lauantai 1. elokuuta 2020

Saturday Classics Iggy Pop

The Stooges -laulajan ura lähti vauhtiin vasta David Bowien tuottamien levyjen The Idiot ja Lust for Life, sitä ennen oli vuosikymmen sekoilua kaman ja lain kanssa. Tiesittekö että juuri Iggy on keksinyt stagedivingin? Siis että hypätään lavalta yleisön käsille surffaamaan? Näin tapahtui siis jo kuuskyt-luvun lopulla vaikka tuo ilmiö tuli itselle esim tutummaksi speed-metalbändien keikoilta, ens kerran näin sitä livenä joskuns kasarin lopulla kun vein mutsin ystävien pentuja katsomaan Stonea, itse kokeilin sitä ysärin alussa Prahassa jonkun jenkkibändin keikalla. Tuumin että kun nyt 400 ihmisen salissa on noin 600 ihmistä niin kellään ei ole tilaa väistää;DD ja tungin eteen, lavalle ja yleisöön!! Huima tunne=)

Mustajärven Pauli kokeili samaa Virroilla juhannusbileissä, jengi väisti siististi ja Pauli tömähti hiekkarantaan, kömpi ylös lavalle hiekka syljeskellen ja Popedan pojat tuskin pystyi soittamaan kun nauroivat katketakseen. oli hassua;D

Mutta asiaan! Noilta kahdelta levyltä löytyy IPn suurimmat hitit eli Lust For Life ja The Passanger jotka tähän postaan teidän kuultaviksi.


Elämännälkä!!!


The Passanger


Jokunen vuosi sitten IP lyöttäytyi yhteen Josh Hommen (Queens of the stoneage) ja väsäsivät albumin PostPopDepression jolta löytyy American Valhalla, toimii mulle kuin se junanvessa, loistava riffi! Laitan tämä tähän ikään kuin malliksi siitä että ei se nyt noihin kahteen levyyn jäänyt=) Levytyksestä on tehty loistava dokkari joka oli Ylellä vielä joku aika sit, en nyt jaksa tarkistaa löytyykö vielä... .


Ja missäköhän sijaitsee amerikkalaisten Valhalla?
Hmmmm......


Iggy Popin musafilosofia:
 Chicagossa hän kokeili kuitenkin myös ensimmäistä kertaa huumeita, ja sanookin ensimmäisen marihuanakokeilunsa aikana ymmärtäneensä, että hänen täytyi soittaa omaa, yksinkertaista bluesiaan.

Sus'

4 kommenttia:

  1. Ekasta tuli mieleen Billy Idol, toinen oli paras ja kolmas toi mieleen David Bowien... Hauskat noi stagediving tiedot! 😀 Mulla jää tänäänkin klassikko väliin autoreissuilun takia, mutta tuloopa kuvia blogattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuop Valhallan rynkkyriffi jää tehokkaasti päähän soimaan=) piti opetella se etä sai korvamadon pois, pärähti päivätolkulla soimaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja assosisaatioista, heh.
      Tie kutsuu, parasta totella, ehtii näitä klassikkoja sitten kun alkaa jo päivällä hämärtämään.

      Poista
  2. Kyllä on Lepiksen korville mannaa tänään oikein kolmin kappelein! Iggy on supermies! Bowien vaikutus on ilmeinen ja oikeastaan Bowie taisi tehdä parhaimmat biisinsä kaverilleen. Tuo Valhalla kolahti tullessan täälläkin tosi kovaa. Ei voi kuin ihailla!!!

    Ai niin siihen äänijuttuun on pitänyt mainita, että mulle se musiikkimaailman 'ääni' on Bowie. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bowie oli kyllä iso persoona ja ilmeisen mukava ystävä=)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)