Omassa kotona eli Sudenpesässäni, ei juuri ihmisiä käy. Olen opettanut tutut ja ystävät soittamaan ennen tuloa, ei ole edes ovikelloa vain lätkä sen paikalla missä lukee nimi/puh.nro. Joten aika harvakseltaan kukaan edes tulee soittamatta, ehkä kerran vuoteen saattaa säikähtää pikkukivien ropinaan parvekkeella;)
Haluan pitää kodin omanani, paikkana missä saan keskittyä ajattelemaan ilman keskeytyksiä, haahuilemaan, höpöttämään itsekseen ja sen sellaisia yksin puuhasteluja ;) Joskus soitan ja kutsun kylään, tai joku haluaa tulla käymään, joskus kysyvät yösijaa mikä kodittomalle aina löytyy, tai pitkänmatkalaiselle.
Blogissa, siis tässä, on ollut kävijöitä viimeisen kuuden kk:n aikana tuhansia:
Merkille pantavaa on että en ole tuona aikana postaillut tänne, kerran meni vahingossa yksi, tuossa joku viikko sitten. Silti vajaa viisi tuhatta tsekkausta. Lienee niitä automaattisia tarkkailijoita, robotteja.
Kolmen kärki on seuraava:
- 1.5.2021 10 964
- 1.7.2021 19 709
- 1.3.2022 8 975
Tästä pistää silmään se että nuo ovat aina kuun ensimmäiseltä päivältä. Tämä robottien hyökkäys alkoi kun aikoinaan aloin Trumpista ja Putinista meuhkaamaan, jossain vaiheessa alkoi loisääntyä nuo tsekkaukset, veikkaan että ainakin Amerikan Yhdysvaltain aakkostoimistoissa (CIA, FBI, NSA jne) joku luki välillä että mitä se Sus' meuhkaa😄 sillä hieman tahallisesti/tarkoituksella, viljelin niitä ns. avain-sanoja jotka saavat NSA:n maailmanlaajuisen dataliikenteen seuraimet heräämään ja poimimaan sivuun, ihmissilmän ja -mielen tarkistettavaksi.
Joten pidä se mielessä kun seuraavan kerran kirjoitat sähköpostia.. Ei vaan, ne avain-sanat ovat tyyliin salamurha, murha, räjähde, ase, panos yhdistettynä presidenttiin, es. Trumpista kirjoitettaessa kun laittaa vaikka seuraavaan kappaleeseen jotain ihan muuta käsittelevää, vaikka juttua aseista, niin se automaatti poimii s-potin ihmisen tarkistettavaksi, ja kun hän huomaa että olivat samassa s-postissa mutta eivät tekemisissä toistensa kanssa, siirtää tarkistettujen pinoon. Tätä kautta ovat saaneet/saavat es. terroristeja kiinni, suunnitelmia pysäytettyä jne. Se että urkitaan omia, muiden maiden kansalaisista puhumattakaan, ei ole heille niin oleellista, maailman suurin demokratia tallaa yksilön oikeudet tarvittaessa.
Jos ei väärinkäytetä niin eipä tuo minua haittaa, enemmän kutkuttaa ajatus siitä että tämäkin viesti saattaa päätyä agentti Smith, John Adamin tms. luettavaksi.. Hei ja hyvää työpäivää arvon agentti!!😋😁
Loppuun laitetaan tietenkin kertynyt saalis eli robotit ja ihmiset, lukijat ja satunnaiset kävijät kun lasketaan yhteen niin huhtikuun alusta 2020, siis noin neljässä ja puolessa vuodessa täällä on vierailtu 208 713 kertaa.
Päätän tilastomatemaattisen katsauksen tähän,
Sus'
Eino Grön - Seinillä on korvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)