keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Kuukausista julmin

 


Kolmas Nainen - Kuukausista julmin


Pauli Hanhiniemi laulaa Me ollaan ne -levyllä jotta kuukausista julmin on huhtikuu. Mistä moinen sanonta oikein tulee, miksi huhtikuulle on sälytetty tämä Stalinia tai japanilaista militääriasennetta kolkyt-luvulla, kuvaava adjektiivi?


Onko se kevään ensirääkäisy, eli auringon esiinmarssi, ollut jonkun talviunisen pahin painajainen? =)


Outoja ovat nämä sanonnat ajoitain, usein paikkaansa pitävän kliseisiä, joskus tällaisia että mistä se tämäkin on tullut. Jos esimerkiksi pitää paikkansa se että jos ei onnea rakkaudessa niin sitten (raha) peleissä, niin eipä ole minulla tänään mitään mahkuja saada, sillä:


Jihuu!!

Pieksin kuningattaren reilusti!! Tässä yatzyn versiossa saa ylimääräisistä yatzeista (5 samaa) sadan pisteen bonuksen, yläkerrasta 35 bonusta jos saa 63 tai enemmän, muutoin samat säännöt kuin yleensä. Sain kolme yatzya samaan peliin!! siksi noin paljon pisteitä. Olen tätä peliä pelannut about kolmisen vuotta, ehdoton enkka!!

Ja kun seuraava ja viimeinen vastus oli kuningas (300 pistettä)  niin arvatkaa vaan tuliko niitä yatzeja? Kuningatartakin edellisessä tuli kaksi, kuningasta vastaan luovutin kuuden pelin jälkeen kun en saanut millään sitä 300 rikki, plääh. Rajut nousut ja hillitön lasku vajaan tunnin sisään riepoteli fiiliksiä aika reippaasti. 

Pelaamisen riemua ja tuskaa on tullut tunnettua tässä viimeisen 7 kk:n sisällä kohtuu paljon, kun olen vapaaehtoisesti pitäytynyt karanteenissa. Olen tavannut säänöllisesti ehkä vajaata kymmentä ihmistä, vaan ei vielä ole purrut psyykettä. Päinvastoin, mitä enemmän lukee ja kuulee huonoja uutisia, lähinnä niitä joissa kerrotaan täydellisestä välinpitämättömyydestä joka johtaa tartuntojen määrän rajuun nousuun, olen vain vahvistunut päätöksessäni olla saamatta tätä tautia!! 


Ihan isseksein...

Toivottavasti nyt ei iske vanha sanonta päin näköä eli ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, tosin ei tässä mitään nuolemista olekaan kun ei nyt siis kannata lähteä rakkautta etsimään...vai kumoutuiko se kun en pärjännyt kuninkaalle? 

Mene ja tiedä, tulis joku ja sanois: -Hiiteen sanonnat mies, nyt vaatteet pois ja hellyyttä kehiin!!



Sus'


P.s. Löysin hyvän blogin, avointa puhetta, hyvin kirjoitettuja juttuja (toimittaja): Mustikkapasta




18 kommenttia:

  1. Huhtikuu on kuukausista julmin tulee jostain T.S. Eliotin runosta. Samansuuntaiset oli minun ajatukset tänään, sillä mietin että marraskuu on julmin. Hassua, eikö? Just puhuin pojan kanssa joulusta ja tulevista synttäreistä perheessä. Kaikki auki vielä. Ehkä tonttupolku ulkona !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos tiedosta, olisi pitänyt arvata et joku kirjailija...=)

      Ajattelin tuota biisiä kuunnellessani nimittäin että tämä kuluva eli marras on paljon julmemepi, ainakin psyykelle, tosin on ollut aika valoisaa vaikka ei lunta, pilvet alhaalla niin on kaupungin valot valaisseet yöt.

