tiistai 15. syyskuuta 2020

Hullut unelmat, ne jos vielä saisin....

 Jättekiva päivä sai jatkoa toisesta samanmoisesta=) Oli puolenpäivän pintaan yksinkertaisesti niin kaunis ilma että lähdin pyöräilemään vailla sen suurempia suunitelmia kuin käydä divarissa. Siellä piti käydä kun toinen ostamistani sarjakuva-albumeista olikin jo hyllyssä. On diili Kinan kanssa (Markku Kinanen, Jyväskylän Vanha Antikvariaatin omistaja) että jos ostan jonkun joka on hyllyssä niin voin palauttaa. Otin tilalle varjoaan tyhmemmän koiran seikkailuja, tällä kertaa nimellä Aivot:



Ja sankarikoiruushan on ikivelmu
hau Rantanplan. 

On noita Rantanplanejakin kertynyt jo neljä, mithän niitä olisi, joku kymmenkunta? Noh, ostelen kun tulee vastaan. Lapstick sekoilut outojen käänteiden kera toimii aina. Lucky Luken avaamaan maailmaan sujahtaa yksi yksinkertaisempi hurtta helposti. Vaikka tekijät ovat legendojen kopioijia ei haittaa. Henki ja jälki on aivan R. Coscinnyn ja Morrisin tasolla. Saman miehen aivotaajuuksilta ovat lähtöisin LLn lisäksi Asterix ja Ahmed Ahne, joista varsinkin jälkimmäinen sisältää niin hienoa sanataidetta, komiikka on aivan posketonta ja hienoa!! Arvosta kovin!

Tykkään lukea ajoittain Korkeajännityksiä ja olen niitä ostellut ja palautellut. Kun muutamaan kertaan tuli ostettua sama opus, jopa kolmanteenkin, niin ajattelin että kerään niitä viitisen kymmentä niin siinä on riittävästi. Siis lukea ja pitää taukoa ja sitten lukea taaas uudestaan. Kun jokaisessa on neljä tarinaa niin lopulta tulee noin 200 lyhyttä stooria, pitäisi riittää siihen että ei muista ihan kaikkea mitä tulee tapahtumaan. Viimeiset puoli vuotta wc:ssä ei ole ollut kuin korkkareita, sotaisaa paskomista!!! Taisteluun!!


Vielä parikymmentä niin sitten olisi
säällinen varasto Korkeajännityksiä, luulen.



Alan pikkuhiljaa päästä sisään siihen että kirjahyllyssä on teoksia jotka ovat tarkoitetut jäämään hyllyyn. Siis huolimatta siitä että olen ne lukenut. Yleensä olen laittanut kirjan kiertoon vaan nyt olen tuuminut että miksipä ei voisi olla muutamia kirjoja joita en palauta kiertoon vaan luen itse ne uudestaan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sarjakuva-albumeita on kertynyt ihan kivasti, alan olla tyytyväinen kokoelmaani, toki sitä laajennettava on mutta sisällöllisesti olen tyytyväinen. Joku 150 albumia löytyy, vielä viitisenkymmentä lisää niin on sellainen hyvä peruskokoelma. Joskin olisi onnellinen...


Vicar

Kirja kulmasta on koiruus (ilmeisesti) vähän kirjaa kurmuuttanut joten sain sen eurolla. Vicar kuuluu ankantekijöiden aatelin, uskallan sanoa. Pidän jäljestään ja tarinat, noh..Aku Ankka on parhautta! Tiivistetään näin niin ei tarvitse minun kirjoittaa itsestäänselvyyksiä ja teidän lukea sanamiekkailua=)


Syys syöksyy sisään, siis ulkosisään,
sääilmiöksi myrskyyntyy, tyyntyy, sitten
tasaantuu ja kas, riipii lehdet puun, suun kun avaa
niin naavaa kasvaa, vanha mies, tuulenkaatona tiellä...
(instant-runo)



Niin, olen tässä tuuminut ja tarkkaillut olotilojani ja päätynyt tähän onnellisuus-teemaan...Vielä jos saisi niitä hulluja unelmia päähän takaisin, uskaltaisi ja viitisisi antaa ajatukselle voimaa ja valtaa kelata jotain suurta ja mahtavaa, käänteentekevää ja mullistavaa!! Jotain jännää.... Kun ei nykyään edes unelmoida jaksa, joskus taas ei uskalla kun iskee dystooppisia mielikuvia, sekään ei ole poissuljettua. Siis että kaikki mensi ihan vituiks...maailmanpolitiikka tällä geosektorilla saattaa olla epävakaa alusta. Toivotaan ja huudetaan jos sattuu!!


Tähän outoon lopetukseen,



Sus'


Pellen Hullut unelmat, niin hienosti soitetut
kitarat, kiitos niistä Puka Oinoselle.
Ja sanoitus on yksi Pöllön parhaista!!


9 kommenttia:

  1. Pelle on kyllä kans klassikko-tyyppi!

    Sä taidatkin käydä ahkerasti divaris. Mullakin oli se harrastus joskus 15+ vuotta sitten, nyt tulee otettua luettavat kirjastosta tai sitte ostan e-kirjana. Jos käyt Päijänne antikvariaatis niin sano omistajalle (Juha) terkkuja. Son mun serkku! 😎 Näytään muuten siinä yhdes kuvas, jonka sulle latasin johokin taannoiseen kommenttiin (tällänen ).

    VastaaPoista
  2. Divarissa tulee käytyä kun Kina on myös kaveri-osastoam Ylä-Ruthilla tuli jokunen ilta istuttua ysärillä=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kavereilta saa hyvät diilit. ^_^ Mutta ei tainnut yo valokuvan Juha olla sitte tuttu.

      Poista
    2. En ole juuri käynyt tuossa liikkeessä, Kina piisaa=)

      Poista
  3. Ihana olotila, pysy siinä!

    Mukava biisi Pelleltä :)

    Tutun kuuloinen paikka tuo divari... ehkis joskus tullut käytyä ja Kinanen laittaa jotain kelloja soittamaan, mutta ei vielä täysillä... :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kina on maailman joviaalein divaristi=)

      Poista
    2. Käyppä piruuttas testaamas serkkupoijankin paikka! Niin on vertailtavaa kuka on Jyväskylän joviaalein divaristi. 😀 Juha on ainakin kova puhumahan.

      Poista
    3. No nehän nyt on kumisia letluäijiä kaikki tyynni. Niin rauhallista fiilistä kuin divarisedistä lähtee, saa etsiä Virallisesta Rauhaamosta eikä nekään tiedä paremmasta;D Arvostan ammattikuntaa kovin!

      Poista
    4. Jep, kierrätystä ja hyvää luettavaa, mikäs sen parempaa!

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)