perjantai 13. marraskuuta 2020

Power Up!!


 Lähellä pesää on keskussairaalan alue missä ollaan kovasti purettu vanhaa ja tehty uutta, itseasiassa kokonaan ihan uusi sairaala!! Syöpäosaston takana on myös jätelava minkä käyn säännöllisesti tarkistamassa Viimeksi löysin nuo teräsastiat, toisesta tuli kynäteline (samanlainen on kirjahyllyssä Rooman Susi ja lapset Romulus ja Remus -minipatsaan jalustana) ja toisesta pöytäroskis jota olin jo kaipaillutkin, edellinen oli liian pieni. Nykyään on niin kivaa kun jäte eritellään, on mukavaa penkoa kun ei ole talousjätettä seassa ja tavara on puhdasta ja siistiä. Paljon olen kantanut romua kotiin ja siellähän ne muuttuu aarteiksi;D. Dyykkaaminen on jees!


Kohtaus kohtaamisessa.

Aamulla olin pakahtua tunteeseen kun luin uutisen italialaisen pikkupojan, 5-vuotiaan huolesta ja hädästä - pääseehän joulupukki jakamaan lahjat koronasta huolimatta? Voih, sydän suli ja onneksi hätiin tuli Italian pääministeri joka kertoi Tommasolle ja muille että joulupukilla on erikoislupa liikkua jouluna ja pukki käyttää maskia. Hänelle olisi kuulema maidon ja pikkuleipien lisäksi jätettävä käsidesiä=) 

Lasten huolet ovat ihan yhtä suuria ja stressaavia kuin aikuisten, tämä on hyvä pitää mielessä näinä kriisiaikoina, ja lapsille kannattaa selittää asiat, vähän yksinkertaisemmin mutta kuitenkin asiallisesti, tietämättömyys kasvaa peloksi. Pisteet pääministerille, tuli siinä sivussa hyvä keino vanhemmille saada lapset käyttämään maskia.. että pukki tulee!! 



'Huetsilainen automobiili!!

Babylon Berlinin kolmas kausi alkoi, olen onnessani. Tämä sarja, samoin kuin Rooma, on niin pieteetillä puvustettu ja miljöötä on rakennettu studioalueelle laajasti minkä seurauksena kuvan jälki näyttää hurjan autenttiselta. Rahaa toki palaa, linkkaamassani jutussa sanotaan yhden jakson maksavan peräti 2,5 miljoonaa euroa!! huh!! 

Mutta rahalla saa ja kun käsikirjoitus toimii ja näyttelijät ovat liekeissä niin lopputulos on kerrassaan upeaa!! Heittämällä parasta tv-draamaa tällä hetkellä. Langalla, Sopranos, nuohan ne aloittivat tämän satsauksen ja pakko sanoa että tässä on tuolla metodilla tehtyjä sarjoja katsellessa saanut silmäkarkkia katseen täydeltä=)


Lättäjalka hukkasi askeleensa!


Suoraviivaista toimintaa: 
Ich Liebe Dich!!
Sturm und drung!!
Jawohl herr käpitän!!

(kannattaako saksalaiselle ihastukselle päästää suusta 
kaikki  osaamansa korkeajännityssaksa?
Ei, sain rukkaset, das Rukkschaset!!
Schaisse!! Schwainehund!!)

Viihtyisää viikonloppua ja väistelkää koronaa,

Sus'


AC/DC:n uusi lätty, Power Up, ulkona - 
Demon fire (sis. korvamatoriffin)


3 kommenttia:

  1. Ihailen sun positiivista energiaa, ihan totta. Täällä draivi miinuksilla tänään. Lapsiperheissä on monta stressinaihetta enemmän kuin meillä aikuisilla. Hyvä, että Conte antoi joulupukille luvan matkustaa. Hienot kapineet olet löytänyt! Onko sushuetseja jo pöytäroskiksen kyljessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiots!

      Se on harjoittelun tulosta, ei anna minkään pilata hybää mieltä, ja jos jotain tulee niin sellaiset ajatellaan pois. Energiaahan virtaam koko ajan riippumatta omista tasoista joten kannattaa keskittyä pitämään se etuliite plussana miinuksen sijaan, voimaa on=)
      Juu, vähän intouduin ja roskis sai pahvia ja teippiä. Oikein käteviä nämä sairaalatarvikkeet;)

      Poista
  2. Jeps, kallein löytö on ollut toistaiseksi 400 euron kultaketju, annoin mutsille kun oli tumunut ja sopi yhteen kelloon ja paljastui että onkin kultaa. ei harmittanut...(no vähän..).

    Muksaa, käyn lukemassa!

    VastaaPoista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)