Juttelin äidin kanssa hänen kukkakaupassaan, olin noin 18-19 vuotias. Sanailimme keveästi ja lauleskelin mutsille jotta Olin kukkakauppiaan poika, lähes leikkokasvi siis itsekin.. , Edu Kettusta mukaellen. Hän tykkäsi kun availin sanaista arkkuani keskusteluissa, olin jo sujenpenikkana kohtuu hyvä viljelemään sanoilla huumoria, varsinkin tilannekomiikka lähti hyvin. No, siinä mutsin kanssa höpöttäessä hän jostain unohtuneesta syystä ja ei todellakaan vakavissaan, jotta senkin huoranpenikka saaden minut tarkoituksenmukaisesti, luulen että suunnitellusti, sekoamaan sanoissani. Hetken vedin henkeä ja ja kävin vastaiskuun: - No jos minä kerran olen huoranpenikka niin sehän tekee sinusta... Mutsi: Vanhan.. yhtäaikaisesti: ...huoran! Plim!!
Aloimme naurukohtauksen vaan tuo Plim!, no arvaatte, se oli ovikello eli joku tuli sisään kauppaan. Minä syöksyin käsi naamalla nauraen takahuoneeseen ja kuulin kun mutsi keräsi itsensä hienosti: - Hyvää päivää, millainen olisi kukan tarve? No, ei noilla sanoilla mutta siis kuitenkin. Tuolla hetkellä olin suunnattoman ylpeä äidistäni, uskomaton pokka ja tilanteenhallinta. Ja aivan älytön, ihana huumorintaju. <3
Mutsista oli moneen, kiitos kaikesta, lepää rauhassa <3 7.5.1941 - 12.3.2012
Penikkasi numero kaksi,
Sus'
Todella hyvä muisto äidistä, sekä hauska että yhteenkuuluvaisuutta, samaa huumoria osoittava.
VastaaPoistaMinun äitini on enimmäkseen ollut kotiäiti, mutta toisinaan oli kukkakaupassa töissä.
Kukat ja puutarha edelleenkin rakkaat harrastukset. Ja maalaaminen. Juu, kukka-aihetta. :)
Tuli oltua juoksupoikana monta vuotta.kukka-alan vankka kokemus siis;D
PoistaMukava muisto! Aika samanikäisiä on siis meidän vanhemmatkin, mulla 36/38 syntyneet. Vanhempi eli isä poistui 10v sitten, mutta äitee viä köpöttelöö, nykyisin Sjoella.
VastaaPoistaFaija vielä innolla saarnaa ja julistaa, laulaa! Evankelista nääs, 81 täytti just.
Poista