Suomesta löytyy paljon hyviä näyttelijöitä ja osan kohtalo on päätyä yleensä sivuosaan. Niinpä meillä on sillä saralla muutamia aivan loistavia tyyppejä kuten Leo Jokela:
"Luonteeltaan vähäpuheisen Jokelan näyttelijäntyölle oli ominaista paljonpuhuva, tarkka ja pienieleinen ilmaisu, minkä ansiosta hän päätyi usein esittämään koomisia hahmoja. Pienikokoisuutensa vuoksi häntä käytettiin enimmäkseen sivurooleihin, niin perinteikkäässä kuin taiteellisesti uudistuvassa teatteriohjelmistossa. Päärooleja hän sai lähinnä ulkoilmateattereista, esimerkiksi näytelmissä Vetelys ja Jeppe Niilonpoika. Kolmivuotisen Suomen Teatterikoulun (1947–1950) jälkeen Jokela näytteli Joensuun ja Vaasan kaupunginteattereissa. Vuonna 1959 hän sai vakituisen kiinnityksen Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin, joka vuonna 1965 yhdistyi uudeksi Helsingin Kaupunginteatteriksi. Jokela näytteli Kaupunginteatterissa elämänsä viimeiset vuodet."
Sankarialokas, 1955, elokuvassa Leo on alokkaana ja perunateatterissa lauleskelee. Äänestä kuulee, kun vapaa tulkinta, että resursseja olisi, äänessä on valtava potentiaali.
Oma ehdoton ykkössuosikki on Esko Hukkanen!!:
"Hukkanen näytteli Oulun, Imatran, Kouvolan, Joensuun, Lappeenrannan ja Mikkelin teattereissa. Hän jäi eläkkeelle Lahden kaupunginteatterista vuonna 1991, mutta jatkoi näyttelemistä. Hänet muistetaan muun muassa elokuvista Simpauttaja ja Painija, sekä televisiosarjoista Velipuolikuu, Elämän suola ja Team Ahma. Hänen viimeiseksi roolikseen jäi Kullervo Väkeväisen rooli televisiosarjassa Lehmän vuosi."
esim. Velipuolikuussa aivan hillittömiä suorituksia, Ämpärin vienti tunkiolle -sketsi on yksi parhaimmista suomalaisista sketseistä ikinä!!
Esko Nikkaria ei voi tässä unhoittaa, Rentun ruusussa, elokuva Irwinistä, aivan suvereenia hallintaa, mestarismies!!
Täytynee mainita että vaikka leffoissa onkin ajautunut sivuosien näyttelijäksi niin teatterin lavalla kaikki mainitut ovat vetäneet myös päärooleja.
Ken on sinun mielestäsi loistava sivuosissa?
Muksaa päivää, nauttikaa suomalaisesta komediasta/draamasta, täällä tehdän ehdottomasti paljon tasokkaampaa kamaa kuin maan koon jne antaisi olettaa!!
Sus'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)