perjantai 13. elokuuta 2021

Ysikympin kerhoon!! Jihuu!!

 Motorisoiduilla liivijengiläisillä on usein lätkä 1%rs. Olen luullut sen tarkoittavan että he määrittelevät itsensä siksi yhdeksi prosentiksi joka jää lain ulkopuolelle. Vaan tämä tulkinta onkin syntynyt (usa:n) liittovaltion poliisin ja tuomioistuimien tuomitsevien tuomareiden puheissa, ja he käyttävät sitä koventamisperusteena. Tutkin tätä aasinsiltaa varsinaiseen juttuun ja löysin Outlaw Mc:n sivuilta asiasta lyhyen artikkelin. Alunperin, 60-luvulla, sillä tarkoitettiin niitä motoristeja jotka ajoivat säässä kuin säässä, bailasivat ankarasti ja olivat hieman keskivertokansalaista ja -motoristia eksentrisempiä, syystä tai toisesta oravanpyörään sopimattomia yksilöitä jotka alkoivat kutsua itseään yks'prosenttilaisiksi erottuakseen muista.

The AMA (American Motorcycle Association) stated that 99% of the people at their events were god fearing and family oriented. The other 1%er were hard riding, hard partying, non mainstream type people. 

Vaan näinpä on tämäkin vääristynyt data korjattu ja taas voi todeta että kun poliisi ei jotain saa aikaiseksi niin alkavat sitten keksimään näitä paskajuttuja. Laiskoja. Itseasiassa voisi yleistää helposti käsittämään kaikkia viranomaisia. Yleinen kuva kun tuntuu olevan että kaikki moottoripyöräkerhot joiden jäsenillä on MC *kerhonnimi* ja joku kuva mustassa nahkaliivissä, hän on automaattisesti osa kansainvälistä, järjestäytynyttä rikollisuutta. Nythän on niin että ulkomailta tulleet, mm. Hell's Angels, Cannonballs , Bandidos,ja muutamat muut pitävät sisällään keskivertoa enemmän ihmisiä jotka tekevät rikoksia. Mutta kyse ei ole yhteenliittymästä jonka tarkoitus on tehdä rikoksia vaan ihmisitä jotka ajelevat moottoripyörillä ja ovat äärimmäisen lojaaleja kerholle. Tästä syytä, ja koska jäsenosastoja on monessa maassa, heillä on luontainen houkutus valita rikoksen polku, sanoisinko että tuollaisilla lähtökohdilla tulee heti mieleen salakuljetus.




Sitten on erikseen, Suomessa ainakin, rikolliset liivijengitjoilla on kerhotilat, kaikki niin kuin muillakin paitsi että moottoripyörää ei ole enää kuviossa. Tai voi olla mutta ei ole pakollinen varusta. Nämä jengit antavat ymmärtää olevansa harrasteporukka, Rogues Gallery, Natural Born Killers muutaman mainitakseni, mutta ovat aika pitkälle perustetut rikollisten yhteenliittymiksi. Vai mitä sanotte nimestä MORE - Me Olemme Rikollisten Eliittiä!, ei kuulosta harrasteelta paitsi jos rikos on harrastus. Nuo kolme mainittua moottoripyörätöntä liivijengiä yhdistyivät jossain vaiheessa ja heistä tuli United Brotherhood ja heidän alaosastonsa Bad Union. Muutamalla rikollisella siis niin sanotusti välähti ja ideahan on helvetin hyvä: otetaan ulkoiset tunnusmerkit jo valmiiksi pelottavalta genreltä ja kopioidaan toimintakulttuuri pyöriä lukuun ottamatta kokonaan.


Terveisiä 
Tuomas "Duke" Hänniselle
T-Vaajakoskelta se pitkä, 
kovaääninen häiriintynyt ;D

Kolmas osasto on sitten ns. "oikeat" moottoripyöräkerhot joiden jäsenillä on lähtökohtaisesti prätkä ja joka viedään talveksi sinne tallille eli kerhotilaan jossa se puretaan atomeiksi ja kasataan jälleen moottoripyöräksi jolla ajaminen käy työstä, johon uppoaa omat ja varastetut, ja kaupan päälle saat tosi kestävän perseen. Tuhannen kilometrin yhtämittaisesta ajosta, en muista ehtoja tarkalleen, saa arvonimen Rautaperse. Tiedän lähipiiristä muutaman. Näistä kerhoista löytyy tietoa täältä: Biker Union Finland


Kerhossa pitää olla vähintään 5 jäsentä ja kaikilla jäsenillä on oltava moottoripyörä.


