sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Sujen Joulutradiittio

 Iiikkk!!

Kävin noutamassa K-Citymarkettiin pykätystä pikapostista paketin -puhdasta kamaa, 13 joululahjaa!!!


Todiste kiltteydestäni, 13 lahjaa!!
Se on onnenlukuni mutta oikea
luku on 14 sillä Possun lahja 
Pesässä ja oma =15

Minullahan on oikea joulutraditio! Olen erään Helsinkiläisen sählynpelaajan kanssa vaihdellut joululahjapaketin jo vuodesta 2008 tai -09 (oikean tradition juuret ovat homeiset!). Perinne alkoi ei jouluisena: -Olin töpeksinyt huollon ja hillot, valitin nettiin Maija Vilkkumaa -foorumille olotilaa, vitutsta ja suoranaista nälkää ja foorumin toinen aikuinen (minä about 40, hän 36 tai jotain, loput 13-25)) laittoi minulle paketin hätäruokaa!! No swiidu=) Minähän riemastuin henkilöstään ja siten alkoikin  joulupakettiperinne, taisin ehdottaa. Alusta asti minun tarkoitus on ollut turvata joululahjat, pitää olla vähintään yksi lahja minkä saa avata jouluna. Ei vituta nii paljoa. Tai ei vituta ollenkaan;D

Käytännön ihmisinä minä ja toverini FBBstä päätimme että avustuspaketin määrä on loistava, siis että on monta. Olen vuosien varrella saanut loistavia lahjuksia, mm. Aku Ankka -figuurni jota diggaan edelleen, kirjajyllyssä, kympillä -varsinkin kun sain jostain suklaamunasta Iineksen joka ihailee!!

Ja periaatteena on (minun vinkuma ehto) että yhden saa avata ennen aattoa:

 

Jesh!

Veripartainen ja hurmehiuksinen Viikinki-Ville, pakin kuppi (oletan kannen tulevan vastaan), perinteinen viinapullo, valoavaimenperä ja Lord of the Rings -pelikortit!!


Hieno Pro-kortti!:
-Kiitos samoin!

Ei ku kortill', ilman sormuksii!

Sus' hymyää, varjoissa lymyää

       hampaat terävät nuo, tunnelmaa, loistettaan luo..

    Pupujen suo

             (vetelä siellä, kita täällä!) 

                                   .. on 

                                          sudet nälissään!


Jonkun mielestä epäasiallinen runo tämän postauksen yhteyteen, minun mielestäni ihan käypä jouluinen fiilis, nälissäänhän nuo sudet lie jos pupuja jahtaa..



Sus'


Twisted Sisters - Heavy Metal Christmas
(12 bottles of...)

JA lopuksi Pitääkö Olla Huolissaan?

Ihanan Kamala Luonto!!<3<3<3




6 kommenttia:

  1. Tämä monen lahjan ihminen on jo perinne, niin kuin minunkin lahjani hänelle. Häneltä tulee kaikkea häiriintynyttä kuten rairuohon siemeniä, minä taas laitan laatusarjakuvaa ynnä muuta. Pääasia etä paketteja on monta niin saa repiä lahjoja auki!! Jihuu!!

    Avasin yhden toisenkin!! Alkoi tehdä tuossa yöllä, kun heräsin, mieli suklaata ja mielihalu kasvoi potenssiin kun muistin että lahjoissa on levy. Mietin ankarasti...10 sek ja avasin, ah suklaatia!! Ei se ole niin nöpönuukaa, pääasia että voi fiilistellä;D

    VastaaPoista
  2. Eversti Kääkström27. joulukuuta 2020 klo 23.44

    Täytynee naamioida suklaat jatkossa paremmin ;)

    Tradition synnystä sen verran että sen alkutahdit lyötiin jo silloin kun Sus' lähetti meitsille kirjan jota olin metsästänyt varmaan 10 vuotta (Lokkien varjo, on yhä hyllyssä). Siitä lähetyksestä sain Suen osoitteen jonne sitten myöhemmin yllättäen ja pyytämättä ilmaantui hernekeitto- ja nuudelilähetys. Lahjatradition syntyhistoriaa en sen tarkemmin muista. Enkä muuten muista mistä FBB tulee, kääk!

    Ps. Vilkkuva kani nauratti aivan hitokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foorumin Big Band!!!
      Kani oli jo viime vuonna listalla mutta loppuivat enkä raaskinut luopua omastani joten tänä vuonna kani ilmaantui Tiikeriin taas, kesällä jo hankin ettei jää uupumaan. intouduin sitä vähän tuunaamaan=) omani on jo ihan erilainen, vilkkuva valokin on tod hämärä kun päällä on montaa maalia;D

      Sus'army oli loistava, samoin tuo laivan viestilippu!
      timo: Tradiitio pelastaa joulun, jos ei muuta niin sata pientä lahjaa Kääkkikseltä ja avokiltaan piristää väkisellä, ihan himeitä juttuja ollut vuosien varrella;DD

      Poista
  3. Aa, niinhän se olikin, Forkku Big Band!

    Mainiota uutta vuotta sinne! Jokiset luettu, jonkun verran tuttu ennestään ja varsin hyvää dekkaria, tykkään erityisesti henkilöhahmoista jotka ovat elävän oloisia kaikkine puutteineen ja omituisuuksineen, ja etenkin niiden tapa saada älyttömällä sanailullaan komisarioparka aivan sekaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on paljon lisää, oli mulla nippu mut kyllästyin tyyliin, lopulta.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)