Kun on riippumaton, vapaa, sitoutumaton! ja matolla makaa mies, niin riippuu vain puutarhat historian lehdillä (alkusanailua;). Vaan kun on riippuvainen, kehittänyt itseen, antanut kasvaa, asian tai toiminnon suhteen jossa sitä on käytettävissä, tai toistetava tekemistä, eikä lopulta mikään koskaan riitä.
Kuoleman takaakin koittaneet jotkin vaan siihen kyllä katkeaa, sano. Toleranssi, siis annoksen määrä verrattuna koettuun kokemukseen jota hakee, heikkenee, ,lopulta on vain se koukku jasen eteen tehtävät asiat joista ei voi vapautua ennen kuin vapautuu siitä kamasta tai tavasta, tai tiivistäin: - koukuttumisen syystä.
Huumausaineriippuvuus opiaatteihin on kahdenlainen, eli fyysinen, ja psyykkinen koukku, tai sidonnaisuus, aineeseen.
Fyysisyys tarkoittaa sitä opiaattien kohdalla että ukn hermojärjestelmässä on oltava ihmisellä ns. kipupumppu, eli systeemi joka erittää jotain kipua lievittävää elimistöön, muutoin verenkierto tai luiden liikkeet sattuisivat ihan hitokseen!! Joten kun sitä tulee ulkopuolelta (kun ihminen siis narkkaa opiaatteja) niin oma kipupumppuasema menee kiinni ja lappu luukulle! Kun lakkaa tulemasta ulkoa eikä sisällä vielä kone lähde käyntiin, syntyy ns vierotusoireet, fyysiset. Kestää tasan 3 vrk, alkaen helpottamaan. Kaikkien aineiden viekkarit kestää sen kolme vrk vaikka sen kaltaiset vaikutukset saattavat kestää lopunelämän, es kamaa saattaa alkaa tegdä mieli oltuasi vuosikymmeniä selvinpäin, ja kunnolla tehdäkin. Tai nääkee halluja eli es. lsd-n jälkeisia ns flashback ejä. Kaverillla oli koira toisessa ja nainen toisessa kädessä kun Halssilan mäkeä kävelivät. Jalat hävisivät lantiosta alaspäin: " Mennääs istumaan vähäksi aikaa..."😄 flashback eli leimahdus menneestä kuin kameran salama ja olet hetkisen taas "trip"illä.
Pitkään menee ennen kuin on ihan normaalitoimintoinen.
Psyykkkinen koukku taasen on sitä kun tekee mieli, tahtoo, haluaa, himoitsee vaan ei tarvitse. Siitä selviää selkärangalla. Psy-koukku tulee niin stimulanteista(piristävä) kuin opiaateista(kipua poistava) sekä rauhoittavista (sulkee osia, tai osan, aivoista jotta voi levätä). Tajuntaa laajentavat saattavat aiheuttaa psyykkistä koukkua vaan itselle ei tullut kumaakaan sillä niitä käyttäessä oli olo että tämä kuuluu henkiseern kasvuun ja käytön roipetta mieluummin kuin kasvan harmonisesti ja tasaisen terveesri ilman. Siksim yöskään en ole niitä käyttänyt saatuani sen mitä hain eli kolmiulotteista ajattelua varten grafiikkaohjelman psyykeeseen sekä ykseyden kokemuksen jolla poistin depressiivisyyden, jäi mania..ja mania-mania....
Addiktiot ovat vahvoja kiinnityksiä mielihyvää tuottaviin valintoihin. Valitaan nopeasti saatava pieni palkkio, vaikka tarjolla olisi suurempi myöhemmin. Uudet mallit pyrkivät ottamaan huomioon, että addiktiota voi olla useita samanaikaisesta ja että ne voivat vaihtua.
