keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Jännä projekti

 Kävin kierrätyskartonkilaatikolla taulunpohjaa etsiskelemässä. Otin koko oranssivalkoisen laatikon kun tuli kannettavaa, metalli- ja lasiastioista löytyy kaikkea jännää, ja pesässä sain idean: maalaan kuudesta sivusta viisi ja nostan kattoon, viiden maalauksen kuutio, jee!! Tai eihän tuo kuutio kun ei ole tasasivuinen mutta joku käypä avaruusgeometrian termi sillekin löytyy, se jota en saa juuri nyt ajatusvirtaan, hakuohjelma tökkii iän myötä. Menee toisinaan viikkoja asioiden muistelussa, tylsää ajankäyttöä. Onneksi sen voi ulkoistaa alitajunnalle niin ei hirveästi häiritse, mutta pitää alkaa popsimaan muistia parantavia ainesosia, vinkkejä? Vitamiineja, hivenaineita? Puhelin jossa parempi kamera, on hankintalistalla, nämä kuvat on kertakaikkiaan liian huonoja!! Mutta silti, parempi kuin ilman:


Olen löytänyt tekniikan josta tykkään, sienillä vaan maalailee, pitkiä viivoja, kaarteita, jne. Kerrassaan kivaa. Ja päälle hilettä ;D Sekin ihan kiva efekti kun ei liikaa mätä, menee helposti tukkoon.



Romuosastolla olen häröillyt Airon Mänin toisen tulemisen kanssa, hauskasti laajenee hässäkäksi kun lisäilee vähän osia. Ah tähän aikaan ensi viikolla olen voipunut mutta onnellinen reissulta kotiinpalaaja, risteily takana ja akut ladattu puoleksi vuodeksi. Sen jaksaa yhdellä vuorokaudella matkustamista, maata kotona ja häröillä väreillä ja fiilistellä romuosien kanssa. Ja väistellä tautia. Koputan puuta, koronaa en ota.

Maskit naamaan nassukat, rokotteet käpälään, todistus taskuun ja varovaisesti baanalle. Muistetaan jättää tilaa ihmisille, kiitos!



Sus'

4 kommenttia:

  1. Kannattaa ottaa todistuksesta kuvakin kännykkään, niin on varakappale talles. Mäkin oon vkon päästä jännittämäs, että tuliko omikronia reissaamises, toivotaan että väistän.

    Värikäs kattotaideteos! 👍🏻 Puhelimesta tuli mieleen, että ootko kattonut swappiesta, siä käytettyinä monen tasoista hyvilläkin kameroilla, parempi takuu kuin yksityiseltä ostaes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Enpä ole Swappieessa käynyt, täytyy katsoa kunhan saa rahaa säästöön sen verran.

      Poista
    2. Meinasin tsekata tilanteen ja nyt vasta tajusin, että Swappie taitaakin välittää vain käytettyjä iphoneja. Ei ainakaan näkynyt muita siä, vaikka nyt on joulu-ale menossa viä. Halvin oli iPhone 7 hintaan 119€. Mutta varmaan ne paikalliset Elisan tms puhelinfirman liikkeet kans myy vaihdos tulleita muita puhelimia viä edukkaammin.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)