lauantai 30. tammikuuta 2021

Saturday Classics 300121

 Pearl Jam, Nirvana ja Soundgarden. Nuo kolme ja ehkä vielä Alice in Chains nousivat ysärin alussa maailman tietoisuuteen Seattlesta, ja jostain syystä ne niputettiin yhteen ja musatyyliä alettiin kutsumaan grungeksi. Tuli paskaiset farkut ja metsureiden ruutupaidat, sanoitukset kertoivat tylystä heroiininkäytön arkitodellisuudesta ja meno oli angstista, ahdistavaa ja toivotonta. Musatyyliksi se on todella hajanainen, Nirvanan aikalailla perusrockista, Soundgardenin trash/heavy metalliin ja Pearl Jamin sillisalaattiin. Tuo sillisalaatti on kehu sillä rokkiretkue on tehnyt niin kantrivivahteisia kuin kunnon  hevimättöjäkin, he ovat omaksuneet americanan traditiot ja heittäneet mukaan omat mausteensa, (en malta olla käyttämättä sanaa) keittäneet kokoon varsinaisen helmisopan, audioevään jota lusikoidessa tulee kylläiseksi, samaan aikaan nälkä kasvaa=)


1995

Levyllä Ten he sementoivat itsensä rock'n'rollin historiaan. Spotifyssä lähes jokainen levyn biisi on kuunneltu 140 - 270 miljoonaa kertaa, Aliven pitäessä kärkipaikkaa:



Helmijamit - Elossa


Itselle kolahti enempi tuolloin Soundgarden, Nirvanaa inhosin, varsinkin sen pellen itsarin jälkeen (saa kaiken mitä haluaa, perhe, rahaa, you name it, ja tämä alkaa itkemään että oli ihanata kun kukaan ei tuntenut ja ei ollut lasta, ja ampuu itsensä, saatanan luuseri, ja sitten sitä vielä nostetaan jalustalle ja palvotaan!!).

Pearl Jamin löysin uudestaan v. 2000 kun heiltä tuli Binaural albumi. Olen ostanut viim. 20 vuoden aikana viitisen cd-levyä normaaliin hintaan ja tämä on yksi niistä. Levyllä on kaksi biisiä jotka ovat valloittaneet sieluni, kerrassaan ihania lauluja, Eddie Vedderin ääni on kymmenessä vuodessa saanut syvyyttä ja bändisoitto on täydellistä. Nothing as it seems kertoo opiaattiriippuvaisen harhaluuloista, siitä kuinka mikään ei ole sitä miltä se hänen silmin näyttää. Heroiini luo oman todellisuutensa. Huomasin pian että kun cd:n kanssa kuljin ja sitä soitatin ihmisille, niin ne jotka olivat opiaattikoukussa (pyörin tuolloin neljän vuoden ajan tuollaisissa porukoissa, itse käytin silloin svimbaa) niin he ahdistuivat ja pyysivät vaihtamaan musaa. Jännä efekti!


Mikään ei ole sitä miltä näyttää

Levyllä tämä on ensin mutta haluan sen soittaa jäljempänä että jää kauniinpi fiilis. Joskin tämänkin biisin lyriikat ovat karut - kundi ihmettelee että oho, olipas hallusinaatioita, huumeen aiheuttamia. että sinäkin??


Olimme vain kiviä, sinun
 valosi teki meistä tähtiä...

Laitoin ekaks live-version mutta oli niin nopea että vaihdoin levyversioon, hyvä esimerkki siitä kuinka  biisit tuppaa live-tilanteessa nopeutumaan (https://www.youtube.com/watch?v=XWIXWfFBFPA), laitoin linkin jos haluatte vertailla=)


Sellaista, nykyään kohtuu raitis Sus' kuuntelee kaikkea sujuvasti eikä minulle tuo biisi ole aiheuttanut (Nothing..) reaktiota, eräs toinen biisi kylläkin muttta siitä joskus toiste....



Sus'

6 kommenttia:

  1. Minun on vaikea saada näistä kiinni, meillä on kovin erilainen musiikkimaku. Mutta ei se mitään, hienoa että olet selvinnyt noista piireistä.

    VastaaPoista
  2. Sanoituksissa on tämän genren anti, musiikillisesti ei oikein kosketa minua. Sanoissa on voimaa.

    En kuitenkaan sanoisi toista pelleksi, jos tappaa itsensä. Ulospäin asiat voivat näyttää ookoolta, mutta ei kukaan muu kuin ihminen itse tiedä, mitä mustuutta ja demoneja pään sisällä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttää vaan niin pirusti kun jätkää palvotaan ympäri maaailman, kuinkahan moni tappaa itsensä hänen esimerkin vuoksi? Vituttaa vastuuttamuus ja tuon kusipään olisi pitäbyt kantaa omansa oaremmin, tai edes kantaa se! Eli pelle se on minun kirjoissa, oli itse sanonut että kun saisi tämän kuuluisuuden pois päältä, rahat kyllä kelpas. Olisi miettinyt ensin, tehnyt sitten. Eli en muuta kantaani.

      Poista
  3. Pearl Jam on jotensaksin jäänyt vieraaksi, satunnaisesti kuunnellut silloin tällöin harvakseltaan. Näistä melodisesti tykkäsin ensimmäisestä, mutta eniten kuitenkin tuosta keskimmäisestä. Hienoa musiikkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, PJltä tulee silloim tällöin ohittamattomia hittejä=)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)