Trainspotting on vaikuttava elokuva. Se räjäytti ihmisten tietoisuuteen kertaheitolla millaista on heroiinin käyttäjien elämä ja että sitä tapahtuu ihan naapurissa, Skotlanti ei ole kaukana. Noh, syystä ja toisesta, heroiini ei ole koskaan juurikaan rantautunut Suomeen eikä meille ole syntynyt siten tuota narkomaanienkin joukossa rankkaa porukkaa. Nämä kun juoksee vaikka läpi lasioven saadakseen sen mitä addiktio vaatii. Pollen vieroitusoireet ovat erittäin fyysiset, ja kuten elokuva näyttää, myös hyvin psyykkiset. Katossa ryömivät vauvvat joiden pää pyörii, eivät ole käsikirjoittajien mielikuvituksen riemuvoitto vaan ihan karua arkea. Niin älytöntä harhaa et keksi etteikö joku nisti kerro parempaa.
Choose life=)
Ja se leffan maaginen tanssibiisi, reivien kestohitti, Underwoldin Born Slippy, tässä se leffaversio.
Tämä Iggyn (tässä prodigy-versio) Lust for Life olisi ollut tämän leffan ehkä se tunnetumpi biisi vaan ylemmällä mennään=)
Klassikoita lisää inklinzistä Lets dance, sanoi kuollut toiselle ja kalistelivat tangon loppuun... (lähtipä huono vitsi, siis ihan skeidaa, voivoi, nyt menee maine hauskana eläimenä, metsänväki siellä nauraa Sujelle, pilkkaavat Sus'-parkaa, voi sus'poloista..-LÄÄKKEET!! Lääkkeet, selvä, ...kas niin missäs minä...
Repulainen kerran totesi kun intoilin Sus'huetseistani että on se hyvä kun jaksaa innostua noin omista töistään. Tuumailin mielessäni että se on itseasiassa juurikin niin. Onhan se kiva innostua jonkun muun tekemisistä, haltioitua jonkun muun taiteesta vaan kun itse luo ja kokee onnistumisen tunteen niin riemulla ei tunnu olevan rajaa ja hetken aikaa se miksi minä olen täällä maapallolla ja elän ihmiselämää -kysymys lakkaa kaihertamasta ja sen sijaan laskeutuu sisään taivainen onni ja autuus, tietoisuus oman olemassaolon merkityksellisyydestä.
Joku siellä epäilee jotta voiko noin paljon ladata askarteluun ja vastaan että voi. Ja helposti. Eihän se että materiaalit on halpoja, homma pelkkää saksimista ja lopputulosta ei myydä sadoilla tuhansilla dollareilla Sothebyssä, mitenkään vähennä sen teoksen luomisen ja sen onnistuessa, intoutumisen tunnetta. Tokkopa Picassolla tai Dalilla työn valmistuessa kiilsi maine ja dollarinkuvat silmissään, lienevät olleet riemuissaan siinä missä minäkin, tutkailleet valmistunutta työtä ja tuumineet että tulipas hyvä, lähdenpä juomaan lasillisen vinettoa, polttamaan pari sikaaria, naurattamaan tyttösiä sekä kehua retostelemaan taiteilijatovereille Pariisin kahviloissa että nyt lähti aivan lapasesta maalit ja lopputulos järkyttää porvareita!!
Keskenräinen, tausta puuttuu
mutta tuntuu hyvältä=)
Sus'huetsit tuskin tulevat porvaristoa järkyttämään, korkeintaan joku kommentoi että onkos tämä nyt sitä apurahataidetta. Vaan se tunnetilan aiheuttama kemiallinen hyökyaalto aivoissa, dopamiinimyrsky, lienee samanlainen, oli sitten kyseessä lapsi joka kasaa legoista jotain hienoa ja saa ehkäpä kehujakin tai Dali itsetuntopäissään tehtyään Wilhelm Tellin arvoituksen (kohtuu leveä peppu;D). Onhan se kiva että joku muu arvostaa ja kehuu, tai teoksesta tapellaan ja hinta kohoaa vaan silti pidän teoksen antia taiteilijalle itselleen tuolla hetkellä täydellisenä, kahden kauppa, ulkopuoliset ovat merkityksettömiä.
Yleensä sitä paitsi jos itse pitää niin kyllä pitää joku muukin. Se taas mikä on pidetyin, yllättää aina itse taiteilijan, harvoin sanoo tekijä että tämä on paras ja samaa mieltä ovat fanit. Usein teokset joita taiteilija itse pitää vähämerkityksellisenä, saattaa fanien keskuudessa nousta arvoon arvaamattomaan.
Vaan tämä liittyy kuitenkin enempi siihen mitä tapahtuu jälkeenpäin. Minun funktio tehdä näitä kortteja, askarrella, on siinä tekemisessä itsessään. rentouttavaa ja tarkoituksellista luovuuden purkamista, sen ei kannata antaa pullottua niin kuin ei vihankaan, asioiden yleensä. Purkautumattomana saattaa olla hyvin vaarallinen olotila, turhautunut luovuus joka hakee ulospääsyä...le catastropf!!
