sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Sunnuntain viisaus

 On otettavissa seuraavasta tekstistä:


Hukkasin kaiken, löysin kaikkeuden


Karu on todellisuus, katkeroidun luvut nähtyäni, kuin tyhjää löis

Taru sen oppivaisuus, ihmisrodun laiskuus ja itsekkyys kuin töiss’

olisi ja palkkaa siitä saisi, olemisesta, olemassaolosta, maksettuja

laskuja monia vaan pystyyn jäävät odottaessani rahaa, annettuja


    Tilejä tehnyt niin tyhjästä kuin kaikkeuden reunaa vuolemalla

    Tuloja ollut ihan reilusti ja köyhyys koetellut lompuukia, jalla

    jalla huutaa joku, vamanos toinen rausraus sakemannit alla

    Wotanin sään ja sateen, salaman, juutalaisille koitti kaiken


            syyn kaikkeudesta, miinusminuus, pseudoplus?


Naru jatkuuko, solmu tehtynä? Koettuani valaistumiset, se vaikeaa

Paru ei vauvaukaan, itkut ilosta edessä, taantumiset, elo laimeaa

Jos olisin tiennyt tämän kun tietoa janosin lisää, olisinko jättänyt?

Väliin en, pois, tuskin. Sinne vaan sekaan, kaiken suuhun mättänyt


    Viksuja tuuminut, koonnut kookkaampia, datakeskuksia pää

    täys ilman sijoittajia, tulevan tajunta tolkuttoman kirkas, sää

    pään sisäinen hehkuu, näyttö siruja, paloja, osia, kokonaisuus

    Kasaantuva jos vituiks’ menee, pakitan pois, ja ihan kaiken


            unohdan päiville, kalenteriin merkit uudet, prkl! Itken., häpeän.


Itken ilot, itken surut, kyyneleet kärsimyksen itken, valumaan vaan

avaan padon, pitkin poskia, tuntemuksen, tunteen, sisältä mukaan

Itken ilman eri syytä, itken syystä miljoonasta, ikuisen tulen, palaa

vaikka kastellet kyyneleet murheet maailman, surut sielun, salaa..


            naurahdan kaikelle, kikatukseen, itkut vahvat, riemuun repeän!!



    Räjähti tähteni, kirkkaat pirstaleet pitkin taivasta, oppi

    ei jää ojaan, tulevaan faktoineen, potkin vaivaista, stop!!


            (-pi, seis, sanat katkipoikki leikkaus!)


    Korjasi – ei vaivaista? Syyllistä! vanhin laki on Karman

    Varmuus ainoa on epävarma, varmasti sekään ole enää  

        

        Niin kuin oli ollut eilen, kuin on tänään, ellei jopa huomenna 

       Siis jo vai eli tai tapahtunut oli, olleen, eläneen kuoltava lopuksi.

                        (onneksi;)



 (190425Sus’kirjoitti)




Sus'....

....miettii kaikenlaista.


P.s. Kirjoittamiseni mennyt automaattisemmaksi, en enää edes lue koko tekstiä uusiksi mikä jättää (kirjoitus)virheitä vaan jos luen niin huomaan että ajatus on oikein, kirkas, täysi, tutkailtu, tuumittu. Tuhisen jos jotain osoittelee joku eikä perustele, jos perustelee niin ollen oikeassa, vaihdan ajatusta ja tapaa.

P.s.2 Pakko tunnustaa, kohtuu outoa alkaa olla tekstit, heh....Pyyhkii niin kirkkaalla että pienet varjot teksis terää. Noh, kirjoitettu mikä kirjoitettu, onhan siinä tolkkua..kin;)


4 kommenttia:

  1. Jotain tavoitin, mutta hyvää tekisi jos löytyisi selkeys ja kuten kirjoittajille neuvotaan: supista, supista... Ymmärrän kyllä, että ensin täytyy "päästellä menemään", eikä siinä vaiheessa pilkkuja ja pisteitä kyttäillä. Virta virratkoon vapaasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei meinaa pysyä oikein kasassa kun on kunnon maniassa kirjoitettu;)

      Poista
  2. Eikös ne parhaat tekstit synny kun on sopivassa maniassa. Tota suden kuvaa ihastelin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se vaan vaatii ankaraa keskittymistä että se teksti pysyy kasassa, nyt vähän levis... Toi kuva on mulla korttina, ei ole hennonnut laittaa kulkuun, seinälle jäänyt;)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)