huomenna ja saat kaiken kunnian.
- Voi että olen iloinen, serkku hehkui, tarina sai hienon lopun ja minä olin se joka löysi puuttuvan palasen...
- Juu, olet paras, ihanin, viisain, kaunein ja ehdottomasti.....
-Mitä? Sano!! No, sano nyt, ei saa kiusia, pliis...
Tunsin kuinka hiiltynyttä solukudosta, sydänpalon viimeiset, varisivat lattialle ja sydänmeni löi kirkkaana, vahvana, tahdissa ja ..rakastuneena. Hitto vie, ehdin tuumia ennen kuin serkku tuli päälle, työnsi selälleen ja tarttui ranteista: - Tunnusta, minä olen.... Katsoin serkua silmiin:
- Minä olen rakastunut sinuun ja sinä olet maailman ihanin nainen..serkkuuskaan ei haittaa kun kumpikaan ei lapsia tahdo, minä en enää, sinä et omista syist... Suudelma painui huulilleni, kymmenkunta muuta pitkin kasvoja: - Voi rakas, toivoin, pelkäsin, uskoin, ahdistuin...Mä olen rakastanut sua siitä lähtien kun tänne tulin, siitä illasta kun näin sut kivellä runoilemassa...
Suutelimme ja maailmassa oli kaikki hyvin. Linnuston viserrys korvissamme vajosimme toisiimme, uutuuttaan kiiltävään rakkauteemme. Valheen verho oli poistunut, pitkään varjostettuaan jopa totuudeksi kasvanut. Nyt se kaatuisi ryminällä ja alkuhämmingin jälkeen ehkä koko kylä parantuisi tästä haavasta joka sen oli aikoinaan lamauttanut.
***
Sanalista:
Smak on perustettu 2001 stadissa. Kyseinen levy tuli ulos 2004 jolloin esim Hank Solo kitaristi/nyt tuottaja, oli 13. Soittaa paremmin tuossa kuin minä viis'kolmosen ja en koskaa saavuta tuota tasoa vaikka tahkoisin hulluna. tai no ehkä sit, jos siis ei teksi mitään muuta kuin soittaisi seuraavat kolme vuotta. Kalle Lindroth, laulaja, on Smakin jälkeenpyörinyt niin teeveessä näyttelijänä(Kotikatu), baareissa keikoilla, viihdyttäjänä, artistina ja kotona lie kirjoittanut paljon. En tiedä ripaustakaan mitä tekee mut jotain luovaa, sitähän hän jo pienestä pitäen. Ai että, nuo kundit oli tosi taitavia tän levyn kanssa, epäilen että Hank on ottanut tekoon osaa, jos ei muuta niin tarkkaillen kaikkea, muistaen kaiken. SANNIn kolme ekaa levyä ovat hänen tuottamia, ei hassumpi saavutus. 1990-2010 jos olis saavuttanut saman niin levyjä olisi yhtensä myytä aikakin 200-220 tuhata, jokaista nousevasti, vaikka 50 ,70 ja 100 000. Trippi eli neljäs olisi turboahdettu ja myisi 150 tuhatta ja sitten seinä! Tai ei....SANNI tekee musaa vielä kun minä pusken jo kukkaa toisessa polvessa.
Sanni uusii jälleen soundia. Uusin biisi, Pettäjä, on Jurekin
(Tripin tuottaja) ja Alpo Nummelinin (Ruusut-yhtye)käsialaa, siis tuotanto. Edelleen säv/sanat tekee itse artisti, kunnioitan.Trippi on kaikessa liiallisuudessaan lopulta huonoin kokonaisuus. mut muutama aivan järjettömän siisti hitti, ai!! Sus' tyksii, aouuuuuuuuuuu!!
***
Kas noin, muutamaan kertaan kun lukisi ja korjailisi niin tästähän saattaisi tulla ihan kelpo novellin pätkä. En tällä kertaa ala korjailla, jääköön tämä raakavarsio, oli synnytystuskia niin paljon että en jaksa lasta enää pukea, äitinsä hoitakoot vuorostaan (mikä/kuka on kirjoituksen äiti jos minä olen sen kirjoittajana isä?).
En myöskään jaksa katsoa SMAKin sinkkuja, jäi 10een sanaan, menkööt sekin. Kesä, ei jaksa ressaa täydellisyyksistä kun yksi täydellinen loimottaa taivaan täydeltä ja tekee muun kuin olemisen, maiseman tuijottelun ja ajattelun taisteluksi äärimmäisissä olosuhteissa. Ylösnousu, kaupassakäynti ja hups! Liträ hikeä ja uudet vaatteet kiitos.
Pitäydyin liikkumattomuuteeni, en värähdäkään viikkoon.
Sus'
P.s. Tämä on neljäsadas kirjoittamani postaus tähän blogiin (yksi odottaa jonossa). Kertyy näitäkin. Ja viimeiset kaksi kk, yhteensä 20 000 klikkausta, ai että hivelee, hellän innostuneesti, itsetuntoa tai jotain;)
