Trumppi on in to deep, eli syväll,ä protektionismissa
(Protektionismi (ransk. protectionnisme) on kauppapoliittinen suojelujärjestelmä, jonka avulla pyritään suojelemaan ja edistämään oman maan kansantaloutta.[1] Yleisesti protektionismi tarkoittaa suojatullien tai muiden kaupan esteiden kannattamista.[2] Taloustieteellisenä terminä protektionismi tarkoittaa valtion sisäisillä markkinoilla toimivien eli kotimaisten tuottajien suojelemista torjumalla ulkopuolista kilpailua esimerkiksi suojatullein, valtion suoralla tai epäsuoralla avulla, protektiivisin tariffein tai kiintiöin. Syitä protektionismiin ovat oman tuotannon suojaaminen, työllisyyden ja omavaraisuuden turvaaminen)
Toimii mutta hetekn ja siinä hetkessä kun oman maan tuotteilla on hintaetu, niiden pitäisi saavuttaa laatu, tai alkaa valmistaa tuotetta yleensä. Trumppi meinaa jotta se toimii niin että Mersut tuo tehtaat takaisin USAhan. Ei tuo. Liian kalliita työläisiä. Suomessa sama.
Inflaatio kasvaa eli samalla rahalla saa vähemmän. Korot nousee. Ulkomaan tuote on tolkuttoman kallis jos ennen oli kallis. oman maan tuote on paska tai puuttuu, ei hyvä.
Ja kun tällä politiikalla saavutetan vastatullien jälkeen tila jossa kukaan ei vie mitään minnekään, eli tavara pysähtyy, alkaa kapitalismin ratkeilu. WTO on MaailmanKauppajärjestö ja se on neuvotelllut olemassaolonsa ajan vapaakauppasoppareita koko maailmaan. Nyt takaperoinen systeemi on paskaksi todettu jo aikaa sitten, monesti.
Vain trumpin pitää kokeilla ja kansan kärsiä kun protektionismi osoittaa huonot puolensa. Eristäytymispolitiikka on ajanut ennenkin jenkit ongelmiin, II WW sai aikaan jopa lievää jenkkien natsifikaaatiota, sisäiset natsit ja ulkoinen leima isolation -eli eristäytymispolitiikan johdosta. Vaan kun japsit iski PH niin jo vain marssitahti muuttui pasifismista TAISTELUUN tieni käy -march!!!
Sinne suomi-puukkoa, tuosta populaatiosta löytyy helposti 70 000 ihmistä joita kiinnostaa puukot, miekat, pistimet jne. Ja siten yksi - kaksi tekijää, yksi ylim muuhun ja nuo seiskyttuhatta ostajaa (väh se yksi) kannattaa ja pitää pystyssä, maksaa kolmen elämän, ihan varmasti. Siitä vain keksimään se tuote ja hakemaan niitä yksi 70tuhannesta (askennallinen luku, ajattelin että jos saa promillen kaikesta niin riittää.) internet on kivikylän markkinatori, sinne mahtuu kojua ja pöytää, yksi tuohikontteja, toinen puukkoa, kolmas sikoja, kanoja ja mullikkakin on! Neljäs myy puhelimia ynnä sälää jne.
Idea, tekijä(-t), internet-osaaja, kaus-itt (pakkaus, jne), kirjanpitäjä (ost)
Ei ole vaikeaa kun se idis löytyy.... lopusta neuvoo työvoima, ym virastot ja auttajat. Kusu niin saat selville. Tuppisuut päätyy Nevadaan ja vieläpä Huitsiniin, me muut pääsemme kotiin, Kukkumaan Mäkeen!! Käki, tuo iso lintu, kukkuu..
Näin makrosta mikroon ja takaisin.
Putin, trump, Il-Jong, Mao Tse TUNGmikälieonkaankiinananykyinen.. siinä meillä eri säännöillä pelaavia pomoja. omillaan. Kiina on iso, oikea tekijä lopulta, jenkit taantuva suurvalta, Venäjä taantunut suurvalta, intiasta tulee kauppatekijä, rahamaa, kulutus ja vauraus aitta, vieressä Kiina jolla sama, paitsi että vielä enemmän populaa. Näiden mukaan mentävä, unohtakaa USA, Venäjä, EU on ggekijä tässä jengissä, usa ja veäjä taaas koittaa pudottaaa EUn vaikutusta, dissaabat. Antaa tulla, lopulta kusessa ovat U ja V sekä näiden peesaajat.
Sujeksen ennustus tulevaan maailmanpolitiikkaan, pitänee paikkansa, luulen.
Sus'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)