tiistai 28. joulukuuta 2021

Loistava historiadokumentti! Tunnusmusa selvä hitti!!

 Nimittäin juuri eilen Areenaan tullut (koko sarja), ja telkussakin ensiesityksensä saanut eka jakso eli Kylmän sodan Suomi (eka jakso nimeltään Hämärän rajamaa). Jari Tervon juontama ja toimittama, Marja Vilkon käsikirjoittama kahdeksanosainen historiadokumentti on aivan hitsin hyvä!! Laatutaso on samaa kuin muissakin Suomi-dokkareissa (Rock-Suomi, Iskelmä-Suomi) vaikka ei kuulukaan samaan "brändiin" (Politiikka-Suomi on kanssa todella hyvä, kuten edellä mainitsemani myös, R-S:n katsonut kolme kertaa;). Kolmatta osaa alan katsoa kohta (kello on yö, julki postaus tulee aamusta) ha kahden katsotun perusteella voin vilpittömästi suositella Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille ja muuten vain yleistietoa janoaville tätä hienosti toteutettua sarjaa. Arkistoja on kahlattu, ihmisiä haastateltu paljon, löytyy eri alojen vanhoja ja kaiken nähneitä, ohjaajia, liikemiehiä, poliitikkoja, professoreita ja tietty historian pölyttämiä tutkijoita.


Pieni ja kaunis samassa pöydässä kanssa 
suuren ja mahtavan , YYA kunniaan;)
(Kuva: Intervisio/Yle)

Kokonaisuus pysyy kasassa aiheen laajuudesta huolimatta, jännite säilyy hyvin, ja vaikka etukäteen asiasta jonkun verran tiesinkin, niin olen tajunnut että en sittenkään tarpeeksi. Dokkari tyydyttää janoista mieltäni enemmän kuin hyvin. Ja kun enää ei olla "rähmällään" (ainakaan niin paljoa EU:n kanssa kuin Neuvostoliiton ;D), niin totuus pääsee esiin. Kekkonen, tuo suomalaisten kotijumala, saa milloin kiitosta, milloin sapiskaa eli silmät avoinna on tehty tämä dokkarisarja. Kumpikin puoli, ja kaikki siltä väliltä, pääsee esittämään näkökantansa der Finlandisatsioonista (sana keksitty ulkomailla, suomalainen vastine suomettuneisuus tuli kuvaan meillä vasta myöhemmin;) jonka huipentuma oli seiskyt-luvulla: pyllistettiin länteen kumartaessa karhua, silti onnistuttiin väittämään persettä rumaksi, mutta hymyileväksi naamaksi. Ainakin jotenkin.

Vaan mitäpä minä kertomaan sen enempää, mene Areenaan ja  katso. Linkki vie eka jaksoon. Hesarin (avoin) juttu sarjasta.


Sarjan tunnusmusa on kerrassaan korvamatoinen yksilö! Hyvällä tavalla Kirkaa muistuttava laulajan ääni (ei kokoajan, kertsissä tulee  fiilis) ja yksinkertainen, hyvä kertosäe, niistä on hyvät hitit tehty;) Veikkaan tälle biisille suosiota. Ryhmäksi on nimetty EIEI ja biisi on Muistot:


Ehdin kommaamaan tokana biisiä tubessa!
on siis ilmaantunut sinne eilen illalla.


Saas nähdä joudunko ennustuksineni somen häpeäpaaluun verbaalisesti ruoskittavaksi, vai nouseeko hitiksi listoille...ja minä viimeisen päälle visionääriksi elikkäs noidaksi!! Wuhuu!! Clearvoiantti-Sus'!! Tuleen!! ;)




Sus'



P.s. Ilmainen palapeli tarjolla edelleen, linkki vie eiliseen postaukseeni.

5 kommenttia:

  1. Kuulin muualtakin kehuja tuosta sarjasta. Tais olla peräti Jari Tervo twitteris kun sitä kehui. Pitääpä koittaa muistaa tsekata. 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kehui itseään, hän kun juontaa ja tuottaa, haastattelee...heh. hyvä sarja, suosittelen 5/5

      Poista
    2. Saattoi hyvinkin olla myös jyväskyläläinen, jonka kehun muistan nähneeni: https://twitter.com/markoahonen/status/1476271283185000448 ja vain sekoitin kehujan.

      Poista
    3. Osoitteesta jo näkee et Marko Ahonen, Keskisuomalaisen tv- ja elokuvakriitikko. ollut jo viisikymmentä kiloa sitten, kyllä on huomannut että mies katsoo työkseen telkkaa ja kun ei liikuntaa harrasta niin leviää kuin pullataikina niissä toimittajakuvissa. Tekisi mieli motkottaa, olen ollut itsekin tuhdissa kunnossa mutta myös liikuin joten jaksoi kantaa sen taakkansa, parhaimmllaan olin nykyistä 36 kg tuhdimpi, se jo tuntuu vaikka mittaa on 194. Muutin pois kotoa opiskelemaan ja mutsille iski huolehtimishössö, kotona käydessä kaksi järjetöntä kassia ruokaa.. viideksi päiväksi. Maistuu ruoka kun tekee itse ja on valinnut itse. Ranskalaisia, makkaraa, suolakurkkua, kananmuna.. pannuun ja hyvä tulee.

      Poista
    4. Mä olin lukioaikana kun judoa viä harrastin, niin nippa nappa 71kg-sarjas ja sen jälkeen on tainnut ehkä jokin 76kg tms ollut eniten. Reilu kuukausi sitten laski ja oli 70, huolestuin jo mutta sitten kun nukkumisen takia rupesin syömään iltaisin puuron, niin taas palautui 73:een. Hyvä homma että sullakin on hanskas tuo homma - liikapaino vaan lyhentää elämää ja ei innosta liian pian lähteä.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)