Tästä mihin päätyi siis Viivan triumfi, tuli hyvä trikollaasi (triptyykin tuntematon serkkupoika=) Tausta toimii yleensä kehyksenä vaan nyt työt ulottuvat boksin ulkopuolelle. Tästä ilmaisusta olen innoissani tällä hetkellä. Tekee mieli kokeilla kaikenlaista mahdollista taustojen ja kehysten näkökulmasta, muuttaa niiden perimmäistä olemusta olla ympärillä, reunoilla, niiden taipumusta rajata. Hyvin jännää....=)
Intoutumisen positiivinen vaikutus on valtava, myöskin koronan tapaan tarttuva. Joskus joku tekee jotain, vähän, pienesti, näyttää jollekulle, tämä julkistaa idean ja BANG! Kohta kaikki aikuiset värittivät puuväreillä ostamiaan tehtäväkirjoja. Innoissaan!!
(julkaistuna kahvihuoneessa kaikkien läsnäollessa).
2.tehtävä:
Kyseisen ilmoituksen antajan kohtalo
(ja sulamisesta aiheutuva närästys).
3.tehtävä:
Järjettömän ihanaa biletystä!
(kun on julkaistu sinun ottavan paikan mystyisesti kadonneen
työkaverin sijaan).
4.tehtävä:
Persoonallistamispäällikön ehdotus omakuvaksi.
Maailmanlaajuista huomiota herättäneet Sujen tulokset ovat saaneet ylettömän lämpimiä ja ylistäviä arvioita:
Tehtävät ovat suoritetut erinomaisin arvosanoin, cum laude approbatur jacta est errare!!! -arvioitsija Hiram B. Jackman/U.S.A., Amerikan Yhdysvallat
Lisätehtävänä ollut sekasortoisen maailman hätä ja huoli -tehtävän vastaus on kauneinta Huetsismia mitä olen koskaan nähnyt, tunsin syvää pyhyyttä työn edessä! -arviointilautakunnan jäsen Isaaaaaac Warsawaschkzckhcyjew/Poland, Puola
Sekasortoisen maailman hätä ja huoli
Suomi on saanut uuden kansainvälisen kiintotähden, Huetsismin tämän hetken kiistattomasti kuumin nimi on Sus', toteaa Suomen Presidentti Saulo Niinive.
Taideneuvoksen arvonimiprosessi on jo vireillä, kertoo pääministeri Manna Sarin kysyttäessä aikooko valtiovalta huomioida uusinta kv-kansalaistaan.
-Ah, mä nauran, kun kuvani peilissä nään..., vastasi juhlakalu uteluun miltä nyt tuntuu ja jätti ilmeisesti puhelimen pöydälle, taustalta kuului oopperalaulua ja susimaista ördäystä sekä kännisen naaraseläimen petomaista kiljuntaa. YLE seuraa tapahtumia, palaamme asiaan aamuteeveen lähetyksessä kello 07.00 alkaen.
Jenkkilässä taaas kuohuu kun kiltit valkoiset poliisit vähän puristi pillistä mustaa miestä. Joka kuoli. Trumppi sekoilee ja julistaa mellakoiden syyksi Antifan joka vastustaa fasismia, natsitouhua ja valkoista ylivaltaa ajavia. Ja niin kuin joku muusikko ihmetteli, taisi olla Akseli Ruusu Gunnareista, miksi Trumppi ei vaadi tilille KKKta vaan haluaa määritellä Antifan terrosijärjestöksi?? Tätä sopii miettiä..... Oi Amerikka, herää ennen kuin alatte loppumattoman sisällissodan ja tapatte toisenne. Aseita riittää kyllä, korona lisäsi rajusti aseiden myyntiä. Oi aikoja, oi tapoja ja Hulluja nuo ameriikkalaiset, Asterixin maailmaa lainatakseni.
Eräs 10-vuotias muusikonalku, täräyttää pöytään sanattoman viestin:
Guerilla Radio - alkper Rage agains the Machine
Sujen virallinen kanta:
Sus' irtisanoutuu kaikesta mahdollisesta väkivallasta ja uusnatseista, sekä Ku Klax Klanista, eivät ole Sujen ystäviä tahi kavereita, paheksun tyhmyyttä ja sen levittämistä. Ihmiset, ajatelkaa!
Älkää idolisoiko idiotismia ja totalitäärisiä hahmoja.
Orkesterin kaikista tonteista laulajan on se mitä itse haluaisin hallita jos olisin orkesterissa ja laulaja on se lopullinen niitti joka saa minut fanittamaan jotain orkesteria. Minulle hyvät biisit eivät riitä jos laulaja on kälynen.
