torstai 10. joulukuuta 2020

Lahjukset hoidettu!!

 No niin, nyt on toimitettu matkaan kauemmas lähtevät lahjat, vielä muutama paikallinen ja joulupukinkontti on täys' osaltani. Että on mukavaa antaa lahjoja, toki kiva saadakin vaan vanhemmiten olen oppinut nauttimaan enemmän antamisesta. Hauskaa miettiä mitä ja kelle, tai kun törmää jossain johonkin, es. kirjaan ja tietää heti että tämä sille pukinkonttiin ja menestys on taattu. Papereihin kääriminen, teipin kanssa sekoilu, koko hässäkkä, nautin.


Jyväskylän keskusta, kompassin
yläpuolella. Ei ollut valot päällä
kun aamusta otin kuvan mutta on hieno!

Voitin Susu Petalin arvonnassa runokokoelman Vanhat poikaystävät, alkusivuja jo selailin, vaikuttaa hyvältä. Sanankäyttötaitonsa kun on täydellistä, ei runoilijan vikaa, ja jännää silleen lukea jonkun kirjoittamaa kirjaa kun tavallaan tuntee, näin nettifrendinä. Siitä saa hieman ylimääräisiä kierroksia. Toki lämittää myös omistuskirjoitus, minulle, minun, ihan oma!!


Kiitos myös joulun ekasta 
postikortista! Luovat tunnelmaa..

Ostin huuto.netistä muutaman dvd-leffan, niitä saa nykyään niin halvalla (tosin samalla rahalla olisi saanut netflixin kuukaudeksi mutta enivei). Hakaristikoukkuni napsahti välittömästi kun törmäsin Gestapon vihollinen n:o1 -leffaan ja vielä Rutger Hauer pääosissa. Liftari on karmiva elokuva! Paul Verhoeven ohjaajana myös laatua. 

Diggaan että seiskyt-luvulla tehtiin hienoja sotaelokuvia, kun kaikki vielä oli tietokone-efektitöntä ja kalusto oikeaa. Rautaristi ja Ilmestyskirja.Nyt noin esimerkkeinä. Nykyään tuppaa jäämään erikoistehosteiden alle muu leffa jos ohjaaja inostuu. Lopputulos on tylsää räjähtelyä. Koska tuli samoilla postikuluilla niin Björkin tähdittämä Dancer in the dark oli toinen jonka nappasin, odotan innolla, on kehuttu filmi. Elokuvat, nykyinen rakkauteni, ovat hieman ajaneet kirjojen ohi, aiemmin tuli luettua enemmän. Olenko laiskistunut ikäännyttyäni? No olen;D


Ou jee!! Sipsejä, suklaata ja limpparipulikka!! 
Ja ei kun leffa pyörimään!!

Joulunajan tekemisiin intoa,


Sus'




15 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon arpajaisvoitosta! Minulle kävi myös mäihä ja tulossa on suosikki hahmoani, Ednaa :)
    Katsoin tässä pari vuotta sitten koko van Tierin tuotannon sillei leffa per viikonloppu. Välillä otti vähän koville.
    Sylvian joululaulu on lemppari joululauluni, yksi ylitse muiden. Tämä versio olisi Vesalalta saanut jäädä tekemättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pilkkaa Vesalaa mun blogissa!! Hän on hlökohtainen jumalattareni, muusani, palvottuni, ikuinen rakkauteni.

      Arpajaisvoitto kolahti, tuli niin sopivaan aikaan, piristi mustamielistä sutta, oli se mitä tarvitsinkin. ihmeelisiä ovat elon polut ja onnettarren oikut;) Lars on hieman vaikeampi ohjaaja, tiedän, vaan yleensä uurastus palkitaan.

      Poista
    2. (ja et edes pilkannut mutta liipasi läheltä;DD ja tiedän että pidät es Dorppaus-biisistä...)

      Poista
  2. Joululahjat on meilläkin aika hanskas, poika on vaan vaikein tapaus, sille on hankala keksiä mitään. Rahaa toki molemmille penskoille, mutta jotain fyysistäkin oon yrittänyt löytää.

    Gestapo on näkemättä, mulla ei tuohon genreen oo koskaan ollut kummempaa vetoa, vaikka ihan okta ovat olleet jos joskus on nähnyt. Dancerin kommentit sulta odotan kiinnolla, itte tykkäsin varsinkin kun on vähän henk.koht merkitystä siihen. Samalla se muutti yhden ihan muun leffan ensikatselun aika erikoiseksi kokemukseksi, mutta sitäkään ei viitti avata enempää etten spoilaa. 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on aina hyvä valinta!