Mielihyvähakuisuus on tarkoitettu motivoimaan normaalia toimintaa. Keinotekoinen kiihottaminen on vaarallista. Potilaan lääkärilehti
Osa kaloista jää koukkuun kuitenkin, aina, sanoi filosofistinen Fisu sillä niin on ollut ihmisen alettua kalastamaan, sitä ennenkin karhut kalasti. Vaaan ihmisen koukku pelaaamiseen, eli siihen kun kolahtaa se kolme samaa linjaan ja saa voiton, se on kovaa peliä. Tuolla hetkellä aivot erittävät endorfiini eli mielihyvä-hormonia, ja koska olet pelaamassa, koitat toistaa voittamisen jotta aivot taas antisivat vähän.
Hlökohtaisesti pelaaminen on typerintä sillä es hedelmäpelit, jokainen tietää että niiden pal.pros on 62 - 90 joten jokaisesta satasesta tulee takaisin vaikkapa se 90 ekee... . Kun siis pidempään pelaa niin luvut muotoutuvat sellaisiksi. Yleeensä tosin kun oikeata rahaa liossa nin kone sylkee ulos vain 60 - 70 eur maksimissa per satanen. Eli, et siis voi pidemmän päälle jäädä voitolle vaan voittamisen pitäisi aina pysäyttää pelaaminen, laittaa rahat jemmaan. Sit taas muutaman hetken kuluttua hilkku-pari koneeseen josko tulisi. Näin siitä voi jäädä jopa voitolle. Jokapäiväinen leipä jos on hedelmäpelin syöttö, on lopputulos surua, murhetta ja ulosottoa sekä vaikkapa pelatut omaisuudet, omat, puolison, lasten.... . Sukulaisten vekselit, tavarat myyntiin, huoh...
Sama koskee "talon" voittoja, talo eli pelinjärjestäjä jää aina voitolle, eihän muutoin olisi mitään mieltä tehdä moista työtä, pitää peliä, olla talo. Saatat tosin joutua nyhtämään vessapaprua, ja siihen kuluu jossain vaiheessa omaisuus kun sitä myös syö.., tai ties mitä koukkuja onkaan!! Ihmisen jolla on ns. addiktio-geeni, eli herkkyys jäädä kiinni, jumiin, koukkuttua, saattaa sairastua ihan mihin vain tapaan, tekoon jne. kehittää riippuvuus! ja onnensa on pian kiinni siitä, pääsekö sitä tekemään eli toteuttamaan koukkuaan. Rapalan töissä hyvä juttu, muutoin silkkaa nyyh!perkelettä. (tunnen erään joka on pelannut hedelmäpeleihin 7-8 ok-talon kiinteistöomaisuuden, 2-2,5 miljoonaa ekeä.)
Joskus itse roskan, tavaran määrä sysää neuroottisen ketjun alkuun.
Urheilu, varsinkin huippusellainen on puhdasta riippuvuutta endorfiineista (liikunnan tuoma elistöllinen bonus), tai muista hormoneista, aineista, kunnianhimon liekeistä, sisäisen taistelun voittamisesta jne. Paha koukku jos paikat paskana eikä saa lopettettua.
Koiran silitykseenkin voi koukkuuntua tosin siihen on kemiallinen syy sillä se alkaa erittää silittäjällä kuin turkinkantajalla, siis se silitys - oksitosiinia eli onnellisuushormonia ja siten myös poistaa stressihormonia, tasot laskee, toiset nousee, lopputulos on että koiranomistaja elävät pidempään. Olen muuten jostain toisesta tukimuksesta lukenut että riittää jopa kun katsoo silmiin hurttaansa. Siis ei tarvitse ola oma mutta pitää olla "koiraihminen" eli tykätä valmiiksi.
Usein todellisuuspako on motivoija, ei jaksa tätä hetkeä, arkea, elämänvaihetta, toistuvaa kurjuuden maksimointia tai tapahtumattomuutta, tylsyyden keston heikkeneminen saa etsimään nopeaa mielihyvää, olisiko telkulla tai puhelimen käpälöinnillä osuutta? Ainakin ne ovat tehneet ihmisistä pirstaleisempia, eri koukkuja kantavia, keskittymiskyvyttömiä uusavuttomia ja osasta kyynisiä, empatuakyvyttömiä ja väkivaltaisia ratkaisuja suosivia. Nopeus, siinä syy.. .
