Laitetaas nuoruusmusaa isolla N:llä eli Iron Maidenia. Tähän kun jäin kiikkiin niin meni pari vuotta ettei oikein muu maistunutkaan. Alunperin ihastuin yksinkertaisesti Eddieen eli IM:n hirviöön. Kirves kädessä seisovä, irvistävä pitkätukka, piirrettynä, kolahti jo se lujaa!!😃
Varsinainen musa veikin sitten su'enpentua ja lujaa, pian raikasi IM kotona aina kun mutsi ei ollut paikalla, täysillä😂. Ei käy naapureita kateeksi, onneksi ei ollut sellaisia järkyttävän tehokkaita vehkeitä, ihan vain boombox mutta silti.. . Varsinkin tämä kiihotti nuorta miestä, vapaana juokseminen (vaikka en tiennyt mistä olisi pitänyt vapautua😄) eli Running Free. Laitan molempien laulajien versiot tähän (en laske yhden levyn laulajaa, Blaze Baileytä) eli Paul Di'annon ja Bruce Dickinsonin, niin pääsette vertailemaan. Paulin aikaiset kaksi levyä ovat sellaista metallipunkkia ja kun Bruce astui puikkoihin niin musakin evolvoitui enemmän omannäköiseksi ja siitä tuli progahtavaa, melodista heavy metallia. tai kuten jonkun sen aikaisen lehtimiehen keksimä, näpsäkkä😁 New Wave of British Heavy Metal, eli lyhenteenä käytännöllinen NWOBHM😆.
Kylläpäs pukkasi muistojen tielle kun tätä postaustan skriivasin, kun su'enpenikka oli kokematon, innokas, yliaktiivinen, eteenpäinsuuntautunut, vielä silloin pelkkä optimisti jonka elämä muutti realistiseksi optimistiksi, ripauksella fatalismia.
Lisää klassikoita!
Juosta vapaana, kaikkien susien ikiaikainen pyrje😉😋😎
Sus'
Molempi parempi, Paul ja Bruce.
VastaaPoistaBrucen aikainen IM on aina ollut makuuni.
Itse diggailin kasarilla lähinnä tukkaheviä. Iron Maidenin hienouteen tykästyin myöhäissynnynnäisenä. Bruce on mulle ainoa oikea solisti kyseiseen orkesteriin.
VastaaPoista