      Mnjaa, hassua ja hassua, olen jo sisäistänyt aika nuorena että smantapaisuuksia tapahtuu aika paljon, ihmiset luulee olevansa jotenkin niin erilaisia kuin muut mutta kun vähän kyselee niin aika lailla samoja latuja kaikkien ajatukset kulkee tietyissä asioissa, tai ainakin se joukko on iso. Enemmän on yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä.
      On niin outoa kun ihmiset kelaa että kukaan koskaan ikinä ole tuntenut/ajatellut/kenellekkään ole tapahtunut sellaista kuin itselle. Sen huomaa kun joku avautuu niin kommenttikenttään tulee heti liuta tyyliin: oi, mä luulin olevani ainoo joka tällaisia mikettii/tuntee/on sairaus/whatever...
      Ollaan kaikki karvan verran erilaisia kuin toiset mutta enemmän on yhteistä kuin erottavaa, sehän es uskonnoissa huvittaa kun verissäpäin väitellään asioista ja tehdään sitä kuilua välille vaikka es islamissa ja kristinuskossa on enemmän yhteistä kuin eroja.

      (aamuyöstä tuntuu ajatus avautuvan, on niin hiljaista...=)

      Poista
  2. Tietyt lipaisut olisi riskin arvoisia;D

    Meneehän ne lottoeurot sentään kulttuurin ja urheilun tukemiseen eli ei ihan hukkaan heitettyjä, ja jos sattuu napsahtamaan se seiska (viis tai kuus kuittaisi sijoituksen)oikein niin sitten ei ahdista. Muistan nuoruudesta kun yksi vanhempi kaveri pelasi kaappilottoa eli täytti kupongin mutta ei pelannut sitä, loppui kaappilottoaminen silloisen kuusi oikein päävoiton saamatta jäämiseen. Mulla jäi kesällä pois lotto, meni hetkeksi talous tiukalle niin en sitten palannut peläämiseen kun helpotti, riitti kuukauden tauko.

    Jos lopetat loton niin sitten on oltava piilosilla kun numerot julkistetaan;D

    VastaaPoista
  3. Sään puolesta huhtikuu on julma kun ei tiedä onko kevät ja lämmin vai talvi ja kylmä. Yllätyksellinen siis. Sanonta taitaa tulla kuitenkin esim. masentuneilla voimakkaammasta oireilusta keväällä valon lisääntyessä.

    Pitihän se kuukkeloida ja Ylellä hyvä juttu aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-5155409

    Minä taasen puhkean Uunan tavoin kukkaan keväällä ja energiaa on vaikka muille jakaa! Sormet syyhyää ulkohommiin ja kaikki vaan laulattaa :)

    Happy Thanksgiving!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Giving you thanks for your comment=)

      Juu, nyt olen valaistunut huhtikuun julmuudesta, ei kun Haagiin ja syyte päälle!! Siis Huhtikuu on pidätettävä tavattaessa;D

      Poista
  4. Koronaa täälläkin tarkoitus välttää viimeiseen asti, on paska tauti! Sehän on kuulemma muutenkin miehille vaarallisempi, onneksi jokin viite oli veriryhmänkin riippuvuuteen ja siinä mulla onnea (O+).

    Kappale ei ollutkaan tuttu ennestään, Hanhiniemeä tullut kuunneltua vain niitä joitain tuttuja. Muuten pelaamista ollut mukava tehdä mukuloiden kans Tabletop Simulatorin ja äänikanavan kautta. On suht ok korvike tänne keittiönpöydän ääreen kerääntymiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kokeilemaan TSää;D Jossain koronajutussa mainittiin pöytäpelien koneversiot ja nyt kun mainitsit asian oikealla nimellä niin jo vain löytyi, täytyy kokeilla ilmaisversiota, kiitos;)

      Juu, biisi vähän oudompi. Ihan tarkoituksella eilen laitoin sptofystä soimaan kaksi viimeisintä studiolevyä, ihan ookoo biisejä vaan kyllä niistä jotain uupuu, ehkä se kokemus mikä muista tuli kun ne liittyi elämänvaiheeseen jolloin tapahtui muutakin kuin himassa istumista;D Olen niiiiin laiska nykyään hankkimaan uusia kokemuksia uusien ihmissuhteiden kautta.

      Poista
    2. Tuo ao Rajani kävi näemmä mullekin kommentoimas just samoilla sanoilla. Taitaa olla robo (tai jokin spämmi-centerin inkkari). Onhan kiva saada vähän senkin rotuisia seuraajia, muttei näitten kans kummosta keskustelua tuu.