Vaan kun sitä todellisuutta ei voi paeta, siellä se odottaa sen hurmoksellisen hetken kun olit onnen, ilon ja sekavuuden Onnelassa, ja jos jätit taa ongelmia niin ovat kasvaneet tai moninkertaistuneet hoitamattomina, kuten käy. Todellisuutta pitäisi päästä vielä isommin pakoon. Joten ei kun World Disney -päivän perään heti jäätelöä, karkkia ja ahtaraa, hamppareita, onnea iloa, suosikkimusaa, hillitön kivan vuustaus!! Jää hamaa taa. Niin jää, tosin edestään sen harmaampana, lie jo mustuvana löytää.
On siis taisteltava kunnolla eroon, voitto, selätys ja niin fyysisen (pala kakkua) koukun poisto, kuin psyykkisenkin, (tällä itsevarnuudella ei vaikeaa vaan harvalla on kun on samalla se koukku). Jotta voisi olla varma todellsiuuden kestämisestä, lue uutisia aamusta iltaan ja jos ei siitä mieli mustu, tee mieli paeta, kuolla, tauottaa... niin olet teräshermo. Jos kestää ilman romahdusta, pienellä vitutuksella niin koukku voitettu, taivutettu poikki!
Kun additio iskee, se kynsii verille jotta saastutttaa saa sisimmän samantien ja koittaa vallata tunteet kuin tolkunkin, joskus onnistuen. Taisto tuima saada omansa normaaliksi. Tunteet palaa, kohisee taa!, Turtumus katoaa, tolkku tajun kirkastaa, ajatuksen logiikan suoristaa ja tolkun tunteet sekä tunnetolkku hallinnassa, kasassa. Tuolloin seuraus on että psyyke on kunnossa, eteenpäin vievänä voimana eikä pitkin maantietä levinneenä, romupaskana koneenkuvana, psykoosissa koko abstraktius ajattelun.
Kun nostaa itse itsensä siihen koukkuun eli ottaa selville mitä on tekemässä, aloittamassa, miten se toimii, miksi ja kuinka kauan, ja miten erotus tapahtuu, pääsy pois paskasta, sielun puhdistusliinan mistä saa? Koukun voima on suhteellinen sillä jos mieli on kunnossa, kirkkaus taustana niin logiikan ja kelaamisen seurauksena on tajunnan määrän lisäyksiä sekä toiminnan syiden, motiivien kirkkaus. Tämä kaikki on tehostavaa.
Muistakaa, koukkuun voi jäädä kaikista yhteiskuntaluokista, ekonomisista tasoista, koulutuksesta riippumatta, ylimielisyys tässäkin on tuhoisaa. Opetele, opi, ajattele - onnistu.
(Ajatuksen nopeus olisi sopiva avaruuden tutkimiseen, lähin galaksi 4 valovuoden (matkan määrä ei ajan mitta) päässä, ajattelemalla Alfa Centaurin pinnalle sekunnin murto-osasssa. Tuli mieleen, hmm..)
Koukussa ajatteluun, se lienee niitä hyvempiä suupielen metallirevikkeitä, heh...
Sus' kertoili aiheesta niitä näitä, vajaa, silti paljon asiaa, elämä on.
Sori, huomion päivityksestä vei sukulaispojan hymyilevä söpö nassu 😉 ja kaupungin entisen virkalääkärin nimi levyn kannessa.
VastaaPoistaKaikkeen sitä täälläkin törmää 😂
Oiva kirjoitus. Mielenkiinnolla luin.
VastaaPoistaNiin totta, ja tässä kirjoittaa yksi joka tuntuu tulevan riippuvaiseksi kaikesta, eli minäkokemusta on. Oivallisesti kuvailet sitä mikä itsellenikin on tuttua.
VastaaPoistaTää oli just asiaa, vieläpä erittäin hauskasti ja luovasti kirjoitettu! Hulttis nostaa kukkaista hattuaan!
VastaaPoista