sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Paskaa piikillä naamaan!!

 Jossain on menty ja pahasti pieleen kun naisten itsetunto on kiinni ylikorostetusti ulkoisesta kauneudesta.


Suosikkilaulaja pilasi kasvonsa täyteaineilla.


– En voi hymyillä enää, Trainor kertoo.


Ymmärrän plastiikka-kirurgian kun korjataan onnettomuuksien jälkiä, ja ymmärrän myös että tahdotaan korjata pahimpia luojan tekemiä virheitä. Vaan näitä täyteaineiden käyttöjä (botox), ja varsinkaan sitä että nykyään voi tilata postin välityksellä itse tehtäviä kauneuden korjaustoimenpiteitä, en ymmärrä enkä hyväksy! Eihän nyt hyvät ihmiset minkään vartin videon katsominen tee teistä ammattilaista ja anna valmiuksia lähteä piikittämään omaa/toisen naamaa, laittamaan ties mitä paskaa ihon alle. 

Miksi ihmiset eivät suostu käyttämään korvien välissä sijaitsevaa, maailman kaikkeuden toistaiseksi hienointa ongelmanratkaisujärjestelmää eli AIVOJA?? Kun näitä juttuja lukee niin tulee aina mieleen että miksi et käyttänyt muutamaa tuntia asian vatvomiseen, kyselemiseen multa, tiedon hakemiseen (luotettavista lähteistä) vaan syöksyit halujesi riivaamana tekemään toimenpiteen josta kärsit koko lopun elämääsi????

Ja kun Suomessa on yleinen sosiaalinen vakuutus, eli tuollaisten tekojen jäljet korjataan oikeiden lääkäreiden toimesta kalliilla, veronmaksajien piikkiin, niin alkaa suoraan sanottuna ketuttamaan ihmisten suoranainen tyhmyys tällaisia tekoja tehdessä.

Syytetään mediaa joka luo tietynlaisen kuvan, syytetään somea joka sitä kuvaa vasta luokin mutta lopultakin.. kuka sitä mediaa seuraa kritiikittömästi, antaen sen vaikuttaa omakuvaan ja itsetuntoon, kuka sinne someen kirjautuu ja antaa sen vaikuttaa niin kuin se vaikuttaa??? Te itse!!! Olette sen vapauden huutaneet itsellenne, halunneet sitä mutta kun ei sitä vapautta oikeasti saa jos ei kanna vastuutaan!! Se on loppupeleissä niin helvetin yksinkertaista. On oikeasti!!, jos mietit asiaa kunnolla (tämä teille joka haluavat saman tien kommentoida puolustavasti).


Johan sen yksinkertainen tolkku, reilu satasen ÄÖ ja vartin miettiminen sanoo että muovin tms ruiskuttaminen ihon alle, lihaskudokseen yms on järjetöntä!!!! Jos se pitää tehdä niin sama tolkku kertoo että sen pitää tapahtua laillistetun, oikean lääkärin toimesta. Jos ei ole rahaa niin etsi sisäinen kauneutesi, muuta ajatusmaailmaasi, se on ilmaista, henkinen kasvu nimittäin... . Mitä nyt vähän raskasta kun joutuu käyttämään päätään, sen sijaan että olisi miettimättä.


Ennen hän pystyi hymyilemään näin kauniisti. 
Vaan kun menestys, maine ja mammona, 
tai onnellinen avioliitto ei riittänyt koska
mielessä pyöri vain oma "ylähuulettomuus",
niin tyhmänä sitten menetti tuon kauniin hymynsä.


Tuossa I-S:n jutun päähenkilöstä vielä sen verran että oli triplatyperä sillä olisi ollut varaa konsultoida asiassa viimeisen päälle lääkäreiltä. Juttu ei kerro mitä vars. tapahtui mutta sanoo että hänet suostuteltiin. 

Eli jotain idiootteja puhunut ympäri toisen idiootin ja nyt idioottilauma itkee. Julkisesti. Kommenteissa kehutaan että hyvä kun avauduit, jne. Silti osa ihmistä jotka jutun lukee, tekee sen saman virheen jossain vaiheessa sillä ihmismielessä on kummallinen Ei se minun kohdallani niin mene -toiminto jolla kyllä saadaan sotilaat pysymään rintamalla mutta joka ei todellakaan toimi tavan elämässä. Sillä juuri niin se tulee menemään, isolla prosentilla. On vahinko jos ei mene.

En vain kykene säälimään näitä, suuntaan säälini ja sen aiheuttamat toimenpiteet Ukrainaan, lapsiin ja naisiin joille tärkeintä on pysyä hengissä. Ei piikittää botoxia naamaansa ollakseen onnellinen.


Tuohtumuksestani😁 huolimatta, kaikille oikein kivaa sunnuntaita, miettikää hyvät ihmiset enemmän, impulsiivisuus tekee pahaa jälkeä.


Sus'


P.s. Rakastan Suomen kieltä eli jos koivu suuttuu, eli tuohtuu, niin mitähän mahtaa tapahtua, hmm...😄😄😎


P.s.2 Löytyi toinen pistos"fani":

Brandi Glanville on aiemmin kertonut, että on ottanut paljon pistoshoitoja kasvoihinsa.


Glanville itse epäilee, että hänen kasvojensa ihossa elää jokin ”loinen”, joka saa hänen ihonsa kuplimaan ja turpoamaan.

Hän kertoo ET:lle, miten voi tuntea ja nähdä, kun jokin liikkuu hänen kasvojensa sisällä.

– Tuntuu siltä kuin se lisääntyisi ja tekisi jälkeläisiä ihossani, Glanville kuvailee.

Hyi helvetti!! Tästä koko juttu 

2 kommenttia:

  1. Samalla linjalla sinun kanssa. Jos ei ole tosiaan sellaista vammaa joka tarvitsee korjaus leikkauksia. Miksi plastiikkakirurgille pitää mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä aika monen motiivin, en vain hyväksy yhteisten resurssien käyttöä tällaiseen. Jos omalla rahalla niin pilatkoon naamansa dont give a shit

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)