      Itte ostin Steamista tuon, niillä on aina välillä alennusta, ittekin ostin 50% alesta. Huomennahan on äläostamitäänpäivä, joten ehkä sen kunniaksi on taas alennusta. Noita on muitakin vastaavia, esim Tabletopia. Täällä vertailu: https://www.meeplemountain.com/articles/versus-tabletop-simulator-vs-tabletopia/ jossa selitettiin niitten vähä eri tyyppi. Mulla penskat oli ennestään käyttänyt tota TTS:ää, joten otin sen. Ja kun sieltä löytyy tuhansittain ilmaisina pelejä Workshop-osiosta ladattavaksi. Esim Afrikan tähti, Inkan aarre, Uusi Finanssi suomalaisiakin klassikoita löytyy.

      Poista
    3. Tsekkasin nyt Steamistä ja TTS on 1.12. saakka alennukses. Normihinta 20€, nyt 10€.

      Poista
    4. Afrikan tähti on suomalainen klassikko=) Intouduit enemmän kuin minä;D Latasin tuon steamin mut sit alkoi ahdistaa, en tahdo jäädä pelikoukkuun kun olen addiktoituva, olisin halunut hetken aikaa ammuskella yhdessä pelissä mut poistin koko sovelluksen samantien.
      Mulla on vähän kaksijakoinen suhteutuminen peleihin ja tietokonesovelluksiin, toisaalta ne kinnostaa, toisaalta en jaksa itseäni jos koukutun johonkin joten täytyy valita tarkkaan mihin haluan koukuttaa itseni.

      Ei ole inkkari, ihan blogiin vie kun klikkaa nimeä. Eli oli mainoskiertueella;) luultavasti löysi mun kommentin jostain blogista kun seikkailin tuossa yksi päivä blogistaniassa ja kommailin sinne sun tänne;)

      Poista
    5. No hiukan vain epäilyttää tollanen massapostitus ilman aitoa kommentointia. Kurkkasin mäkin sinne 5 sek, joten jos sivustolla jokin latausansa, niin nyt se on mullakin. 😄

      Mulla Steam käynnistyy vain parin vkon välein, että käynnistän sieltä tuon lautapelialustan lasten kans pelaamiseen ja puheluun. Oon kyllä ostanut sinne pari vanhaa klassikkoa, että jos joskus niitä ehdin pelata, muttei oo viä. Mä en meinaa jäädä koukkuun oikein mihinkään, mutta silti kaikki aika menee...

      Afrikan tähdestä kannattaa muuten kuunnella tää aiheesta tehty podcast: https://areena.yle.fi/audio/1-50570529 Aika kiinnostavaa tietoa siellä! Tarja on ollut sen kahdestikin haastatellun miehen häis, kun oli morsiamen kaveri.

      Poista
    6. En jaksa podcasteja kuunnella, en tiedä mikä siinä on, kai mun pää tarvitsee kuvaa seuraksi tai sitten lukea, silloin ne kuvat muodostuu itsekseen. Varmaan tarina siitä kuinka 1950-luvulla keksittiin Suomessa ja se tyyppi on keksinyt kaikenmaailman muitakin lautapelejä, olen jonkun artikkelin lukenut.
      En kuuntele radiota samasta syystä, joku ad/hd:n muoto kun tarvii tekemistä jos kuuntelee pelkkää puhetta =) Eli autoa ajaessa menee joksin silloinkin kuuntelen mieluummin pelkkää musaa.

      Poista
    7. Se eka jakso kertoi noi taustat, kun haastateltiin tekijän tytärtä, joka nykyään hoitaa firmaa ja lisensointia. Muut jaksot oli aina eri näkökulmista, yks esim pelin jalokivistä, toinen niistä maantieteellisistä paikoista, yks Afrikan taloudesta jne. Mulla noi menee aina juostes tai kävelles. Ja yleensä kuuntelen 2x nopeudella, niin ei tartte sitä normipuheen hitautta kestää. 😊 No mutta tarjottu on, vapaa maa. 🖖🏼

      Poista
    8. Juu, kiitosta vaan. olet timppa kiva ja hyvä tyyppi, pisteet. Tarjalle voimahali, sano että Sus' manasi pahaa pois, ajatuksella, tunteella. Jos luopuu toivosta, ei jaksa uskoa ja rakkaus ei pärjää yksinään, siksipä ne triona keikkaa heittääkin;)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)