sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Krapu 39

 

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.


Viikon krapu-sanat ovat: suihkuttaa, orastava, otsa


Vaikeutin hieman omaa suoritustani ja lisäsin kuvan jonka täytyy löytyä tekstistä myös, siis annettujen krapu-sanojen lisäksi.




Tätä kuvaa käytin kirjoittaessa.


Tehtävä suoritettu

Orastava rakkauden tunne raateli Oskua, uskaltaisikohan hän illalla sanoa jotain Essille? Ihan vaikka vain sanoisi että Hei, miten menee? Ilman että otsa ja kainalot pursuaisivat jännittynyttä nuoren hormonihirviön ominaishajua, niin kutsuttua hiki-tekijää. Joka Oskulle oli tuplaongelma – se ei todellakaan tuoksunut, hänen hikensä haisi kuin viime kesäinen kärpän raato navetan ylisillä.


Tanssiaispaikka oli koristeltu ufoillen,  löytyi välkkyviä valoja, kummallisia roikkuvia palikoita joissa psykedeelisiä kuvioita ja värejä, sekä hiilihapposavua, sitä deejii suihkutti liikaakin. Happea on saatava, totesi Osku ja ulkoisti itsensä koulun portaille. Sattuma tai kohtalo toi hänet suoraan Essin eteen joka moikkasi. - Hei, sai Osku sanottua. Essi hymyili.





Onnistui hyvin maalailla tuollainen styrox-palikka vesiliukoisilla akryyliväreillä. Glitteriäkin oli jäljellä joten sitäkin löytyy, tosin tällä kertaa perustellusti, kyse on siis bile-palikasta, dekoo!!



Tällainen löytyi Soundi-lehdestä.
Nostan esiin kun on samat tekijät kuin
Kamala Luonto -sarjakuvalla.
Vähän hakemalla haettu tuo juttu
mutta lupaa hyvää=)

Aiheeseen sopii sanavarastotesti Te Naiset -lehden sivuilta: Sanavarastotesti.

Ja sitten Sus' nostaa häntäänsä kun  sitä ei Sujen psta kukaan tee, nih! 


Tuloksesi: 22 / 25

Huippua!

Sanavarastosi on huippuluokkaa. Taidat olla todellinen lukutoukka, jatka samaan malliin.


Mukavaa sunnuntainjatkoa ja hyvää krapuilua,



Sus'

22 kommenttia:

  1. Huoli oli turha. Essi hymyili! :)

    VastaaPoista
  2. Outoja sanoja joukossa, mutta arvaamalla 25/25

    VastaaPoista
  3. Tarinalla oli onnellinen loppu, hymy lupaa paljon <3

    VastaaPoista
  4. Mulle tämä tarina jäi kivasti auki. Hymyjähän on niin monenlaisia... Siispä, millainen oli Essin hymy ;) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten aiemmin vastasin, maailmankaikkeus ja vähän päälle eli kyllä auki jäi vain oskun suu;D

      Poista
  5. Kun sitä ei koskaan tiedä miten toinen reagoi. Pääasia että hymyä eikä irvistystä.

    VastaaPoista
  6. Tuostahan alkaa se, josta ei koskaan tiedä mihin se päätyy tai päättyy tai päättyykö ollenkaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se alkukin, saattaahan se mennä vielä vi....ks;D

      Poista
  7. Essin hymy on ystävällinen - Essi tiesi miltä Oskusta tuntui, miten vaikeaa on keskustelun aloittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi siis sääli, eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii, ei säälipi....tyttöä!! Oikea rakas Oskulle!!

      Poista
  8. Lupaava vai pilkallinen hymy, jäin miettimään.
    Hienot diskopalikat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, sitähän ei kerrota...mutta luulenpa että se oli lämmin hymy;)
      Kiitos, discodecoration block voi hyvin.

      Poista
  9. Voi epävarmaa Osku-ressua. Toivottavasti suhde etenee, kun moikattukin on ja hymy saatu.

    VastaaPoista
  10. Tervehdys ja hymy ovat jo puoli voittoa! Hyvin olit saanut myös kuvan ujutettua tarinaan.

    VastaaPoista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)