Lukuja ei nyt ole heittää pöytään mutta mutulla konnia on tuhat, sekä että ehkä saman verran tai enemmän ja rehellisesti moottorin rakastajia ehkä viisi tuhatta?? Joka tapauksessa tässäkin asiassa marginaali (joskin huomattavasti kasvanut) on syyllinen koko genren huonoon huutoon. Hläkohtaisesti olen tavannut ryhmää noista kaikista eri yhteyksistä ja yksi asia yhdistää - sitä liiviä, sen nimeä ja edustamaa asiaa ei saa tahrata eli ihmisten välinen luotto ja vastuullisuus, bisneksissä ja sosiaalisissa asioissa on huomattavasti korkeampi kun keskivertokansalaisten. Jotka taa käsittävät asian olevan nimenomaan toisinpäin. Mieluummin annan rahani MC Wolfpackin haltuun kuin millekään umpikierolle mutta lailliselle pankkiirinpaskalla. Saavat sekoittaa futuureineen muiden kuplia, minun kuplaan ei mahdu;D

Koska oli virheellinen käsite niin alkujuonto venähti pahasti, pakko oli selventää kun tuokin asia on häirinnyt. Siis että ihmiset ei silleen erota, eikä se helppoa olekaan silmämääräisesti. Vaan nyt...


Korona runtelee päästä varpaisiin 
pahimmillaan, kyllä joku vuoden kestävä
hengenahdistus alkaisi jo vituttamaan.
(Kuva I-L)


Kahden rokotuskerran jälkeen voin todeta liittyneeni Yheksänköötrosenttii! Clubiin=) Täältä tilastot ja tiedot, sanoisin että THL on lähteenä lähes satasen kerhossa, mokata hekin tosin osaavat, kukapa ei.

Eli kun tauti koittaa iskeä Sujen nokkaan niin yhdeksän kertaa kymmenestä se lyö huti. Ja jos sitten iskee Kymppikerho (ei se lentokonepano) niin silti on yhdeksän tyhjää yhtä osumaa vastaan että se tarttunut tauti on vakava versio. Sanoisin että noilla prosenteilla voisi lähteä jo Vegasiin;D Sitä kymmentä prosenttia voi pienentää huimasti jatkamalla niitä toimia joihin on jo 17 kk:n aikana tottunut: käpälät känniin, maski naamalle, kontaktit minimiin ja nekin kahden metrin välein;) Vaan ihanaa kun voi taas alkaa suunnitella. Vaikka suunnitelenkin 99% ja toteutan sen yhden tai kaksi, niin se että on monenlaista estettä todellisuudessa vie suunnittelusta hohdon ja siitä tulee ahdistavan tökkivää, siirtyilevää, ajankohtaistamatonta energia tuhlausta. Silti esim. loikin nyt Tallinnaan ja laivalle huomattavasti helpommalla fiiliksellä. Ei tarvitse jokaista ruuhkanpoikasta ja tungosta vältellä eikä varsinkaan ahdistua siitä ajatuksesta että kymmenen metrin säteellä on viiskööt ihmistä, tartunnan mahdollisuus kohoaa hetkellisesti tuhansiin prosentteihin. Vaikka niitä ei ole kuin sata. Outo luku kun venyy ja vanuu tarvittaessa, joskin erittäin hyödyllinen, siis prosenttilaskut jne.

Sen verran sivuun että matematiikassahan jos joku on laskennallisesti ongelmallista niin voidaan käyttää lukuja joita ei ole olemassa mutta joiden avulla saadaan tietyt laskutoimitukset lasketuiksi.  Tällaisia ovat es. imaginääriluvut eli miinusneliöjuuret. Siinäpä hahmottamista jos on ajattelemisen puutetta.

Intiassa on keksitty hirmusti matemaattisia jutskia, ne on hyviä sinä. Ja niin oli arabitkin, aina 1400-luvulle asti joku Bagdad oli sivistyksen kehto, jossain sielläpäin joku nimittäin keksi nollan joka helpotti kaikenlaista laskemista älyttömästi. Tästä arabialaisen matematiikan esitelyyn, ja tästä siihen nollaan.


Lopulta kävi niin että eurooppalaiset kokosivat hela hoidon yhdeksi läjäksi joka johti matematiikan universaaliin läpimurtoon ja luonnontieteiden matematisoitumiseen. Tästä Ylen artikkeliin numeroista.


Mnjaa...mitähän mulla oli loppupelissä mielessä kun aloin kirjoittamaan? Alun aasinsilta venähti kun kiinnostuin, itse asia typistyi aika pieneen joskin oleelliseen ja lopuksi intouduin matematiikkaa hehkuttamaan.


No, flow oli kiva;D



Sus'


Jännä biisi, ylen progressiivinen,
 matemaattinen, kaunis..keskellä! ;D
Elephant Gym - Midway


2 kommenttia:

  1. Aina oppii uutta. Vaikka moottoripyöräjengiläisistä. Possu ei tiiä moottoripyöristä muuta kuin että ne pitää pahaa meteliä, rumaa ääntä, pörisee! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan kaikki niin pahaakaan.. . Mukava että toin tietoisuuteesi jotain uutta.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)