      Poista
    2. Poika on ollut tosi kova lukemaan, mutta nykyään on työkseen ja harrastuksekseen koko ajan tietämyskoneen ääres, joten ei taida ehtiä kirjaa lukea. Muutama vuosi sitten ostin joululahjaksi yhden tosi hyvän kirjan, josta varmaan tykkäisi mutta se on vieläkin lukematta, niin vähän turha siihen kasaan vielä uutta ostaa...

      Poista
    3. Lahjakortti pelikauppaan? Tai tietokonehuoltoon, -kauppaan? Peliohjain, uusi joku osa, reititin, näppis, hiiri? Kirves koneen hajoittamista varten? Ergonominen tuoli? Tai nörtteilun vastapainoksi jokin liikuntapalvelu? Leffalippuja? Tee valokuvakirja pojalle rakkaista paikoista, ihmisistä? Osta kissa kaveriksi?

      Poista
    4. Tiukka lista! 🙏🏼😊 'Lahjakortti' menöö joka vuosi tilille, mutta jokin pieni on tosiaan aina tavoitteena. Noi ohjaimet osaa itte valita paremmin, äiteensä jo osti pelituolin, joka taitaa olla viä ehjä. Mutta kiitos ideoista, kyllä täs jotain viä keksii.

      Poista
  3. Juu, en minäkään paljoa mutta muutaman lahjan, aiemmin en sitäkään. Intouduin antamisesta niin olen sitten antanut, se vaan on niin kivaa.

    Tuo hakaristikoukku tuli erään tv-sarjan näkemisen myötä, Polttouhrien. Olin ihan penska, 11-12 ja ihmettelin jotta onko tuollaista oikeasti tapahtunut. Siitä lähtien kaikki toista maailmansotaa koskeva ja sitä edeltävä historia on kiinnostanut. Piti saada tietää mitä tapahtui ja miksi. Edelleenkään en tajua miksi ne juutalaiset piti polttaa, kaikelle muulle olen jonkinlaisen syyn ja seurauksen löytänyt.

    VastaaPoista
  4. No,jopas oli posti nopea! Hyvä niin!

    Dancer In The Dark on huikea leffa, ihanan ahdistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaihteeks näin=)

      Ahdistava? Hmmm...katellaaan.

      Poista
  5. Onnittelut voitostasi. Minäkin olen voittanut jossain Susun jutussa Vanhat poikaystävät.
    Ja hyvässä mallissa olet joululahjojen kanssa. Minulla jää joululahjat muutamiin joulukirjeisiin. Näillä kulmilla ovat kaupat harvassa, eikä niisä just muuta kuin perustavaraa, joten en käy lainkaan lajhaostoksilla.
    Kyllä joulutunnelma alkaa pikku hiljaa hiipiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimiruno on oikein hyvä, olen sitä fiilistellyt viime yönä. Yö on hyvä aika lukea runoja, huomasin.

      Vaan pääseehän sieltä perukoilta onneksi nettiin niin voi tilata lahjaa postiluukkuun. Mulla joulutunnelmaan kyylyy yhden (vähintään) saaminen jotta voi sitten aattona repiä riemusta paperit ja taantua hetkeksi jonnekin kymppivuotiaaksi. PAla kinkkua ja muutama joulukortti.
      Ajattelin tänä vuonna juhlistaa joulua ja juomattomuutta ostamalla 2 dl oikein hyvää viskiä ja olla pikkuisen kännissä tunnin tai kaksi (kauheaa dokaamista;D). Jos sitten kuuntelis vedet silmissä näitä suomijoululauluja...ja itkis kynttilät puuroisiksi, kiroaisi tonttuja ja pukkia sekä julistaisi parvekkeelta maaailmanrauhaa ja ja ja...ja enpä tiiä....

      Poista
  6. Hyvä kun muistutit - täytyy hoitaa Pojan joululahja. Tosin se oli oikeestaan hommannut sen jo, kun mummo oli laittanut joululahjan tilille. Ollaan tänä jouluna niin hajallaan eikä luoteta postinkaan, niin jokainen hoitaa itte omat lahjansa - saa just mitä haluaa.
    Siskon perheelle toimitettiin toiveestaan kaverin kautta lahjakortti Amazoniin - lahjat on vissiin jo toimitettu perillekin. Kätevää.

    Niin ja onneahan mun piti toivottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos uninen Pöllöystäväiseni, vieläkö silmät lupsii?? ;D

      Teillä on oikein hyvä vaihtoehto hoitaa joululahjat, ihan jo vaihtelun puolesta kuulostaa virkistävältä.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)