lauantai 14. marraskuuta 2020

Saturday Classics 141120 Kulkukissat

Stray Cats on kolahtanut mulle kahteen eri otteeseen! Ensin silloin 1979-80 kun kuuntelin vuoden rock'a'billyä. ensimmäinen musagenre josta innostuin, muutoinkin tuolloin heräsin musiikillisesti. Geneettinen koodi minussa pakotti soittamaan, isän puolelta sukua aivan älyttömästi muusikoita. Kolme veljeksistä soitti aikoinaan samassa bändissä, sieltä se mutsikin faijan poimi.. iikk!! Nostalgiaromantiikkaa<3

Runaway Boys - Juna vei pojat, foneettiset
käännökset on joskus hauskoja=)


Toiseen otteeseen, kun näin aitiopaikalta bändin Ahvenlampirockissa 1991. Olin erään äänentoistoryhmän mukana ja kun vapaa-aikaa jäi niin lykkäsivät järjestymiesnauhan käsivarteen. Siellä se lava on ihme montussa, lavan reuna on nelisen metriä ylempänä ja katsomo levittäytyy hiekkakuoppamaisesti. itse pällistelin keikan edestä katsottuna oikeassa reunassa, PA-pinon vieressä, lavan reunassa.

Minä olen tuossa kuvassa vaikken näykään,
Sus' aaveilee...heh=)


 Oli hitsin hienoa katsoa kun jätkät veti tukat tötteröllä aivan raivoisan energisen keikan. Samanlaista heittäytymistä olen nähnyt suomalaisen Melrosen keikoilla, aiva hiilitön meno kuin saavat vaihteen silmään. Samalla selvitin vuosia vaivanneen kysymyksen - kuinka ne tukat pysyy kasassa eli tötteröllä lähes koko keikan. Joltain noista kolmesta kysyin (saattoi olla roudarikin tai joku kiertuehlökuntaa, en muista vaikka olin selvinpäin=), olivat relaa osastoa ja innoissaan/onnessaan/ihmeissään Suomesta ja  juhannuksesta: Viiksivahaa!!

Tää ei ole mikään hitti siltä eka levyltä mutta mulle tämä on klassikko, tykkäsin aikoinani ihan kympillä - Ubangi Stomp



Samoilla festareilla bongasin Topi Sorsakosken Juicen bussissa, sain siis tietää että Juicen basisti Tammilehto on veli Topille (en jaksa etsiä etunimiä). 

Aim ö Rokkapilli repeel, kame hertsyy kou!



Sus'


Lopuksi vielä eka levyn yksi hittisingle, vedettynä
tänä vuonna, SIRIUS FM -keikalta. Sedät jaksaa heilua!!


Brian Setzer. kitaristi, on erittäin arvostettu muusikko,
on luonut pitkän ja maineikkaan uran Stray Catsin jälkeen



8 kommenttia:

  1. Runaway Boys kappaleena on kyllä iskenyt ittelleni myös kovaa! 👍🏻 Muuten ei rockabilly tuolloin eikä myöhemminkään istunut mulle, mutta tuo yks on huippu. Oli aika hauskaa lukioaikoina, kun jokunen oli kunnon fiftarikampauksis yms, muutama innostunut vaatetusta myöten punkista ja suurin osa sitte mun kaltaisia taviksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli "manne"-look, valkoinen kauluspaita ja mustat suorat housut..niin tai tarjoilija-look;DD
      Olin myös rokkenroll bandin laulaja joten olin julkinen eläin jolle suotiin/odotettiin häiriintynyttä käytöstä. Sitä saa mitä tilaa;D
      Kuuntelin nuorenpana Matchboxia ja Crazy Cavania joiden keikoille menin, ekat rokkikeikat siinä 11-12 vuoden kypsässä iässä.

      Poista
  2. Iloista ja menevää musiikkia, tykkäsin. Jep, on kyllä etutukat komeasti tötteröllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KAmpaukset jotenkin kisäsi sitä menoa, tukkarock!

      Poista
  3. Kyllä läskibasso tekee bändin!

    Kujakissoja tuli aikanaan kuunneltua jonkin verran, taisi olla pari älppäriäkin silloin levyhyllyssä. Erinomaisen energistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läski-bassossa on omanlaisensa soundi jonka kyllä erottaa, totta.
      On enrgistä, laittaa jalan vipattamaan;)

      Poista
  4. Joo kyllä annos rockabillyä pitää saada säännöllisin väliajoin! Olen myös nähnyt Stray Catsit livenä, vuosi oli 1983 ja meno oli mitä railakkainta. Niin stagella kuin katsomossa. Oi niitä aikoja! ;) Bändi on yksi suursuosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä keikalla varsinainen peto lavalla, ja kun oli itse vielä selvinpäin (sitä ei tuolloin keikoilla paljoa tapahtunut, edes omilla) niin tuli keskityttyä olennaisen, hyvä orkka.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)