Ehdottomaksi ykköseksi ja myös ainoaksi omalla sijaluvullaan on v.1980-83 alkaen Robert Plant, Led Zeppelinin laulaja/keulahahmo. Tuon miehen ääni on siten värisyttänyt sieluani juuri oikeilla taajuuksilla liki 40 vuotta. Viiskahdesta se on aikas paljon. Sanoituksiin puuttumatta hänen äänessään on sopiva karheutta, matalaa pörinää, murinaa ja möyryä, ajoittaiset kiekaisutkin ovat melodisia, taipusan kauniita ääniä jotka soivat kylläisinä, saaden mielen ja sielun harmoniaan, tapailemaan melodiaa. Diu-diu-diu, laitaa Sivun Jouni väliin ja sit taas Roope lanttuilee vau-vau-vaa, saletisti LZn sanoitusten käytetyin sana. varsinkin livenä. Beibebeibebeibebeibeibeibeiiiiiiiiiiii.... (jopa naurettavuuksiin asti mut en anna sen häiritä, hyvältä se kuulostaa kun ei kelaa;D)
Sir Plant on sanonut ettei pidä ensimmäisestä kahdestä levystä syystä että kokee oppineensa laulamaan vasta kolmanteen levyyn mennessä. Niinpä esimerkki onkin kolmannen levyn ensimmäinen biisi, Immigrant song, (Mamun laulu ;)
Hyvällä laulajalla on hyvä ääni, se soi, sieluilee, kuiskaa, hyväilee, huutaa, raivoaa, itkee ja nauraa, hiljaa, lujaa ja jopa äänettömyytensä voi olla täynnä fiilistä! Roopella on.
Hyvällä keulahamolla on karismaa, tuota tähtientekoainetta joka erottaa tavan jampan tämänmaailmanlantturoopeista joiden olemus säteilee katseenvangitsijaa, jota kuuntelee janoisena, johon jää koukkuun ja joka soi levylautasella uudestaan ja uudestaan. Roopella on.
Sitten kun tämä kohtaa toisen joka on oman instrumenttinsä suvereeni hallitsija ja biisintekijä niin a vot!! Molempien frendit, rytmiryhmä Bonham/Jones mukaan ja kasassa on yksi maailmanhistorian suosituin musiikillinen esitys. Kahdeksan studiolevyä hyvää ja parempaa sekä ennen kaikkea parhainta rokettia ever. Starirway to Heaven ei voita biisimittelöitä perusteetta.
Zepukoiden jälkeen Lantun ura on jatkunut mielestäni juuri sellaisena kuin hän on halunnut ja se kelpaa myös minulle. Parempi näin kuin että kulkisi LZ edelleen, loputtomalla kiertueella kelaamassa samoja biisejä illasta iltaan. Se mikä sopii Aaceesalaman kundeille, ei sovi aateloidulle rocklordille, laulajien kiharatukkaiselle puolijumalolennolle!!
Viimeisin soololevy, Carry the Fire, (11. eli nyt jo paljon enemmän kuin zepukoissa plus kaksi levyä jotka on tehnyt Sivun Jounin kanssa, Walkin into Clarksdale kannattaa tsekata jos lanttu kolisee). Laitan toisen esimerkin joka on vuoden 2005 levyltä Mighty rearanger, aivan järjettömän kaunis tulkinta, täydellinen miehen ääni!
Sir Robet Plant siis pitää Top 1 -paikkaa Sus'rankingissä. Seuraava luokitus on Top 3, ja siihen kuuluu ehkä kymmenkunta laulajaa, Top Vitoseen jo useampi kymmenkunta.
Top 3seen nousi jo pentuna (2-15) Bon Jovi, Ian Gillan (DP), Ozzy Osbourne (BS), Nazarethin laulaja, en nyt muista nimeä mut ihanan räkänen ääni=) Myöhemmin listalle on päässeet Paula Vesala, Jenni Vartiainen muutaman mainitakseni. On esim Vilkkumaa mutta en häntä arvosta niinkään laulajana kuin biisinkirjoittajana. ja tietenkin SANNI!!!!! Luuliko joku erttä unohdin? Sannin viimeisen levyn biisit alkaa jo maistua osittain puulta kun ei tule muuta kuin parisuhdepaskabiisejä mutta se ääni saa mut edelleen hyvälle tuulelle
Sepä siinä laulajan äänessä on, se äänenväri ja kuinka hyvin sitä ääntänsä osaa käyttää. Kun herättää tarpeeksi tunteita kuulijassa niin se on sama miten raakkuu ja korisee, pääasia että tunnetila herää. On saletisti ihmisä joiden mielestä varis on laulajista hienoin, onhan olemassa örinälauluakin, muuuten ainoita lajeja joka ei vaan putoo, siinä missä oopperan kolmen ceen kirkuminenkaan, raja se on minunkin maljallani;D
